Vive el momento

Olo kohenee päivä päivältä ja ilman tätä heikkoa sydäntä olisin varmaan jo hyvässäkin kunnossa. Olen ollut jo liki viikon ilman oksentelua ja pahoinvointilääkettä.  Se oli tärkeä askel, kun ei tarvitse käyttää mieltä puuduttavia lääkkeitä.  Olo onkin ollut tavallista herkempi. Voin saada positiivisen tunnekuohun ja pari kyyneltäkin, kun joku tekee uuden oman ennätyksensä pikajuoksussa.  Lääkäri soitti ja kertoi, että kaikki arvot, sydänarvoja lukuunottamatta, olivat viitearvoissa. Se oli iloista kuultavaa, koska vähän jännitin erityisesti nestetasapainoon liittyviä arvoja. Hematologiset tulokset eivät olleet vielä valmistuneet, mutta lääkäri vakuutti niiden suurimmalla todennäköisyydellä olevan ok. Vajaatoimintainen sydämeni on ollut nyt se akilleen kantapää ja määrittänyt oloni. Sydänarvo oli nyt yli 2000 ja parhaimmillaan se on ollut noin 400. Pahimmillaan yli 9000. Arvon pitäisi pikku hiljaa alentua, mutta se tapahtuu ärsyttävän hitaasti, kuten neljä vuotta sitten. Siihen saakka käv

Pelästyn edelleen, kun satun kulkemaan peilin ohi. Olen unohtanut, että eihän minulla olekaan hiuksia. Puoli päätä on jo ihan ok, mutta takaosassa on edelleen musta, ruma sänki. Jos en olisi ajellut hiuksiani, olisi minulla varmaan enää takaraivolla hiukset. Suvun kesken minulla olisi ns. Pentti-vaarin hiusmalli. Pari viikkoa olen harjoitellut trikoopipojen, huivien ja peruukin kanssa. Sekä kotona suurimman osan aikaa ilman mitään. Tuntuu, että perhekin on jo tottunut siihen. Tuntuisi tyhmältä olla pipo päässä kotona lämpiminä päivinä. Olin käymässä Stockalla peruukki päässä ja itse peruukkiin tottui nopeasti, mutta en peilikuvaani. Peruukin malli on ihan ok, mutta se loistaa kilometrin päähän epäluonnollisella kiillollaan 'Hei, olen peruukki'. Ehkä täytyy tutkailla vaihtoehtoja, jos löytyisi joku ei niin kiiltävä. Olen ollut pari iltaa, erityisesti iltaa, melko pirteä ja jaksanut käydä jopa asioilla. Sitä ennen olen kyllä ottanut parin tunnin päiväunet. Syöminen on edelleen su

Kyllä on pohjalaisenkin pakko myöntää, että en selviä yksin. Tarvitsen apua.  Pari päivää on ollut jotenkin raskaat ja kärsimättömänä ihmisenä meinaa usko välillä loppua. Vaikka tämä oli täysin lääkärin ennustamaa. Ensimmäinen kuukausi kotiutumisen jälkeen on rankkaa ja väsyttävää. Syöminen on ihan pakkopullaa, kun ei mikään meinaa maistua ja liian pitkät ravintovälit kostautuvat oksentamisena.  Olen yrittänyt olla mahdollisimman paljon ylhäällä, ja vastaavasti levätä sitten kunnolla. Voimat ovat vaan niin ohuet ja arvaamattomat. Kun virta loppuu, se loppuu totaalisesti. Eilen lähdin ihan ok voimissa Even kanssa kauppaan ja apteekkiin. Siellä meinasi noutaja tulla kesken ja taapersin takaisin autolle kuin zombi. Yksin en arvaa lähteä pihaa pidemmälle.  Onneksi minulla oli viikonlopun 'omaishoitajana' nuorin tyttäreni, kun mies oli pakollisella työreissulla. Hän hoiti ja passasi minua niin hyvin ja kehitti keksliäästi Carasta koiravaljakon, joka kiskoi mammaa eteenpäin. Oli meil

Ei ole olleet päivät veljiä keskenään. Tiistaina ja keskiviikkona tunsin olevani aika hyvässä kunnossa. Kävimme äidin kanssa torilla, kaupassa, kahvilassa ja puutarhamyymälässä. Jaksoin hyvin, kun ymmärsi tai olisin ymmärtänyt ottaa päivässä kahdet kunnon päikkärit.  Eilen teimme parikin kauppareissua ja ajoin jopa autoa. Illalla olikin sitten ihan veto kateissa. Meinasin illalla uuvahtaa, kun vein koiran iltapisulle. Hyttyset riivasivat, mutta pakoon ei jaksanut kiirehtiä. Siinä se ilta menikin sohvalla huohottaen. Aamulla kuulostelin, että olisiko tänään päivä jolloin uskaltaisin irrottautua aamulla ottamastani pahoinvointilääkkeestä. Huono päätös. Aamupalaa sain vaivoin syötyä ja tunnin päästä sekin oli oksennettu. Siinä oli taas hallan paikka ja usko meinasi valua sinne ämpäriin. Kävin apteekissa hakemassa pahoinvointilääkettä. Pyysin lukuisista resepteistäni pahoinvointilääkettä ja hän ei millään löytänyt. Sanoi, että täällä on kyllä tällainen Diapamia eli rauhoittavaa lääkettä va

Ennen palautukseen lähtöä asetin tavoitteeksi päästä mökille juhannukseksi. Nyt tämä on totta ja vielä kaksi viikkoa etuajassa. Mieheni toi minut illalla Heinolaan ja äitini saapuu tänään Pohjanmaalta hoivaamaan minua. Naapuriapukin toimii loistavasti, kun koira saa Peten kanssa päivälenkkinsä.  Kesä oli saapunut kolmessa viikossa rytinällä mökille ja luonto on sateiden jälkeen ihan villinä. Puutarha huutaa kitkijäänsä, mutta en taida multakiellon takia uskaltautua siihen puuhaan, vaikka sormia niin syyhyttäisikin.  Olo on vielä heiveröinen ja väsyttää helposti. Eniten haittaa on enää pahoinvoinnista, joka saattaa iskeä ajoittain ja arvaamatta. Yritän irrottautua pahoinvointilääkkeestä, kun se väsyttää niin mahdottomasti.  Syöminen onkin sitten melkein taiteenlaji ja mielihalut vaihtelevat sillä välin, kun kun mies on jo käynyt hakemassa kaikki toiveet. Onneksi hedelmät, erityisesti mango ja itse puristetut tuoremehut, maistuvat. Eilen minulla oli hirveä nälkä, kun pääsin sairaalasta j

Kyllä itku pääsi, kun Meilahden liukuovet avautuivat vapauteen, vaikkakin väliaikaisesti. Oli niin ihana hetki kolmen viikon jälkeen vetää keuhkoihin raitista ilmaa. Matka osastolle autolle ja autotallista veivätkin jo voimat ja oli pakko mennä sohvallee pitkäkseen. Huoneessa touhutessa ei huomaa, miten yleiskunto on rapistunut. Kotona oli kiva saada kaikkia (sallittuja) herkkuja, joista oli unelmoinut. Tuoretta mangoa ja vastapuristettua tuoremehua. Ruuaksi toivoin uusia perunoita toppasoosin kanssa. Oli niin hyvää.  Söin myös pari karkkia ja sipsiä. Tästä se lähtee. Tulin kahdeksaksi takaisin, sopivasti katsomaan Suomi-Kiina lentopallo-ottelua. Huomenna sitten taas lomailemann.

Olin jo niin 50-prosenttisesta varma, että pääsen huomenna perjantaina. Olisihan se ollut silloin pari päivää vajaa kolme viikkoa.  Olen päässyt jo tipasta ja happiviiksistä. Sain jopa kävelyluvan käytävällä maskin ja hanskojen kanssa. Kyllä menosta huomasi, että meno ei ole vielä kauhean reipasta ja varmaa. Kaikki veriarvot ovat edelleen oikein hyvä. Paino putoaa taas pienen tauon jälkeen, mikä on hyvä. Verenpaineet ovat edelleen alhaiset ja syke korkea. Ne huolestuttavat muita paitsi minua. Ainoa vielä huolestuttava ovat keuhkot, joiden kunto parempi, mutta niissä on edelleen hiukan vettä. Tästä syystä jään vielä sisään ja keuhkot kuvataan taas maanantaina. Olen saanut syötyä kohtuullisesti, mutta kaipaan jo niin omia ruokia. Kaikki kunnia sairaalalle. Ovat yrittäneet räätälöidä aina jotain hyvää syötävää. Tänäänkin oli oikein hyvää punaista kalakeittoa. Olen myös saanut joka päivä hyvän pirtelön. Hyvä juttu kuitenkin on, että pääsen joka päivä kotiin lomalle.

Jos mitään takapakkia ei nyt tule, olen toiveissa päästä kotiin perjantaina. Olen kyllä taikauskoisena koputellut puuta rystyset verillä. Arvot ovat edelleen korkeat eli hyvät ja nyt olen oikealla lääkityksellä pystynyt syömään. Ei se nyt vielä ole aitoa syömis-syömistä, mutta pystyn ravitsemaan itseni ja juomaan melkein jo riittävästi.  Vatsakin on ollut muutaman päivän rauhallinen. Edellleen on superuninen ja voin nukahtaa kesken lauseen. Tietenkin tämä koko prosessi on elimistölle kova, mutta pääsyy on nuo pahoinvointilääkkeet. Unet sinänsä ovat kyllä olleet sisällöllisesti mielenkiintoisia.  Fyssarikin kävi tänään ja totesi, että kotona pitää olla armollinen ja kiirehtiä hitaasti. Pientä ulkoilua päivittäin, vähitellen matkaa pidentäen Pitäkää peukkuja, että pääsen kotiin. 

Arvoni ovat oikein mallikkaalla tasolla ja niiden puolesta voisi jo hilpaita kotiinkin. Ensin pitää vaan saada balanssiin ruokailu ja juominen. Raskainta on viime päivänä ollut oksentaminen. Olen kyllästynyt siihen. Tsemppaan hirveästi, että saan syötyä aamiaisen tms. Sitten sinnnittelen hissukseen pari tuntia ja joku varomaton pikku juttu saa kaiken ulos. Saan toki laastarin lisäksi pahoinvointilääkettä, mutta sitä pitää ennakoida tarpeeksi ajoin. Lisäksi oksennuslääkkeet tekevät minusta ihan tsompin ja voisin nukkua, nukkua, nukkua. Pitkistä päiväunista huolimatta yöunetkin maittavat.  Summa summarum, jos saan syötyä ja juotua enemmmän kuin oksennan, ollaan positiivisella puolella ja uskallan jopa haaveilla kotiinpääsyst.

Eilen illalla terttui käsiin jo niin pakjon hiuksia, että pyysin hoitaja-opiskelijaa ajamaan kaikki pois. Tukenani olivat mies ja keskimmäinen tytär.  Olin valmistautunut henkisesti tunteikkaaseen hetkeen ja tiedän lastenkin sitä jännittäneet. Sitten kaikki sujuikin ilman mitään tunnekuohua. Läheiset kannustivat ja pitivät lopputulosta yllättävän hyvänä.  Laitoimme heti ei paikalla olleille kuvat ja sitten oli jännitys sillä ohi. Olin vähän pettynyt, että päänahka ei olekaan sileä, vaan sänki. Piikikkäältä ja ,kovalta. Sovittelimme heti mukana olevia pipoja ja huivia. Kokeilin kaupan jälkeen peruukkia ja se on ihan ok. Session jälkeen nukuin kaksi tuntia kuin tukki ja herätessä oli varsin virkeä olo. Arvot olivat tänään taas ilahduttavan korkeat. Tänäään en saanut kasvutekijäpiikkiä. Se tarkoittaa, että arvot ehkä puolittuvat, kun joutuvat olemaaan omillaan. Kovan tarkkailun alla oleva painokin lähti tänään parin päivän jälkeen loivaan laskuun. Verenpaineet ovat edelleen alhaiset, kute

Kirjoitin juuri pitkän kirjoituksen ja puhelimen soidessa tallensin tekstin huolimattomasti.  Sitten tapahtuikin nopeasti kolme ikävää asiaa. Puhelun aikana nuomasin käteen jäävän ison tukin hiuksia. Varmaan järkytyksestä tuli oksennus ja sitten vielä menetin kirjoittamani tekstin.  Yritän survaista edes joitain ennen kuin pahoinvointilääke vie minut Nukkumatin luo. Olen nyt toista päivää nousukiidossa, tosin takatuupparina toimivat edellleen kasvutekijäpistokset. Arvoit ovat jo ihan kotiinpääsyarvoja, mutta laskevat vielä, kun pistokset loppuvat. Kotiutus vaatisi, että pääsisin nestipasta eroon, kun en pysty saamaan tarpeeksi nesteitä. Se on aikamoista taiteilua. Kun yhdelle kumartaa, vaikuttaa se toiseen arvoon negatiivisesti.  Nestetasapaino on tällaisella vajaatoimisella sydämellä tarkkuutta vaativaa puuhaa. Vajaatoiminta vaikuttaa nopeasti verenpaineeseen, happisaturaatioon ja sykkeeseen. Olisikohan niitä mitattu tänään 20 kertaa, kyllästymiseen saakka. Nestetasapainoon vaikuttaa

Aamu valkeni taas kauniina Helsingissä. Nukuin taas hyvin ja pitkään. Tosin useamman pysähdyksen taktiikalla, kun nyt en saanut yöksi rauhoittavaa pahoinvointilääkettä. Aamulla oli kyllä ilmestynyt kasa pikku-legoja kurkkuun ja suuhun. Sekin yksi perussivuvaikutus sytostaatista. Syöminen ei ole kivaa, mutta otan sen suorituksena, joka vaan tehdään. Vielä kipu ei ole niin kova, että tarvitsisin kipulääkettä. Aamupalan jälkeen onkin rivi hoitotoimenpiteitä. Ruokailun jälkeen purskutellaan suuta kahden aineen yhdistelmällä. Sitten levitetään sammalenestoaine. Nenään suihkutellaan seesamiöljyä pitämään limakalvot kosteina, kun käytän edelleen happiviiksiä. Viimeisenä pitää tehdä puhallusharjoitukset vesipullolla, että saadaan keuhkojen tuuletus paremmaksi. Ja keuhkoäänet ovatkin parantuneet. Lääkärit kävivät juuri kierrolla ja olivat tilanteeseen tyytyväisiä. Kuulemma ensi viikon alussa voidaan odottaa solujen alkavan kesvaa uutta, elämän kevättään. Siihen asti toivotaan, ettei tule mitään