Kyllä on pohjalaisenkin pakko myöntää, että en selviä yksin. Tarvitsen apua.
Pari päivää on ollut jotenkin raskaat ja kärsimättömänä ihmisenä meinaa usko välillä loppua. Vaikka tämä oli täysin lääkärin ennustamaa. Ensimmäinen kuukausi kotiutumisen jälkeen on rankkaa ja väsyttävää. Syöminen on ihan pakkopullaa, kun ei mikään meinaa maistua ja liian pitkät ravintovälit kostautuvat oksentamisena.
Olen yrittänyt olla mahdollisimman paljon ylhäällä, ja vastaavasti levätä sitten kunnolla. Voimat ovat vaan niin ohuet ja arvaamattomat. Kun virta loppuu, se loppuu totaalisesti. Eilen lähdin ihan ok voimissa Even kanssa kauppaan ja apteekkiin. Siellä meinasi noutaja tulla kesken ja taapersin takaisin autolle kuin zombi. Yksin en arvaa lähteä pihaa pidemmälle.
Onneksi minulla oli viikonlopun 'omaishoitajana' nuorin tyttäreni, kun mies oli pakollisella työreissulla. Hän hoiti ja passasi minua niin hyvin ja kehitti keksliäästi Carasta koiravaljakon, joka kiskoi mammaa eteenpäin. Oli meillä aika tunteikastakin välillä, kun olin vähän huonossa hapessa. Tämä ei ole vain minun via dolorosani, vaan kyllä se koskettaa koko perhettä voimakkaasti ja vaati paljon käsittelyä nuorten neitienkin päässä kaikkien muiden elämänhaasteiden lisänä.
Tulimme aamulla Helsinkiin, kun minun pitää mennä huomenna labraan. En jaksaisi ajaa yksin autoa ja ei kai se olisikaan suotavaa kolmiolääkkeitä napsivalle. Keskiviikkona sitten pääsen taas luonnon helmaan. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Harvoin on oma positiivisuus ollut näin piilossa.
Koita jaksaa! Käytännössä tuossa on ollut niin iso shokki elimistölle ja kuitenkin vasta vähän aikaa, että varmasti olo on heikko ja vaihtelee päivittäin. Olen huomannut, että jotkut lääkkeet, tai niiden vähentäminen, esim. kortisoni vaikuttaa myös herkästi mielialaan alentavasti. Ja kun kroppa on heikko, myös mieli on heti matalalla. Lukemani perusteella sinulla on niin valoisa mielenlaatu, että kyllä se sieltä taas kantaa ja pian nämä huonot päivät ovat muisto vaan!
VastaaPoistaSamaa mieltä! Ei kannata huolestua yhtään, jos se oma positiivisuus siirtyy hetkeksi syrjään synkempien ajatusten tieltä. Ehkä sekin keräilee vaan hetken voimiaan ja astuu kohta taas esiin entistä vahvempana :)
PoistaOlen lukenut, Laulava aurinko, myös sinun blogiasi ja on se hienoa, miten kohtuu pienellä asialla näin moni ihminen saa vertaistukea, te toistenne blogejanne lukemalla, mutta myös me läheiset. Tsemppiä sinullekin tulevaan kantikseen!
T. Yksi tyttäristä
Kiitos, Yksi tyttäristä! Kyllä näistä blogeista ja vertaistuesta on tosi paljon apua ja inspiraatiota tässä tilanteessa. Tietää (mukamas) vähän paremmin, mitä on edessä ja odotettavissa, kun tämä muuten on kuitenkin niin uutta ja käsittämätöntä! :) ja terveisiä niille muille tyttärille!
VastaaPoistaTiinalle vielä ekstra-voimahalauksia, on ollut kuitenkin ihana kuulla, että näinkin nopeasti olet päässyt kotiin ja liikkeelle, edes vähänkin, vaikka sinulla on tuo sydän-asia lisänä tässä! <3