Vive el momento

Tämä viikko alkoi haikeasti. Minulla oli jäähyväislounas työkavereiden kanssa ja kävin tyhjäämässä kaapin. Jännitti etukäteen, vaikka kaikki ovatkin niin tuttuja vuosien takaa. Mietin, kuinka kestän kaikki ne tunteet, jotka olivat väistämättä edessä. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja olo lounaalla oli kuin en olisi poissa ollutkaan. Kaapin tyhjäyksen jälkeen kaikkia halatessa tuli sitten liikutus pintaan. Kävelin käytäviä viimeisen kerran, kun palauttamassa koneen. Ravintoloissa istui paljon väkeä, mutta suurin osa näytti ihan oudoilta. Olin tottunut siihen, että olen hyvin verkostoitunut ja tunnen paljon ihmisiä. Havainto oli helpottava. Minun aikani on nyt ohi ja uudet ihmiset jatkavat. Kirjoitin aiemmin, että olin tyytyväinen, kun olin selvinnyt urani aikana kuivin jaloin monet YT-neuvottelut. Ja koskaan niihin ei tottunut, vaikka oma tehtäväni oli yleensä aika suojassa ja painopistealue. Lounaan jälkeisenä aamuna tulikin iso, mutta aavisteltu uutinen; 6000 henkilön YT:t ja se olis

Kotiuduin juuri viikon reissusta ja ajokilometrejä tuli reilut 2000 kilometriä ja kävelykilometrejä muutama vähemmän. Reissuviikko oli täynnä kiitollisuutta monesta asiasta.  Ensimmäinen kiitollisuuden aihe on se, että sain tehdä Lapin reissun yhdessä 82-vuotiaan äitini kanssa. Äitini on lomaillut Äkäslompolon mökillämme 30 vuoden ajan, mutta edellisestä ruskaretkestä on nyt vuosia. Hän on ikäisekseen nuorekas ja hyväkuntoinen. Minulla oli täysi työ pysytellä hänen vauhdissaan. Arvostusta lisää se, että hänen nuorena murtunut nilkka on ihan jäykkä ja varmaan todella kipeä, mutta hän ei valita. Olen itsekin lomaillut Äkäslompolossa aktiivisesti, mutta tämä oli ensimmäinen ruskareissu. Ajankohta oli täydellinen ja ruska oli parhaimmillaan. Koko viikon vain huokailimme keltaisina ja punaisina hehkuvien maisemien kauneutta. Säätkin suosivat ja pääsimme retkeilemään kauniin aurinkoisessa säässä.  Olin erityisen kiitollinen siitä, että pystyin kävelemään 5-8 kilometrin retkiä, jok

Taas on se aika, jolloin joutuu hiukan jännittämään. Eilen oli kolmannen vuoden mammografia kontrolli ja labrat. Tuomion kuulee sitten lääkärin vastaanotolla parin viikon päästä. Yritän aktiivisesti unohtaa koko rintasyövän, mutta kerran vuodessa se on pakko kohdata. Olen aina luottavaisin mielin ja ajattelin vain vanhaa lasten lorua, kun kuvauslaite litisti rintojani. Jos jotain löytyy, niin sitten edetään sen mukaan. Viime vuonna olin kyllä vähän paniikissa, kun minulle soitettiin normaalin mammografian jälkeen ja kutsuttiin lisätutkimuksiin ilman mitään selitystä. Pari viikkoa olin kuin tulisilla hiilillä ja vasta tutkimuksessa selvisi syy, joka osoittautui onneksi vaarattomaksi kalkkikertymäksi. Muistan vain, kun pääsin tutkimuksesta mieheni autoon ja vapisin kuin haavanlehti, kun kahden viikon jännitys purkautui. Meitä saman vuosittaisen jännityksen kokevia on 17.000, joille tehdään leikkauksen jälkeinen kontrolli kerran vuodessa viiden vuoden ajan. Tutkimuksen tehnyt hoita

Adios, Ate-logo, Adjö, Auf Wiedersehen, Goodbye, Arrivederci. Tänään olen sitten viimeistä päivää OPlainen ja ura laitetaan virallisesti nättiin, isoon pakettiin. Oli niin haikeaa painaa Eroa ryhmästä -painiketta ja poistaa itsensä Whatsupin Tähdet-ryhmästä. Se oli niin konkreettista ja vähän kuin sahaisi irti toisen kätensä.  Paljon olen saanut ja paljon myös antanut. Tunnen kuitenkin olevani tuplasti saamapuolella. Vuonna 1989 eli melko täsmälleen 29 vuotta sitten astuin Vahinkovakuutusyhtiö Pohjolan palvelukseen ja päivääkään en (no, ehkä pari mustempaa) en ole katunut. Kiukunkyyneleitäkin olen itkenyt vain kerran. Olen saanut tehdä niin hienoja juttuja upeiden kollegoiden kanssa ensin vakuutuspuolella ja sitten pankkipalveluiden kehitystehtävissä. Työnantajana Pohjola ja sittemmin OP saavat arvosanan 10+.  Vuosituhannen vaihteessa kävin kokeilemassa siipiä toisessa yrityksessä parin vuoden ajan, mutta veri veti takaisin Lapinmäentielle. Miten muuten rakennukseenkin voi niin kiin

Seisoin mökillä rannassa ja heittelin koiralle tennispalloa veteen noudettavaksi. Huomasin, kun taivaalta leijaili kevyesti kauniin punaisia haavan lehtiä. Ajattelin, että niidenkin oli aika päästää irti, että voivat taas keväällä kasvaa uudelleen. Samaa ajattelen itsestäni. On aika päästää irti työelämästä ja sairaudesta. Aiemmin ajattelin, että minun pitää tulla sinuiksi sen kanssa, että olen menettänyt osan terveyttäni. Nyt haluan ajatella, että olen terve ja päästän irti sairaan roolista huolimatta pysyvistä diagnooseistani. Minulle terveys on nyt sitä, että en ole flunssassa, päänsärky ei vaivaa ja selkäni on hyvässä kunnossa. Olen terve, hyväkuntoinen ja -vointinen. Se on tavoitteeni. Eilen olin kiropraktikolla vuosihuollossa ja sain taas runkoni kuntoon. Selkä ja niska olivat ihan notkeat aamuun joogassa. Kyllä lämmitti mieltä, kun eilen menin kiropraktikko Jussi Jaakonmäen vastaanotolle ja hän kahmaisi minut heti lämpimään halaukseen. Hän oli ollut niin huolissaan, kun viim