Vive el momento

Siivosin tänään puutarhaa metsurin jäljiltä. Samalla leikin jumalaa ja päätin, mikä kasvi saa elää ja mikä ei. Tunnin puuhastelun jälkeen olin väsynyt, mutta tyytyväinen, kun kevään ihana vihreys oli rapsuteltu esiin. Olin itseeni tyytyväinen. Hyvä minä. Ystäväni kanssa mietittiin, että mistä saa kiitosta ja kiksejä, kun ei ole töissä. Tosin moni taitaa tehdä pitkää päivää töissä saamatta koskaan kiitosta, mutta se onkin eri tarina. Pohdittiin, että riittääkö jos taputtaa vain itseään olalle ja on tyytyväinen? Ja voiko samaa työstä tullutta hyvää mieltä saada siitä, että kukkapenkki kukoistaa? Vaatiiko tyytyväisyys omaan työhön aina sitä, että joku muu huomioi sen ja antaa kiitosta? Luin erinomaisen kirjan, jossa oli ohjeita myös omaisille, miten sairaaseen läheiseen pitäisi suhtautua. Yksi ohje oli kiitoksen antaminen pienistäkin asioista. Oma mieheni luki sen ja sisäisti ohjeen heti ja aloin saada aiempaa enemmän kiitosta pienistä arkisista asioista. Voi, miten hyvältä se tuntui

Onnellinen on hän,  joka oppii viihtymään  itsensä ja maailmansa  keskeneräisyyden kanssa. Onnellinen on hän,  joka herää joka aamu toiveikkaana ja tarmokkaana tavoittelemaan koskaan täyttymätöntä unelmaansa. Tommy Tabermann Ystäväni luki minulle tänään yllä olevan Tommyn runon ja sen viestihän on ihan huikea. Jokainen meistä on loppujen lopuksi täällä yksin. Se on jotenkin konkretisoitunut sairauden aikana ja erityisesti tasan vuosi sitten, kun vietin kolme viikkoa erityksissä. Elämä on paljon helpompaa, kun on itsensä paras ystävä. Tämä ei tarkoita, että läheiset eivät olisi tärkeitä. Ei tietenkään. Hieno ajatus on myös tuo maailman keskeneräisyys. Minä en ole valmis, vaikka kaikki mittarit ovat jo aika korkeissa luvuissa. Elämä on jatkuvaa kehittymistä ja se tästä tekeekin niin valtavan mielenkiintoisen matkan. Mietittiin ystävän kanssa, että meidän piti elää näin kauan, että ymmärrämme, miten olisi pitänyt elää toisin. Luin juuri Juha T. Hakalan mie

Eilen käräytin itseni saunatuvassa taas miettimässä isoa joukko Pitäisi-asioita. Pitäisi pestä vielä sieltä ikkunat, pitäisi maalata tuo yksi lauta. Niin pitäisi vai pitäisikö? Viime kesä meni vähän kevyemmällä otteella ja todennäköisesti kukaan ei huomannut mitään. Olen aina haravoinut tunnollisesti koko tontin. Eilen huomasin, että muutamista paikoista oli luonto hoitanut jo hommat ja kasvattanut lehtien päälle kauniita lemmikkejä. Eilen pohdin lisää Pitäisi-asiaa, kun mies totesi aamupäivällä puhdetyöt tehdyksi sen päivän osalta. Onko päivä ollut arvokas ja eletty kunnolla, jos ei olekaan saanut mitään aikaiseksi? Minun hiukan vinksahtaneessa ajattelussani en ole vielä päässyt tuohon pisteeseen. Tämä päivä on kunnon päivä vasta, kun olen istuttanut vielä muutaman ruukullisen kukkia ja leiponut raparperipiirakan. Sitten pitäisi avata uusin opiskelukirja ja kirjoittaa siitä essee ennen laina-ajan loppua. Matka Pitäisi-maailmasta on siis edelleen kesken. Nenän tukkeuttavan ja v

Eilen tuli tasan vuosi siitä, kun sain takaisin omat, pakastetut soluni. Tuntuu, että siitä on ihan hirvittävän pitkä aika. Piti oikein lukea omat tekstit vuoden takaa ja huomasin, että olen autuaasti unohtanut kaikki ikävät asiat, kuten posliinin jatkuvan syleilyn. Tasan vuosi sitten jouduin valvontaosastolle, kun keho keräsi niin paljon nestettä. Minulla oli maanantaina hematologin kontrollikäynti ja viimeiset rokotukset. Pekka-lääkäri oli erittäin tyytyväinen. Kaikki on mennyt niin hienosti ja en voi kuin laittaa kädet ristiin ja lähettää kiitokset jonnekin. Sydän jatkaa vielä toipumistaan todennäköisesti seuraavan vuoden ja sen edelleen korkeat arvot ovat pieni pettymys. Sitten en ehkä kehtaa enää edes kirjoittaa tätä, mutta olen taas kuumeessa. Ehkä se yksi päivä vain 19 asteen lämmössä vilustutti. Onneksi vain pientä lämpöä ja kurkkukipua. Taitaa olla ainakin viides, jopa kuudes flunssa. Vastustuskykyä merkkaava labra-arvo oli jo reippaasti yli normaalin, joten parempaan päin

Voisiko sitä olla parempaa matkaseuraa kuin omat tyttäret? Olemme useana vuonna tehneet tyttäret-äiti-reissun ja ne ovat olleet kyllä aina niin mukavia ja opettavaisia mm. viimeisimmät meikkivinkit. Tällä kertaa matkaseurana oli nuorin tytär, joka opiskelee Oulussa ja näemme harvemmin. Matkakohteemme oli Mallorca ja siellä Son Caliu. Olin varannut matkan jo talvella, kun edellinen yhteinen lomamme Oslossa oli niin kylmä ja sateinen ja sitä ennen rantaloma peruuntui tyttären sairaalareissuun. Nyt jännitti, että lähdemmekö Suomen helteitä pakoon vesisateeseen. Säät olivat kuitenkin täydelliset. Suomen helle olisi ollut minun sydämen vajaatoiminnalleni rankkaa.                                                        Hotel Son Caliu Spa Oasis Tytär oli flunssassa koko reissun ja minäkin olin aika huonossa kävelyhapessa. Silti loma on aina lomaa ja irtiotto arjesta ja entistä kutistuneemmista kuvioistani. Olen ollut itsekin vähän flunssainen ja ehkä siitä johtuen nestettä oli taas kert

Taas meni kolme viikkoa ja sain jo tavaksi muodostuneet kuukautiset eli flunssan. Onneksi tällä kertaa on selvästi kyseessä vilustumistyylinen flunssa; väsyttää, kurkkua karhentaa ja korvia vihloo. Ei ole edes kuumetta, mutta pitää ottaa vähän rauhallisemmin. Onneksi ulkona on kova, viileä tuuli ja olenkin mieluummin kotosalla ja kirjoittelen. Aiemmin kirjoitin siitä, että savimöhkälettä pitää kaapia kerros kerrokselta, että sieltä paljastuu se lopullinen minä, oma coreni. Mikä on oleellinen osa minua? Olen oivaltanut, että yksi sellainen on kirjoittaminen. Olen nauttinut kovasti blogini kirjoittamisesta ja saanut siitä paljon hyvää palautetta. Olen aina töissäkin tykännyt kirjoittaa, vaikka kyse olisi ollut vain projektisuunnitelmasta tai esiteteksteistä. Moni on ehdottanut, että kirjoittaisin oman tarinani. Olen sitä pureksinut pitkään ja nyt olen aloittanut tekemään haaveista totta. Ensimmäinen askel oli hankkia uusi kannettava ja se olikin aika iso operaatio. Piti ymmärtää ka