Hyvä minä!

Siivosin tänään puutarhaa metsurin jäljiltä. Samalla leikin jumalaa ja päätin, mikä kasvi saa elää ja mikä ei. Tunnin puuhastelun jälkeen olin väsynyt, mutta tyytyväinen, kun kevään ihana vihreys oli rapsuteltu esiin. Olin itseeni tyytyväinen. Hyvä minä.

Ystäväni kanssa mietittiin, että mistä saa kiitosta ja kiksejä, kun ei ole töissä. Tosin moni taitaa tehdä pitkää päivää töissä saamatta koskaan kiitosta, mutta se onkin eri tarina. Pohdittiin, että riittääkö jos taputtaa vain itseään olalle ja on tyytyväinen? Ja voiko samaa työstä tullutta hyvää mieltä saada siitä, että kukkapenkki kukoistaa? Vaatiiko tyytyväisyys omaan työhön aina sitä, että joku muu huomioi sen ja antaa kiitosta?

Luin erinomaisen kirjan, jossa oli ohjeita myös omaisille, miten sairaaseen läheiseen pitäisi suhtautua. Yksi ohje oli kiitoksen antaminen pienistäkin asioista. Oma mieheni luki sen ja sisäisti ohjeen heti ja aloin saada aiempaa enemmän kiitosta pienistä arkisista asioista. Voi, miten hyvältä se tuntui, kun sai kiitosta hyvästä ruuasta tai sileistä puhtaista lakanoista, vaikka siinä oli hiukan päälle liimatun maku. Se kuitenkin toimi ja olen entistä vakuuttuneempi, että kissat ja minä elämme kiitoksella pitkään.

Mitä on terveys? Tätä pohdin tänään aamulla, kun aloitin kirjoittamaan opiskeluun liittyvää harjoitustehtävää. Pystyisin kirjoittamaan siitä monta sivua henkilökohtaista tarinaa, mutta en taida kelvata lähdetietoihin. Viime viikolla sanoin hematologille, että tunnen itseni terveeksi, koska silloin minulla ei ollut vielä tätä flunssaa. Tuntuu ehkä hassulta, kun diagnoosilistani on niin pitkä ja en pääse rannasta mökkiin pysähtymättä portaissa kerran pari. Kyse on koetusta terveydestä. Olen viiden vuoden aikana yrittänyt sopeutua hengästymiseeni ja hyväksyä sen osana itseäni samalla tavalla kuin on vasemman jalkaterän vaivaisenluuni. Minusta Arlan mainos on hyvä oivallus tästä asiasta. Siinä ihana nainen, jolla on jalkaproteesi, sanoo olevansa täydellinen.