Pelästyn edelleen, kun satun kulkemaan peilin ohi. Olen unohtanut, että eihän minulla olekaan hiuksia. Puoli päätä on jo ihan ok, mutta takaosassa on edelleen musta, ruma sänki. Jos en olisi ajellut hiuksiani, olisi minulla varmaan enää takaraivolla hiukset. Suvun kesken minulla olisi ns. Pentti-vaarin hiusmalli.
Pari viikkoa olen harjoitellut trikoopipojen, huivien ja peruukin kanssa. Sekä kotona suurimman osan aikaa ilman mitään. Tuntuu, että perhekin on jo tottunut siihen. Tuntuisi tyhmältä olla pipo päässä kotona lämpiminä päivinä.
Olin käymässä Stockalla peruukki päässä ja itse peruukkiin tottui nopeasti, mutta en peilikuvaani. Peruukin malli on ihan ok, mutta se loistaa kilometrin päähän epäluonnollisella kiillollaan 'Hei, olen peruukki'. Ehkä täytyy tutkailla vaihtoehtoja, jos löytyisi joku ei niin kiiltävä.
Olen ollut pari iltaa, erityisesti iltaa, melko pirteä ja jaksanut käydä jopa asioilla. Sitä ennen olen kyllä ottanut parin tunnin päiväunet.
Syöminen on edelleen suorittamista ja taistelen aamupäivät pahoinvoinnin kanssa. Sitten, kun saa taisteltua vatsaan jotain, ja syö usein ja vähän, on iltasyöminen helpompaa. Tosin valikoima en edelleen hyvin suppea. Tuoremehua, hedelmiä, villiä, pastaa, pizzaa jne.
Sydämen takia minun pitäisi juoda pari litraa päivässä ja se on melkein mahdoton suoritus. Vesi maistuu oudolta ja aiempi suosikkini limenmakuinen Bonaqua ei mene alas. Ainoa vaihtoehto ovat erilaiset makuvedet, joista hampaat ei kyllä tykkää yhtään.
Nyt olen päässyt takaisin rakkaalle mökille, henkiseen kotiin. Juhannuksesta tulee varmaan superrauhallinen. Katsotaan jaksaako sitä edes Saaren perinteiselle kokolle tai juhannuspäivän onkikisoihin.
Kommentit
Lähetä kommentti