Vive el momento

Täällä minä nyt sitten olen, Espanjassa. Saavuin eilen sateiseen Malagaan. Aamulla oli lähtö kukonlaulun aikaan ja olin hotellissa jo puolen päivän aikaan. Hotellini tai apartomentokseni on superpieni, mutta moderni, vanhan kaupungin ytimessä. Tutustuin kaupunkiin pari tuntia melko rankassa vesisateessa ja olin vähän onneton, kun vihdoin pääsin huoneeseeni. Olin väsynyt, läpimärkä ja jotenkin onneton. Taisin päästää kunnon ikäväitkut aviomiehelle puhelimessa. Kuukausin yksin tuntui eilen hiukan huonolta idealta. Tänään tuli jo onneksi auringon ja levon myötä ihan uudet ajatukset. Jo lähtö oli yllättävän jännittävää ja haikeaa. En muista, että edes kantasolusiirtoon lähtö olisi ollut näin vaikeaa. En edes muista sitä niin jännittäneeni, vaikka silloin kyse oli elämästä. Ehkä olen kiireen karistessa löytänyt taas aidot tunteet. Aviomiestä taisi jopa huvittaa, kun sunnuntaina ripustauduin nyyhkyttäen koiran kaulaan, joka oli kyllä kiinnostuneempi ruuasta kuin minusta. Valmistautumin

Elämä on tällä hetkellä varsin mukavaa. Tosin eilen illalla alkanut flunssainen olo sekoittaa hiukan pakkaa. Olen päässyt työstä irtautumisen ahdistuksesta ja nautin kovasti jokaisesta päivästä. Saan toteuttaa syksyn tavoitettani eli teen kaikkea itselle hyvää. On hienoa, kun voi päiväsaikaan käydä salilla, vesijuoksemassa ja joogassa. Lisäksi on hienoa tehdä koiran kanssa lenkkejä ruskan sävyttämissä maisemissa. Sitten olen aktivoitunut kulttuurin kuluttajana ja tällä viikollakin on tiedossa pari kiinnostavaa teatteria. Viime viikolla olimme miehen kanssa Anssi Kelan konsertissa ja oli kyllä ihan huippu. Totesimme juuri myös eläkkeelle jääneen ystävän kanssa, että onkohan tämä edes reilua. En tiedä. Hyvinä päivinä tunnen itseni vähän rintamakarkulaiseksi, mutta huonompina päivinä ymmärrän, että on ihan ok olla eläkkeellä. Eikä enää ole sellaista painetta, että täytyy olla edelleen yhteiskunnalle jotenkin hyödyllinen. Tälle päivälle riittää, että toimin naapurin suloinen villakoiran