Vive el momento

Elämän merkityksellisyys syntyy siitä,  että tekee itsestään merkityksellisen  muille ihmisille. Frank Martela, Elämän tarkoitus Olen varmaan kyllästymiseen saakka jo näissäkin kirjoituksissa pohtinut elämän tarkoitusta ja merkityksellisyyttä. Se on johtunut siitä, että työstä pois jäämisen jälkeen, on ollut pakko luoda itsensä uudelleen. Miksi minun kannattaa nousta joka aamu sängystä ja millä ajatuksilla painan illalla pääni tyynyyn? Olenko hyödyntänyt tämänkin arvokkaan päivän tarpeeksi hyvin?  Olin jo päässyt eroon suurimmasta eläkkeelle jäämisen tuskasta ja löytänyt elämään paljon kiinnostavia asioita. Tuntuu, että kattila oli alkanut poreilemaan sopivalla tavalla ja olin vain odottanut kiehumista ja uusien asioiden syntymistä. Sitten korona heitti takaisin lähtöruutuun. Olen ollut nyt kolme ja puoli kuukautta mökillä käytännössä yksin. Joka päivälle on löytynyt paljon tekemistä ja aika on tullut pitkäksi ehkä pari hassua kertaa, mutta muuten olen viihtynyt hyvin omassa mainiossa

Luin eilen jutun naisesta, Helenasta, joka päähänpistosta päätti lähteä kävelemään Helsingistä Nuorgamiin 1500 kilometriä. Hän halusi haastaa omia rajojaan. Itsellekin on tullut samanlaisia ajatuksia ja olen haaveillut Santiago de Compostellan reitistä. Realismi astuu kuitenkin peliin, kun aamuinen kävely postilaatikolle ja takaisin on alkumatkasta vähän epämiellyttävästi rintaa puristavaa. Tosin meno on nyt aivan eri luokkaa kuin aiemmin. Taisin tänään tehdä jopa uuden nopeusennätyksen. Aina pitää edes pikkuisen haastaa itseään.  Helenasta lukiessani ja hänen matkaansa some-kanavilla seuratessa tuli mieleen, että ehkä elämä on jo haastanut minua ihan tarpeeksi ja minä olen ottanut haasteen vastaan. Viimeiset 7 vuotta ovat vastanneet jopa edestakaista matkaa Nuorgamiin ja takaisin. Välillä on ollut sielu rakoilla ja mieli maitohapoilla. Välillä on tullut sadetta niskaan ja ylämäkiä ollut enemmän kuin alamäkiä. Vaihtaisinko siltikään yhtään kilometriä pois? Ehkä en, koska Bon Jovin kapp

Oletteko koskaan ajatelleet, jos parisuhteenne olisi määräaikainen? Suhteen milestone olisi vaikka vuosittain tai aina viiden vuoden välein. Kumpikin osapuoli tekisi swot-analyysin ja sitten pidettäisiin palaveri, jossa kerrotaan haluaako jatkaa suhdetta uuden määräajan. Olo olisi varmaan kuin Temppareiden leirinuotiolla.  Tämä ajatus tuli mieleeni eilen, kun kävin malttamattomana kurkkimassa Omakannasta keskiviikkona otettujen labrojen tuloksia. Haluan aina uskoa parhaaseen tulokseen, mutta silti mieleen vilahtaa väkisinkin pieniä pelon tunteita. Mitä jos? Oma tulkinta tuloksista oli rauhoittava ja ensi viikolla saan lopullisen varmuuden hematologin tapaamisessa. Minulla on hematologin kontrollit kolmen kuukauden välein ja kardiologian puolivuosittain. Syksyllä on edessä viides ja toivottavasti viimeinen syöpäklinikan kontrolli. Silloin toivon pääseväni yhdestä lääkkeestä ja samalla hiukan kankeasti käynnistyvästä kehostani.  Elämäni on siis yhdellä tavalla määräaikaista. Toisilla se