Oletteko koskaan ajatelleet, jos parisuhteenne olisi määräaikainen? Suhteen milestone olisi vaikka vuosittain tai aina viiden vuoden välein. Kumpikin osapuoli tekisi swot-analyysin ja sitten pidettäisiin palaveri, jossa kerrotaan haluaako jatkaa suhdetta uuden määräajan. Olo olisi varmaan kuin Temppareiden leirinuotiolla.
Tämä ajatus tuli mieleeni eilen, kun kävin malttamattomana kurkkimassa Omakannasta keskiviikkona otettujen labrojen tuloksia. Haluan aina uskoa parhaaseen tulokseen, mutta silti mieleen vilahtaa väkisinkin pieniä pelon tunteita. Mitä jos? Oma tulkinta tuloksista oli rauhoittava ja ensi viikolla saan lopullisen varmuuden hematologin tapaamisessa. Minulla on hematologin kontrollit kolmen kuukauden välein ja kardiologian puolivuosittain. Syksyllä on edessä viides ja toivottavasti viimeinen syöpäklinikan kontrolli. Silloin toivon pääseväni yhdestä lääkkeestä ja samalla hiukan kankeasti käynnistyvästä kehostani.
Elämäni on siis yhdellä tavalla määräaikaista. Toisilla se voi olla määräaikainen työsuhde tai asunto. Minä joudun katsomaan totuutta silmiin aina kolmen kuukauden välein ja sitten saan taas luvan jatkaa normaalia elämää seuraavaan kontrolliin saakka. Tuskailin joskus elämän määräaikaisuutta ja mieheni sanoi, että kaikki voivat jäädä vaikka tänään auton alle. Se on toki totta, koska kukaan ei selviä tästä matkasta hengissä. Tilanne on kuitenkin henkisesti täysin erilainen, kun se perusturvallisuus elämää kohtaan on joskus viety. Toistaiseksi jatkuvassa elämässä ei ole kirjoitettu tarkistuspisteitä tai viimeistä käyttöpäivää.
Palaan parisuhteen mahdolliseen määräaikaisuuteen. Miten sitä silloin eläisi ja käyttäytyisi? Olisinko parempi puolisko ja yrittäisin vielä enemmän? Tekisinkö kaikkeni joka päivä, että suhde voisi hyvin ja määräajan saapuessa voisin olla turvallisin mielin? Vai toisiko se vain suurta epävarmuutta ja pelkoa. Uskaltaisinko olla oma itseni, kiukutella ja murjottaa. Uskon näihin molempiin tunteisiin, koska sama pätee terveyteen. Ainakin itse yritän tehdä kaiken, mikä on oman vaikutuspiirini vallassa, että kehoni ja mieleni voivat mahdollisimman hyvin. Silti pelko on aina puserossa, koska kaikki tapahtuva ei ole vain minun tekemisistäni kiinni. Voin urheilijan termein vain tehdä oma parhaani ja katsoa, mihin se riittää.
Kommentit
Lähetä kommentti