Vive el momento

Ystävyys on kuin pikkuinen ukko,. jolla on kädessä avain ja lukko.  Niillä se sitoo ystävät yhteen niin kuin maamies pellolla lyhteet.  Tuollaisia rimpsuja kirjoiteltiin muistivihkoihin silloin, kun minun ja pitkäaikaisimman ystävän kaveruus alkoi; 50 vuotta sitten. Aloitimme Seinäjoen Yhteiskoulussa samalla luokalla ja siitä se ystävyys lähti. Eilen skoolasimme syntymäpäiville ja erityisesti ystävyydelle. Arvostan ystävyyttämme suunnattomasti. On hienoa, että on olemassa ihminen, joka on tuntenut minut jo 10-vuotiaana. Yhtä hyvin minua ei tunne kuin oma äiti ja siskot.  Olemme olleet aina toistemme elämässä, joskus eri maassa ja eri paikkakunnilla, mutta aina henkisesti läsnä. Juttu lähtee sujumaan siitä, mihin se jäi, vaikka edellisestä tapaamisesta voi olla kuukausia. Minä tunnen hänen sukunsa, perheensä ja hän minun.  Hän on se, jonka kanssa paleltiin yhdessä Seinäjoen Vekseliaukiolla. Hän on se, jonka kanssa juotiin rappukäytävän ylhäällä isosiskon ostamat pussika

Takatalvi on iskenyt Heinolaan ja koiralenkille piti laittaa toppavaatteet. Ei haittaa, kun viime viikon sai nauttia haravoinnista bikineissä. Nyt voi hyvällä omalla tunnolla olla sisällä lämpimässä, leipoa ja suunnitella syksyä. Iltapäiväksi varasin kokovartalohieronnan, joka on vain puoliksi hemmottelua. Kirjoitin aiemmin, että jälkipolvi on paljon minua valveutuneempi lentämisen suhteen kuin minä. Se sai minutkin miettimään muita vaihtoehtoja. Ensimmäisenä liityin Facebookin Maata pitkin matkustavat -ryhmään ja siitä se ajatus on pikku hiljaa kasvanut. Aion ensi marraskuussa matkustaa junalla jonnekin Suomea valoisampaan paikkaan. Junamatkan tarkka kohde ja reitti ovat vielä päättämättä, mutta haaveilen päätyväni Lissaboniin tai Malagaan. En aio hankkia interrail-korttia, koska se on liian sitova. Etenen pätkä kerrallaan ja viivyn väliasemilla pari päivää, jos siltä tuntuu. Aikaahan on. Matkaa voisi tehdä vaikka kaksi viikkoa. Seurakin on vielä hakusessa, mutta pärjään kyllä yk