Vive el momento

Olen aiemmin pärjännyt pitkäaikaissairauteni kanssa mielestäni oikein hyvin. Suurin syy siihen on ollut se, että olen pystynyt elämään melko normaalia elämää ja olemaan aktiivinen harrastuksissa ja matkustelemaan. Korttitaloni alakortit ovat olleet myös vakaasti paikoillaan ja korjanneet pienetkin huojahdukset. Nyt tutisee koko rakennelma.  Tämä aika koettelee meitä kaikkia jollakin tavalla. En usko, että Suomesta löytyy yhtään ihmistä, paitsi joku Lapin erakko, jota tämä ei huojuttaisi. Luin juuri, että erityisen raskas tämä aika on niille ihmisille, joilla on elämässä jo valmiiksi haasteita. Ja niitähän meillä kaikilla riittää, kullakin oman mittapuunsa mukaan. Haaste voi olla mikä tahansa elämää ravisuttava tapahtuma. Joillakin se on rikki mennyt pesukone, toisella käynnissä olevat syöpähoidot tai päällä oleva avioero. Niissä tilanteissa tarvitsee kaikki voimavarat, ilman koronaakin.  Itselläni tunnistan korttitaloni huojahtelun helposti pintaan tulvivina tunteina. Kyynel

Uskaltauduin viime viikolla kirkonkylän yleensä hiljaiseen kauppaan viikko-ostoksilla. Normaalitilanteessa kassaneiti olisi jo nostanut kädet antautumisen merkiksi, kun liitelin kauppaan maskissa ja kertakäyttöhanskoissa. Suhailin hätäillen kärryjen kanssa ja hyppäsin hyllyyn kiinni, kun joku muukin osui samalle käytävälle. Maski huurtaa silmälasit ja syke oli korkealla. Olo oli kuin armeijan taisteluradan jälkeen, kun pääsin autoon heitettyäni ensin kertakäyttöhanskat roskiin. Olin kaupassa varmaan kummajainen ja ehkä täällä Heinolan kirkonkylässä ei ole avattu tiedotusvälineitä pariin kuukauteen. Niin tavallisesti porukka kaupassa käyttäytyi. Oli vanhuksia, joilta kassan pitäisi kohta kysyä paperit. Ja hätkähdyttävästi kenelläkään ei ollut edes hanskoja, puhumattakaan turvaetäisyyksistä. Kauppaan oli tultu yhden suklaapatukan, oluen tai maitopurkin takia. Maksu tietenkin käteisellä kassan riskin maksimoimiseksi. Minä pyysin pysäyttämään ostokset ennen 50 euroa, että voin käyttää

Vielä eilen tekstini olisi ollut erilainen, positiivisempi. Olen ollut nyt liki viikon mökillä vapaaehtoisessa karanteenissa. Täällä tosin olisin ollut muutenkin ensi viikosta lähtien, koska rakastan kevään saapumisen seuraamista. Muu perhe on Ylläksellä, jonne minunkin piti lähteä, mutta en uskaltanut lentää. Ja hyvä niin. Sunnuntaina kävin kirkonkylän apteekissa ja tuli lievä paniikki, kun sinne tuli viisi muutakin asiakasta. Mietin ensimmäisen kerran presidentin sanoja siitä, että meidän pitää antaa kaikki tuki niille, jotka työskentelevät välttämättömillä aloilla ja ovat koko ajan kontaktissa ihmisten kanssa. En tiedä pelkäsikö farmaseutti, mutta sanoi, että heidän pitää panna lappu luukulle, jos joku heistä kolmesta sairastuu. Ja kymmenet kontaktit sairaiden kanssa ei varmaan pienennä todennäköisyyttä. Miksi tänään on ollut henkisesti vaikeampaa? Ehkä siksi, kun tilannekuva alkaa kaikessa kaameudessaan kirkastua. Olen seurannut uutisointia tiiviisti ja ihaillut hallituksen nai

Minun tilanteeni on sellainen, että korona kuljettaisi melko nopeasti tehohoitoon. Sydän- ja keuhkosysteemini on niin herkkä ja tavallinen flunssakin on sille kova kuormitus. En silti ole vielä lähtenyt mökille eristykseen, vaikka nuorempi sukupolvi on sitä ehdottanutkin. Ehkä sitten, kun on ensi viikon Lapin loma ohi. En ole sitä tyyppiä, joka maalaa piruja seinille ja odottaa, että kahdesta vaihtoehdosta aina se huonompi toteutuu. Olisi liian huonoa pilaa, että vuosien taistelun jälkeen kuolisin koronaan, jonka olen saanut Heinolan kirkonkylän kaupassa. No, en silti suhtaudu asiaan kevyesti, mutta kuulun ehdottomasti siihen kohderyhmään, jonka pitäisi eniten pelätä. Viime viikolla nousin 4 täyteen ratikkaan ja heti tajusin, että huono homma, vaikka pidänkin aina hanskat käsissä. Olin myös Esa Saarisen luennolla Otaniemessä täydessä auditoriossa. Ei hyvä. Tänään jätin kuitenkin teatterin väliin, kun Kom-teatteri on todella ahdas ja ruuhkainen. En olisi sieltä todennäköisesti saanut

Viimeisten kuukausien aikana on tullut aivan liikaa huonoja uutisia. Useaa ystävää on koetellut vakava sairaus. Tietenkin se kuuluu omaan ikään, että ikätovereilla on entistä enemmän sairauksia. Tapaamisetkin kuluisivat kevyesti pelkästään sairauskertomuksilla ja lääkedosetin vertailulla. Elämä on ja toivon, että olen itse voinut olla monelle vertaistukena. Jokainen sairaus koskettaa aallon lailla useita henkilöitä. Bixapay Olen oman sairauteni vuosina miettinyt kovasti omaisten roolia. Miten oma aviomies on kokenut vaimon heikkouden hetket ja jatkuvan taistelun? Kuka häntä on tukenut, kun minä olen kaatanut hänen niskaansa kaiken painokelvottoman? Entä, miten sairauteni on vaikuttanut omiin tyttäriini, joiden elämässä äidin pitäisi olla muuta kuin Meilahden kanta-asiakas, ehkä jopa VIP? Tänään aamujoogassa juolahti mieleen ajatus, että ei ole olemassa yhtään kirjaa vakavasti sairastuneiden omaisista. Sairastuneiden tarinoita on pitkä rivi, mutta ei yhtään omaisen kokemuksista k