Istuin tänään rannassa keinussa ja ajattelin, että kylläpä minä olen onnellinen - tässä ja nyt. Huolimatta nälkävuoden pituisesta diagnoosilistasta, edelleen jatkuvasta väsymyksestä ja huonoista unista, tajusin olevani etuoikeutettu, jolla on kaikki asiat todella hyvin. Sain istua omassa rannassa reippaan haravointirupeaman jälkeen. Aurinko lämmitti ja kädessä oleva Lonkero-tölkki viilensi (oli niin jano puolustelisi äitini). Järvi kimmelsi jo paikoin vapaana ja sain seurata jäiden häviämistä. Se on joka vuosi yhtä suuri tapahtuma. Kesä alkaa. Olen haravoinut ehkä vähän liikaa, kun vihdoin pääsin intohimoni pariin. Olen jo aiemmin kirjoittanut, että innostus haravointiin on peräisin äidiltäni. Taidamme molemmat haravoida metsät ja naapurinkin puolen. Nyt yritän vähän hillitä itseäni, kun siitä yliannosteltuna tulee paikat niin kipeiksi ja juuri eilen olin hieronnassa tai sivelyssä. Ei edes sattunut. Kuuntelin keinussa Pippa Laukan äänikirjan loppuun ja hänen ajatuksensa iski syvä