Siirry pääsisältöön

Paussin paikka









Eilen ymmärsin vihdoinkin, että se on nyt paussin paikka. Olin kontrollikäynnillä työterveyslääkärillä ja hän oli sitä mieltä, että nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jäädä sairaslomalle lepäämään. Oikeastaan sain jo viime viikolla kuukauden sairasloman, mutta en vain malttanut ja halusin vielä uhmata todellisuutta.


Jo eilinen aamupäivä osoitti, että olen todella loman tarpeessa. Lähdin hiukan kiireellä kotoa lääkärille ja keskityin saamaan mukaan koiran ja kolme kassia. No, ne tulivat mukaan, mutta kotiin jäi kotiavaimet, auton avaimet ja kännykkä. Aika oli mitoitettu siten, että ehdin hyvin omalla autolla lääkäriin. Nyt kävelin ripeästi lähimpään ravintolaan tilaamaan taksin, joka ei koskaan tullut. Toinen Alepasta tilattu tuli ja saavuin 25 minuuttia myöhässä lääkäriin, koiran kanssa. Onneksi hänellä oli tauko oman aikani jälkeen ja ehdittiin jutella kunnolla.


Olen ollut viimeiset kolme viikkoa todella väsynyt ja yöunet ovat olleet heikkolaatuisia. Oikeasti kuormitus on alkanut salakavalasti jo useita kuukausia sitten, mutta nyt työhön paluu ja sairastetut flunssat aktivoivat väsymyksen ihan uudelle tasolle. Viisi kuusi vuotta jatkuneet somaattiset sairaudet toinen toisen perään ovat ottaneet henkisesti kovemmalle kuin olen tiedostanutkaan. Ihan luonnollista ja loogista. Nyt luonto kehitti tämän väsymysaallon, että vihdoinkin ymmärrän levätä.


Positiivista on ollut se, että ensimmäisen kerran kuukauteen olen kolmena päivänä pystynyt tekemään kunnon kävelylenkin, joka minulla on 3 kilometriä pysähdellen vain 100 metrin välein. Olin maanantaina ensimmäisen kerran kuukauteen salilla herättelemässä uinuneita lihaksia. Ja en tiedä avasiko se jonkin Pandoran lippaan, mutta seuraavana päivänä hengästyminen kävellessä oli ihan eri tasolla kuin aiemmin, kun piti pysähdellä kymmenen metrin välein.


Tänään oli hyvä päivä. Aamupäivän tein töitä etänä ja samalla työstin surutyötä siitä, että en voi yli kuukauteen olla yhdessä työkavereitteni kanssa ja innostua. En olisi millään malttanut sulkea konetta, vaikka järki ja lääkäri sanovatkin sen olevan ainoa vaihtoehto. Onneksi ulkona oli kaunis aurinkoinen kevätpäivä. Tytär oli sairaana ja pääsin tyttärentyttären ja koiran kanssa kävelylle. Olipa reissu. Alku sujui hyvin vauvan nukkuessa ja sitten puolivuotias heräsi, onneksi iloisena, ja aloitti varsinaisen jumpan vaunuissa. Haasteetta lisäsi vaunuihin koko ajan kietoutuva koira ja oikopolku läpi märän golfkentän. Loppu hyvin kaikki hyvin. Päivän toinen iloinen juttu oli jäätelöhetki toisen tyttärentyttären ja hänen kavereittensa kanssa Munkanrannassa. Ostin heiltä Kevätpörriäisen, joka on selvä kevään merkki.


Nyt väsyttää ja on ihanaa vetäytyä sänkyyn kirjastosta haetun kirjapinon kanssa. Toivottavasti yö menee nukkuessa makoisasti aamuun saakka.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita kriitiko

Sinä pieni urhea nainen

                                                                           Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun. Eeva Kilpi Kylläpä on kulunut pitkä aika, yli kaksi kuukautta, kun olen viimeksi kirjoittanut mitään. Olen jo saanut huolestuneita kyselyitä voinnistani. Älkää olko huolissanne. Kaikki on oikein hyvin. Jostain syystä yleinen innostukseni kirjoittamiseen on ollut kateissa.  Joulu sujui varsin perinteisesti mökillä, mutta aiottua pienemmällä kokoonpanolla. Uusi vuosi vietettiin tuttavien luona Rukalla ja sieltä ajeltiin Lapin maisemia ihaillen Äkäslompoloon. Viikko tarjosi vaihtelevia säitä, kuten usein tammikuussa. Olen käynyt Ylläksellä 44 vuotta ja oli varmaan ensimmäinen kerta, kun tunturin huipulla oli tyyntä. Alkuviikosta inversio oli voimakas ja se aiheutti suuret lämpötilan vaihtelut.

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan