Paussin paikka









Eilen ymmärsin vihdoinkin, että se on nyt paussin paikka. Olin kontrollikäynnillä työterveyslääkärillä ja hän oli sitä mieltä, että nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jäädä sairaslomalle lepäämään. Oikeastaan sain jo viime viikolla kuukauden sairasloman, mutta en vain malttanut ja halusin vielä uhmata todellisuutta.

Jo eilinen aamupäivä osoitti, että olen todella loman tarpeessa. Lähdin hiukan kiireellä kotoa lääkärille ja keskityin saamaan mukaan koiran ja kolme kassia. No, ne tulivat mukaan, mutta kotiin jäi kotiavaimet, auton avaimet ja kännykkä. Aika oli mitoitettu siten, että ehdin hyvin omalla autolla lääkäriin. Nyt kävelin ripeästi lähimpään ravintolaan tilaamaan taksin, joka ei koskaan tullut. Toinen Alepasta tilattu tuli ja saavuin 25 minuuttia myöhässä lääkäriin, koiran kanssa. Onneksi hänellä oli tauko oman aikani jälkeen ja ehdittiin jutella kunnolla.


Olen ollut viimeiset kolme viikkoa todella väsynyt ja yöunet ovat olleet heikkolaatuisia. Oikeasti kuormitus on alkanut salakavalasti jo useita kuukausia sitten, mutta nyt työhön paluu ja sairastetut flunssat aktivoivat väsymyksen ihan uudelle tasolle. Viisi kuusi vuotta jatkuneet somaattiset sairaudet toinen toisen perään ovat ottaneet henkisesti kovemmalle kuin olen tiedostanutkaan. Ihan luonnollista ja loogista. Nyt luonto kehitti tämän väsymysaallon, että vihdoinkin ymmärrän levätä.


Positiivista on ollut se, että ensimmäisen kerran kuukauteen olen kolmena päivänä pystynyt tekemään kunnon kävelylenkin, joka minulla on 3 kilometriä pysähdellen vain 100 metrin välein. Olin maanantaina ensimmäisen kerran kuukauteen salilla herättelemässä uinuneita lihaksia. Ja en tiedä avasiko se jonkin Pandoran lippaan, mutta seuraavana päivänä hengästyminen kävellessä oli ihan eri tasolla kuin aiemmin, kun piti pysähdellä kymmenen metrin välein.


Tänään oli hyvä päivä. Aamupäivän tein töitä etänä ja samalla työstin surutyötä siitä, että en voi yli kuukauteen olla yhdessä työkavereitteni kanssa ja innostua. En olisi millään malttanut sulkea konetta, vaikka järki ja lääkäri sanovatkin sen olevan ainoa vaihtoehto. Onneksi ulkona oli kaunis aurinkoinen kevätpäivä. Tytär oli sairaana ja pääsin tyttärentyttären ja koiran kanssa kävelylle. Olipa reissu. Alku sujui hyvin vauvan nukkuessa ja sitten puolivuotias heräsi, onneksi iloisena, ja aloitti varsinaisen jumpan vaunuissa. Haasteetta lisäsi vaunuihin koko ajan kietoutuva koira ja oikopolku läpi märän golfkentän. Loppu hyvin kaikki hyvin. Päivän toinen iloinen juttu oli jäätelöhetki toisen tyttärentyttären ja hänen kavereittensa kanssa Munkanrannassa. Ostin heiltä Kevätpörriäisen, joka on selvä kevään merkki.


Nyt väsyttää ja on ihanaa vetäytyä sänkyyn kirjastosta haetun kirjapinon kanssa. Toivottavasti yö menee nukkuessa makoisasti aamuun saakka.