Vive el momento

Tänään intuitiivisen kirjoittamisen kurssin teema oli Virta ja voi, mitä kaikkea yksi viisikirjaiminen sana saikaan aikaan päässäni. Välillä ajatukset uivat todella syvässä ja pimeässä virrassa, mutta sitten nokka nousee taas pinnalle vetämään henkeä ja näkee auringon valon. Kun viisi vuotta sitten sain vuoden ihmettelyn jälkeen diagnoosini ja hoidot alkoivat saman tien täydellä teholla. Silloin sitä vain hypättiin hoitovirtaan ja toivotaan parasta. Kukaan ei tuohon virtaan halua vapaaehtoisesti, mutta kun sinne on heitetty, ei auta muuta kuin räpiköidä parhaalla mahdollisella tavalla. Alkuvaiheessa virta on syvä, voimakas ja välillä hyvin tumma. Siinä sitä sitten kellutaan ja välillä vauhdissa iskeydytään pinnan alla oleviin karikoihin. Hetken aikaa sitä ei tiedä, missä on pinta ja missä pohja. Kuva on otettu 6/2017, kun olin juuri päässyt sairaalasta mökille  Onneksi virta tuo välillä pintaankin ja laiturille. Uintimatkan avustajat tarkistavat uimarin kunnon, antavat kannustu

Jo useat luotettavat tutkimukset todistavat lukemisen olevan hyväksi terveydelle, kertoo neurologi Markku T. Hyyppä Parnosso-lehdessä. Jos tuo pitää paikkansa, niin olen höylännyt kirjastokortilla ainakin muutaman vuoden lisää. Ensimmäisenä sairastamisvuotena, kun olin sairaslomalla, taisin lainata yli 60 kirjaa. Se oli loistava tapa hypätä omista, samaa ympyrää pyörivien ajatusten maailmasta kirjojen tarinoihin.  Olen edelleen kirjaston suurkuluttaja ja lainasin eilenkin kuusi kirjaa. En enää halua omistaa kirjoja. Käyn kirjakaupassa tsekkaamassa uutuudet ja laitan ne heti näppärästi Helmetin mobiilisovelluksella varaukseen. Samalla laitan parhaat kirjat varaukseen myös äidilleni. Nytkin minulla taitaa olla noin 40 kirjaa varauksessa. Harrastan kirjojen kanssa multitaskausta ja luen paria, erityyppistä kirjaa vuorotellen. Olen myös opettanut itseni siihen, että en koskaan rupea nukkumaan ennen edes muutaman sivun lukuhetkeä. Lasten ollessa pieniä luin heille paljon ja

Löysin keväällä mielenkiintoisen verkkokurssin intuitiivisesta kirjoittamisesta: Kirjoita kevyempi kesä. Siinä kohtasi monta juuri tähän hetkeen sopivaa asiaa. Ensinnäkin tykkään kirjoittaa ja käynnissä on muutenkin vaihe, jossa suunnistan kohti jotain uutta. Olen viimeiset pari kolme kuukautta oppinut itsestäni paljon enemmän kuin viimeisiin vuosiin yhteensä ja tämä kurssi on sopiva jatkumo siihen. Kurssilla kirjoitetaan vain omaan käyttöön ja idea onkin, että tekstejä ei näe kukaan muu. Kolmen päivän välein saan uuden aiheen, johon liittyy ajatuksia avaavia kysymyksiä. Sitten annetaan vain ajatusten virrata ja kynän tai näppäimistön laulaa, ilman sensuuria. Ensimmäisen tehtävän teema oli puhdistava Sade ja apukysymykset olivat esimerkiksi tällaisia: Millaisista ajatuksista ja tunteista haluat nyt puhdistautua? Mihin haluaisit elämässäsi nyt selkeyttä? Mikä ajatus tai tapahtuma herättäisi sinut nyt henkiin? Mitä pitäisi tapahtua, että sinun olisi helppo hengittää? Olip

Pidä huolta kehostasi,  koska se on ainoa paikka, jossa vietät koko elämäsi Törmäsin tähän lauseeseen ja minusta se on valtavan hienosti sanottu, mutta vaikeasti toteutettavissa. Mietin heti, että olenko itse elämässäni noudattanut tätä neuvoa. Ensimmäisenä tuli mieleen lääkäri, jolla kävin selkäkipujen vuoksi parikymppisenä. Hän sanoi, että minun ei kannattaisi harrastaa urheilulajeja, joissa tulee tärähdyksiä ja äkkinäisiä pysähdyksiä.  Hienoa, että sain ihan luvan kanssa jättää inhoamani hölkkäämisen väliin, mutta sen sijaan jatkoin lentopalloa ja muita pallopelejä. Hassua, että tuolloin puhuttiin hölkkäämisestä. Tuon neuvon ohittaminen on aiheuttanut elämässäni paljon tuskaa, mutta myös hurjasti hienoja muistoja pallojen parissa. Pari vuoden kroonisen selkäkipujakson jälkeen olen ymmärtänyt huoltaa selkääni ja joka kerran joogassa totean, että selkäni kiittää.  Keho ei kuitenkaan ole irrallinen osa meitä, vaan oikeasti fiksuin osa meitä. Se jopa osaa kertoa fyysisillä

Tänään on minulla taas merkkipäivä ja otin sen kunniaksi pienen pullon kuoharia. Ihan vaan, koska voin ja kunnioitan niin kovasti sitä, että tänään olo on ihan eri kuin vuosi sitten. Tasan vuosi sitten kotiuduin kolmen viikon eristyksestä autologisen kantasolusiirron jälkeen. Tulin heti mökille, kun täällä oli niin helppo olla ja vaaralliset pöpöt kaukana. Äitini ja kuopukseni tulivat vuorotellen hoitamaan  minua, kun olo oli vielä niin hutera ja pahoinvointi yllätti aika ajoin, kun halusin päästä väsyttävistä pahoinvointilääkkeistä eroon. Pixabay Muistan tuosta ajasta ehkä parhaiten sen, kun tyttären kanssa istuttiin yhdessä sohvalla ja itkettiin. Muuten ehkä jaksoinkin ihan hyvin, mutta pahoinvointikohtaukset saivat koko maailman tuntumaan niin kurjalta, varmaan myös sivulliselle. Oli ihan voittajafiilis, kun jaksoin joka päivä kävellä hiukan pidemmän matkan, jopa tontin ympäri. Tytär oli kekseliäs ja laittoi minut kiinni koiran valjaisiin ja sain hiukan vetoapua. Oi, niitä ai

Eilen löysin itseni taas Pohjola Sairaalasta. Olin kolmisen päivää kärsinyt kivuliaasta pohkeesta ja luulin sen vain jumittuneen kävelystä. Venyttelin, lääkitsin kipuvoiteella ja särkylääkkeillä ja kävin jopa hierotuttamassa jalat. Aamulla se oli kuitenkin edelleen tönkkö, särkevä ja kävelyarka. Vasta silloin pätkähti päähän, että kyse voi ollakin veritulpasta, joka kohdallani on vakava juttu. Viisi vuotta sitten sain keuhkoembolian, joka huomattiin, kun vihdoin pääsin HYKS:iin kunnon tutkimuksiin ja koko pitkä tarina alkoi.  Pixabay Soitin työterveyshuoltoon ja pääsin melkein saman tien lääkärille. Labrakoe, Dimeeri, sulki kuitenkin negatiivisena tulpan mahdollisuuden ja pystyin taas hengittämään vapaammin. Illalla sain kotona hyvää hoitoa; jalkaan suunnitellun hienon jääpakkauksen ja hieronnan. Kyse oli varmaan pienestä revähdyksestä syvällä pohkeessa. Johtuikohan se siitä ilosta, jota tunsin muutama päivä sitten, kun pystyin tekemään syväkyykkyjä tavallista helpommin. Muutenk

Olen viikonloppuna miettinyt, mistä vihaa oikein riittää? Onko Some vain tarjonnut sille uuden, tehokkaan leviämistavan? Sormet painavat, tai nykyään hipaisevat, Lähetä nopeammin kuin aivot ja itsesensuuri ehtivät mukaan. Lauantaina jouduin vahingossa kuuntelemaan muutaman minuutin kaiken kansan suurinta valitusohjelmaa - Kansanradiota. Positiivisena ihmisenä en kestä tuollaista valitusta. Nyt huippu oli, että leipäjonoissa olevien pitäisi maksaa jotain leivistä, vaikka veroa, kun kaikilla ei ole mahdollista tulla Helsinkiin jonottamaan. On niin epäreilua. Olen muuten Yle-kanavien suurkuluttuja. Yle oikeasti toteuttaa myös sivistävää tehtäväänsä. Nyt olen paljon paremmin informoitu tekoälystä, kryptatuista valuutoista tai robotiikan mahdollisuuksista. Puhumattakaan hyvin toteutetuista luonto- ja urheiluohjelmista. Kansanradion voisi Merja ensitöikseen lakkauttaa. Miksi viestiä negatiivisuutta eteenpäin? Isoin vihaihmettelyni tuli Suomen yhden suosituimman tubettajan Deatan videost

Kehomme on viisas, mutta myös aikamoinen pankki. Tietämättämme olemme tallentaneet sinne kokemuksia koko elämän ajan. Voin ihan kuvitella, että itselläkin on muutama tapahtuma tiukassa paketissa jossain päin kehoa. Kun vain tietäisi missä ja uskaltaako niitä edes avata. Viimeiset vuodet eivät ole olleet otollisia näiden pikkupakettien avaamiseen, kun on pitänyt niin kiirettä vain selviytyä ja kääriä uusia pikku paketteja. Keho on kyllä yrittänyt kertoa, että nyt alkaa olla lahjakassissa liikaa tavaraa ja voisin alkaa purkaa niitä vanhimmasta päästä. Uskon tässä apua olevan vaihtoehtoisista kiinalaisista ja intialaisista hoidoista. Olen saanut niin huikeita tuntemuksia shiatsussa ja reikissä, kun hyvin rentoutuneessa tilassa alkavat energiat liikkua ja kertoa tukoksista, pakettien säilytyspaikoista. Keho on kuin Postin pakettiautomaatti, mutta lokeron avauskoodi on hukassa. Valitettavasti pakettien etsintä ei ole ollenkaan niin jännittävää kuin joulupakettien piilotuspaikkojen etsint

Olin viikonloppuna juhlimassa serkkuni 50 v. syntymäpäivää. Ainutlaatuisen juhlasta teki se, että hänen povattiin kuolevan ennen 20 ikävuotta, koska hänellä Down-syndrooman lisäksi oli paha sydänvika syntyessään. On lääketieteen ansiota, että saimme viettää nuo kaikkia liikuttaneet juhlat. Siinä me hänen kanssaan rinnakkain kuunneltiin ja pyyhittiin roskaa silmästä, kun sukulaispoika soitti ja lauloi Juha Tapion Sitkeän sydämen. Se sattuu hyvästä syystä olemaan meidän kummankin suosikkikappale. Vertaisystävä kertoi omassa Laulava aurinko erämaassa -blogissaan pelkäävänsä, että ei näe poikansa 7 v. syntymäpäivää. Se päivä kuitenkin koitti ja lääketieteen ja hänen positiivisen soturi-asenteensa vuoksi näitä syntymäpäiviä tulee vielä kymmeniä lisää. Sain oman diagnoosini kesällä 2013 ja silloin unelmani oli nähdä kuopuksen vanhojentanssit seuraavana keväänä. Juuri tämä unelma teki niistä tanssiaisista ainutlaatuiset. Viimeksi olin superonnellinen, kun sain olla mukana pienimmän lapsenl