Vive el momento

Tämä vuosi oli todellista tunteiden vuoristorataa. Alkuvuonna käynnistyi prosessi, joka mursi ylleni rakentamani  taisteluhaarniskan pala palalta. En olisi jaksanut viime vuosia ilman tuota suojapukua, joka piti minut kasassa, vaikka ihminen sisällä oli välillä pieni ja heikko. Alkuvuonna olin niin innostunut työhön palaamisesta. Se tuntui yhtä aikaa mahtavalta ja pelottavalta. Oli hienoa päästä taas terveiden ihmisten pariin, innostua ja tuntea olevansa osa yhteisöä. Toisella olalla istui pelko; jaksanko, pystynkö, kestänkö. Ensimmäisen työviikon lopulla sain B-influenssa, johon julkisen puolen rokotus ei antanut suojaa. Siitä se alamäki sitten alkoi. Flunssa toisensa perään, kunnes maalis-huhtikuussa nostin kädet pystyyn, antauduin. Ei minusta ole enää tähän. Puoli vuotta tein surutyötä ja samalla hoidin käytännön asioita, jotka minun tapauksessani olivat aika kinkkisiä. Lopulta eläkepäätös tippui postiluukusta ja kirje taitaa olla vieläkin kyynelistä kupruilla. Sain eläkepäätök

Ei tarvitse Sinun ei tarvitse kertoa minulle kuinka suuresti minua rakastat, jos vain jaksat hidastaa askeltasi omiini sopiviksi, kun aika tekee minusta hitaan ja vanhan. Sinun ei tarvitse myöskään kertoa, että olen sydämesi valittu, jos vielä vuosienkin jälkeen silmilläsi jaksat väkijoukosta etsiä minun silmäni, ja jäädä niihin kiinni. Jos vain jaksat ymmärtää minua silloin, kun en itsekään itseäni ymmärrä, ja pysyä samassa huoneessa kanssani silloin, kun itse itsellenikin olen sietämätön, en koskaan vaadi sinua todistamaan rakkauttasi minuun. Sinun ei tarvitse kertoa minulle, kuinka suuresti minua rakastat, mutta kerro Rakkaani silti. Kerro usein, jotta rakkauden kipeä korvani kuulisi sen, mitä vapiseva sydämeni jo tietää. Löydetty tanskalaisen linnan entisöinnin yhteydessä sakastin seinätiilten välistä - muurattu 1642. Tänään voi vähän hempeillä, koska on 24. hääpäivämme. Kesällä 2013 en ollut ihan varma tämän päivän koittamisesta. Silloin tavoitteena oli juhlia edes

Hiljaisuus Milloinkaan emme kuule toisiamme niin hyvin kuin hitaina hiljaisina iltoina, kun istumme pitkään kaksin ja kuuntelemme hiljaisuutta. -Tommy Tabermann- Minusta on tullut niin laiska sohvaperuna, entisestä suorittajasta. Ja teen sitä vieläpä ihan hyvällä omalla tunnolla vai teenkö, kun siitä pitää ihan kirjoittaa. Ehkä kuukauden poissaolo kotoa, pimeät illat, hyvät tv-sarjat ja parin viikon flunssa ovat myötävaikuttaneet, että oma sohva on niin kutsuva. On niin ihanaa olla kotona ja vain käpertyä shaalin alle villasukat jalassa ja glögilasi kädessä. Koirakin oli puolitoista kuukautta Oulussa, joten koiranilmallakaan ei ole tarvinnut pakkautua toppahousuihin ja sadetakkiin. Sohva kutsuu Päivisin yritän kammeta itseni liikkeelle, mutta mitään liikunnallista en ole kyennyt tekemään pariin kolmeen viikkoon. Eilen hoitelin muutamia tonttuasioita ja olin jo parin tunnin jälkeen niin päiväunien tarpeessa. Tänään sitten repäisin itseni aamujoogaan ja kyllä kroppa

Kävelin kohti tunturin huippua.  Seutu oli minulle tuntematonta, joten näkymä jokaisen tunturin laelta oli uusi.  Mieleeni juolahti, että tätä vaellustani voisi verrata elämään. Pääsin tunturin huipulle, kauniit maisemat ympäröivät joka puolella.  Näin selkeästi tien, jota pitkin olin kävellyt. Ylämäet olivat raskaita, rinkka painoi ja hiki virtasi. Alamäessä kaikki oli helpompaa.  Näin se on elämässäkin. Välillä tuntuu helpolta, asiat luistavat.  Välillä taas on vaikeita aikoja, kun tiellemme astuu suruja.  Takana on tasaista maata, mutta silloinkin piti olla tarkka, koska pieniin kiviin kompastuu helposti. Hyttyset inisevät, mutta välillä loikkivat jänikset ja jäkälää syövät porot piristävät mieltäni. Arkielämää voisi verrata tähän tasaiseen maahan; sitäkin häiritsevät ja piristävät erilaiset asiat. Katson eteenpäin.  Näen polkuni selvästi, mutta hetken kuluttua näen monta mutkaa matkallani ja näkyvyys on vain muutaman kymmenen metriä.  Myös tulevaisuus o

Tänään oli taas hematologin kontrolli ja luojan kiitos tauti nukkuu edelleen kiltisti remissiossa. Aina se on vähän jännittävää, vaikka näin lähellä hyvin onnistunutta kantasolusiirtoa olen hyvin luottavainen. Sain myös viimeisen perusrokotteeni, neljännen, jossa on vastustusta keuhkokuumetta vastaan. Tuhkarokko-rokotteen saan vasta ensi toukokuussa, kun on kulunut kaksi vuotta siirrosta. Olin jo itse tutkinut vanhoja labrakokeiden tuloksia ja olin itse tulkitsevinani, että minulta on testattu tuhkarokon vasta-aineet, mutta eihän se näin ollut. Täytyykin välttää matkustamista Pohjanmaan rannikolle. Minusta lasten rokottamatta jättäminen on liki rikollista ja itsekästä. Luettuani Rauhalan Taivaslaulun ymmärrän paremmin, miten iso vahva vaikutus uskonnollisella yhteisöllä voi olla ja siellä tietyillä kellokkailla. Kannatan rokotuspakkoa ja perustuslakimmekin sen sallii ja sitä vain ei ole tarvinnut vuosikymmeniin ottaa käyttöön. Flunssani on sitkeässä ja on selvästi edennyt poskiont

Tämä ei voi olla totta! Tämä ei ole kivaa! Mitä voisin tehdä paremmin? Olen taas flunssassa. Johan olinkin Espanjan kuukauden terveenä. Ennen matkaahan olin kipeä edellisen kerran ja söin jopa vastentahtoisesti kuurin. D- ja C-vitamiinivarastot pitäisi olla pullollaan, sinkkitabletti kuuluu aamukouralliseen tabletteja ja kirpeä tyrnimehu aloittaa jokaisen aamun. Yritän välttää flunssaisia ihmisiä ja nahkahanskat kauppareissuilla ovat must. Silti taas. Harmittaa erityisesti siksi, että edessä on monta mukavaa, odotettua matkaa. Ylihuomenna pitäisi lentää viikonlopuksi Rukalle ja ensi viikolla olisi junareissu Seinäjoelle. Sen jälkeen piipahdetaan Tukholmassa. Nolottaa jo siksikin, että viimeksikin Rukalla vieraillessa viime keväänä olin tosi kipeä ja tuttavaperheen lääkärirouva kuljetti labroissa, kuunteli keuhkoja ja kirjoitti kuurin. Ja nyt taas, kun olisi mahdollisuus päästä pitkästä aikaa laskettelemaan. Edellisen laskettelureissun Kitzbuelissä viime keväänä makasin hotellissa