Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2017.

Viimeinen laatikko, viimeiset voimat

Juuri lähti 90 tyhjää muuttolaatikkoa ovesta ulos ja tuntuu, että omat voimatkin karkasivat samalla ovenavauksella. Nyt on pakko taipua sängynpohjalle. Flunssa on piinannut viikon verran ja eilen oli pakko piipahraa työterveyslääkärillä, kun oli keuhkot ja kurkku niin tulessa. Ihana nuori lääkärimies tutki huolellisesti ja totesi taudin viruspohjaiseksi. Hoidoksi hän määräsi lepoa ja Netflixiä.

Tämä flunssa taitaa olla jo viides siirron jälkeen. Se taitaa olla ihan normaalia, kun vastustuskyky on ihan olematon. Rokoteohjelmani alkoi viime viikolla ja voi olla, että se aktivoi kyteneen taudin. Omalla kohdallani tavallinenkin flunssa ottaa enemmän voimille sydämen takia ja keuhkoihin kertyy helposti nestettä. Onneksi eilen kuului vain rahinaa.

Huomenna menen pitkästä aikaa kampaajalle ja peitän tämän oudon värin. Hiukset ovat ehkä reilun sentin, pehmeät ja vallattoman kiharat.

Vielä yksi yö

Edessä on viimeinen yö nykyisessä kodissamme ja sitten päättyy tämä retki urbaanissa Jätkäsaaressa. Olihan tämä mielenkiintoinen kokeilu, johon sisältyi paljon hyvääkin.

Eniten jään kaipaamaan ratikkaa, joilla kaikilla kolmella pääsee melkein oven edestä muutamassa minuutissa keskustaan. Toisekseen tulen kaipaamaan hienoja näköaloja. Kolmanneksi ikävöin naapuritalon kirjastoa, jossa Caran kanssa vierailtiin viikoittain. Neljänneksi tulee ruokalähettipalvelut ja hyvä ravintolatarjonta.

Silti lasken liki tunteja, kun pääsen uuteen kotiin. Olen voinut viimeiset puolitoista viikkoa huonosti. Kaikki tekeminen hengästyttää, röörit on tukossa ja päätä särkee. Olo on kuin flunssassa. Masentaa, väsyttää, harmittaa ja pelottaa. Olen odottanut, että kunto kohenee koko ajan lineaarisesti ja nyt tällainen mahalasku tuntuu tosi ikävältä.

Olen pakkaillut koko viikon rauhallisella tahdilla. Aamupäivät pakkaamista ja sitten lepoa, kun voimat hiipuu. Onneksi on apuvoimia ja mies on reippaasti vetänyt j…

0,00% puhdas luuydin

Tänään oli se jännittävä päivä, kun sain kuulla, miten hyvin siirto on onnistunut. Jo aiemmin hematologiset veri-arvot olivat hyvät, mutta lopullisen tuloksen näyttää luuydinnäyte. Ja se oli puhdas, puhdas, puhdas. Hematologi oli tyytyväinen ja sanoi kantasolusiirron onnistuneen erinomaisesti ja sillä saavutettiin tavoitteet.

Kyllä tämän päivän vastaanotto taas jännitti, ainakin alitajunnassa. Samoin turhaan pelkäsin etukäteen luuydinpunktiota. Se meni taas oikein hyvin ja kivuttomasti. Tänään aloitettiin rokotussarja ja nyt ovat olkavarret kipeinä. Ihanaa, että saan nyt olla reilun kuukauden poissa Meilahdesta. Viime aikoina on noita piikkejä tullut ihan tarpeeksi.

Olen kyllä ollut taas pari päivää väsyneempi ja se ottaa päähän. Olimme miehen kanssa viikonloppuna Tukholmassa ja uuvahdin jonkin verran, kun käveltiin siellä vesisateessa. Voimat riitti juuri ja juuri Högtorgetin kauppahalliin perinteiselle lounaalle. Mies oli huolestunut ja totesi taas kerran realistisesti, että en ole …

Hiukset ovat naisen kruunu

Näinhän se on. Kauniit ja hyvin hoidetut hiukset ovat naiselliset. Nyt onkin edessä pulma, kun kohta pitäisi pukeutua iltapukuun ja päätä peittää villi, tummanharmaa muutaman millin pituinen karvapeite, jossa ei ole mitään naisellista. Tosin on  kätevä ja tavallaan viihdyn siinä, kunhan pakoilen peilejä.

Peruukkia käytän enää todella harvoin ja olen totuttanut kaikki läheiset ja tuttavat tähän uuteen lookkiin. Tyttärenpojan mielestä minulla on nyt samanlaiset hiukset kuin Mikalla, hänen sedällään. Lasten suusta kuulee edelleen totuuden.

Peruukilla vai ilman? Siinä vasta pulma. Kuinka paljon hiukset ehtivät kasvaa kolmessa viikossa ja olisivatko ne värjättynä ihan ok. Mieheni kannustaa olemaan rohkea ja naturel. Peruukkini on nimittäin tekokuitua ja pelkään saavani lämpöhalvauksen se päässä. Ja näyttäähän se peruukilta. Ei voi mitään. Tosin kerrankin kampaus olisi helppo. Ottaa vain telineestä ja menoksi.

Huomenna loppuu tämä hämärän hyssyn vietto mökillä ja suuntaan kohti kaupunkia. K…

Mitä sulle kuuluu?

Muisteltiin siskoni kanssa hiljattain kuollutta tuttavaamme. Hänelle oli jäänyt vahvasti mieleen se, että hän aina tavatessa kysyi: ”Mitä sulle kuuluu?”. Ja myös kuunteli vastauksen. Usein pohditaan, mitä meistä jää jälkeen tai miten meidät muistetaan. Minusta tuo muisto Jormasta oli hieno ja merkittävä.

Kolmisenkymmentä vuotta sitten menin selkävaivojen takia kiropraktikolle. Työskentelin itse niihin aikoihin fysioterapeuttina ja hoidin työkseni muita. Jussi istutti minut jakkaralle, katsoi silmiin ja kysyi nuo maagiset sanat: ”Mitä sinulle Kristiina kuuluu?” Rupesi ihan itkettämään, kun joku oli aidosti kiinnostunut, miten minä voin. Käyn edelleen samalla Jussilla. Ehkä tuo tilanne loi hänen ammattitaitonsa lisäksi pohjan pitkälle hoitosuhteelle.

Sairastamisena aikaan olen ilahduttavan usein saanut vastata tuohon kysymykseen ja se lämmittää aina paljon. Tiedän myös, että moni lausuu sen myös vain mielessään ja on kiinnostunut jaksamisestani. Sekin lämmittää. Tiedän, että minulla on …

Soutaen ja huovaten

Eilen taidettiin laskea verkot tänä vuonna viimeisen kerran. Se on jokailtainen traditio jäiden lähdöstä jäiden tuloon saakka. Sateella ja paisteella, tyynellä ja myrskyssä. Minä soudan ja mies laskee antaen suuntakomennot. Helppoa, ei tarvitse kuin totella. Koskaan ei ole tullut riitaa ja hetki on oikeastaan hyvää parisuhdeaikaa. Joka aamu kysyn kalastajalta, että olinko soutanut hyvin. Eilen olin, koska vakuumikone lauloi pakkaseen joulusiiat.

Aina en todellakaan lähde mielelläni soutamaan. Perjantaisin saavutaan mökille työviikon jälkeen. Väsyttää ja järvellä kuohuvat aaltopäät jo hämärtyvässä illassa. Toivon salaa, että tänään jätetään verkot väliin. Ei toivoakaan. Kohta kuuluu reipas ääni, että nyt lähdetään laskemaan verkot.

Eräänä perjantaina mukana mökillä oli tytär, jolla oli poikaystävän kanssa käynnissä kova vääntö tulevan kaukomatkan ohjelmasta. Poikaystävä toivoi kovasti parin päivän poikkeamaa Rioon jo sovitusta suunnitelmasta. Tytär taas halusi pitää kiinni omasta suunn…

Minäkö kateellinen?

Olin tiistaina konsertissa, jonka solistina lauloi kaunis ja taitava Maria Ylipää. Kyllä, tunsin kateuden pistoksen. Miten kaikki hyvät ominaisuudet voivat kasautua yhdelle ihmiselle? Hän laulaa upeasti, soittaa viulua, puhuu sujuvasti ruotsia, osaa näytellä ja on vielä siunattu hyvillä ulkoisilla avuilla.

Kateutta pidetään yleensä negatiivisena tunteena. Minusta se voi toimia myönteisenä aktivaattorina, joka saa ihmisen tavoittelemaan parempaa. Kateutta voi venyttää kahteen suuntaan; ihailuun ja katkeruuteen. Eilen oli Ruben Stillerin sanojen mukaan kansallinen kateuspäivä, kun julkistettiin verotiedot. Silloin kateus hiipi monilla suomalaisilla kohti katkeruutta. Kukaan ei käännä suurituloisten maksamia veroja positiiviseen näkökulmaan. Kuinka monta peruskoululaista koulutetaan Ilkka Paanasen maksamilla verotuloilla? Tai maksoiko Björn Wahlroos minun kantasolusiirtoni?

Kateus on lähellä ihailua, kuten se kohdallani oli, kun kuuntelin Maria Ylipäätä. Oma lauluääneni riittää laulamise…

Hyggeillen

Saavuin juuri mökille. Ihana hyggeillä pitkästä aikaa. Olen levon ja rauhallisuuden tarpeessa. Täällä paistaa aurinko ja maa on saanut jo kevyen lumipeitteen. En ollut aiemmin tiennyt, että olen jo vuosia hyggeillyt. Nyt siitä vaan on tullut yksi trendeistä.

Parikymmentä vuotta sitten tein aarrekartan. Niitähän tehtiin kaikilla tyky-, tyhy-, tiimiytymis- ja riko raajasi -päivillä. Omassani nainen istui takan edessä taljalla ja siemailee torkkupeite harteillaan punaviiniä. Se haavekuva toteutui 17 vuotta sitten ja vapaa-ajan asunnon hankkiminen on ollut meidän paras päätös. Elämänlaatua, isolla E:llä. 
Olin aamupäivän väsynyt ja pahalla päällä. Nukuin huonosti ja näin ihan tyhmiä unia. Aamupäivällä piti hoidella asioita ja huom. piti käydä salilla. Minulla meni liki tunti Hyksissä muutaman minuutin asian vuoksi ja silloin pitkästä aikaa kiroilin (toivottavasti koira takapenkillä ei traumatisoitunut) tätä sairaan elämää. Olin niin kyllästynyt. Salilla käynti kyllä piristi, kun tapasin s…