Näinhän se on. Kauniit ja hyvin hoidetut hiukset ovat naiselliset. Nyt onkin edessä pulma, kun kohta pitäisi pukeutua iltapukuun ja päätä peittää villi, tummanharmaa muutaman millin pituinen karvapeite, jossa ei ole mitään naisellista. Tosin on kätevä ja tavallaan viihdyn siinä, kunhan pakoilen peilejä.
Peruukkia käytän enää todella harvoin ja olen totuttanut kaikki läheiset ja tuttavat tähän uuteen lookkiin. Tyttärenpojan mielestä minulla on nyt samanlaiset hiukset kuin Mikalla, hänen sedällään. Lasten suusta kuulee edelleen totuuden.
Peruukilla vai ilman? Siinä vasta pulma. Kuinka paljon hiukset ehtivät kasvaa kolmessa viikossa ja olisivatko ne värjättynä ihan ok. Mieheni kannustaa olemaan rohkea ja naturel. Peruukkini on nimittäin tekokuitua ja pelkään saavani lämpöhalvauksen se päässä. Ja näyttäähän se peruukilta. Ei voi mitään. Tosin kerrankin kampaus olisi helppo. Ottaa vain telineestä ja menoksi.
Huomenna loppuu tämä hämärän hyssyn vietto mökillä ja suuntaan kohti kaupunkia. Keskiviikkona on se luuydinpunktio ja sitten maanantaina hematologin tapaaminen. Taas jännittää. Tutkimus kertoo, että onko luuydin puhdas ja kaikki sairaat solut on saatu häädettyä. Jos kaikki menee hyvin, tarvitsee minun jatkossa käydä vain puolivuosittain kontrollissa. Peukut pystyyn.
Muuttopäivä lähestyy ja viikon päästä tuodaan 90 muuttolaatikkoa. Kovasti se teettää jo nyt hommaa, kun on nykyisen asunnon luovutus ja sitten uuden vastaanotto. Ilmoituksia sinne ja tänne. Huomenna päästään katsomaan uutta kotia vähän tarkemmin. Ja sitten mittailemaan ja suunnittelemaan. Onneksi muutto on nyt helpompi, kun tavaraa karsittiin jo viime muutossa niin paljon. Kuulemma liikaakin, kun nyt olisi taas tilaa ylimääräiselle pakastimelle ja yhdelle varavuoteelle. Uutta ei tarvitse hankkia kuin eteishalliin matto ja keittiöön pieni pöytä.
Miten olen voinut?
Kiitos kysymästä. Paljon paremmin kuin viime postauksen aikana. Mieli on taas kirkas ja jaksan paremmin. Tosin siivoushommat hengästyttävät, kun pitää kyykkiä, mutta ehkä se on henkistäkin.
Peruukkia käytän enää todella harvoin ja olen totuttanut kaikki läheiset ja tuttavat tähän uuteen lookkiin. Tyttärenpojan mielestä minulla on nyt samanlaiset hiukset kuin Mikalla, hänen sedällään. Lasten suusta kuulee edelleen totuuden.
Peruukilla vai ilman? Siinä vasta pulma. Kuinka paljon hiukset ehtivät kasvaa kolmessa viikossa ja olisivatko ne värjättynä ihan ok. Mieheni kannustaa olemaan rohkea ja naturel. Peruukkini on nimittäin tekokuitua ja pelkään saavani lämpöhalvauksen se päässä. Ja näyttäähän se peruukilta. Ei voi mitään. Tosin kerrankin kampaus olisi helppo. Ottaa vain telineestä ja menoksi.
Huomenna loppuu tämä hämärän hyssyn vietto mökillä ja suuntaan kohti kaupunkia. Keskiviikkona on se luuydinpunktio ja sitten maanantaina hematologin tapaaminen. Taas jännittää. Tutkimus kertoo, että onko luuydin puhdas ja kaikki sairaat solut on saatu häädettyä. Jos kaikki menee hyvin, tarvitsee minun jatkossa käydä vain puolivuosittain kontrollissa. Peukut pystyyn.
Muuttopäivä lähestyy ja viikon päästä tuodaan 90 muuttolaatikkoa. Kovasti se teettää jo nyt hommaa, kun on nykyisen asunnon luovutus ja sitten uuden vastaanotto. Ilmoituksia sinne ja tänne. Huomenna päästään katsomaan uutta kotia vähän tarkemmin. Ja sitten mittailemaan ja suunnittelemaan. Onneksi muutto on nyt helpompi, kun tavaraa karsittiin jo viime muutossa niin paljon. Kuulemma liikaakin, kun nyt olisi taas tilaa ylimääräiselle pakastimelle ja yhdelle varavuoteelle. Uutta ei tarvitse hankkia kuin eteishalliin matto ja keittiöön pieni pöytä.
Miten olen voinut?
Kiitos kysymästä. Paljon paremmin kuin viime postauksen aikana. Mieli on taas kirkas ja jaksan paremmin. Tosin siivoushommat hengästyttävät, kun pitää kyykkiä, mutta ehkä se on henkistäkin.
Kommentit
Lähetä kommentti