Vive el momento

2.1.1975 Kävin läpi vanhoja valokuvia ja tämä valokuva pomppasi esiin minulle hyvin tärkeänä. Muistan kuvan ottamisen erityisen hyvin. Päällä oli joulupukilta saatu Wranglerin hieno haalari, joka ensi kesänä olisi hyvin muodikas. Haalarin alla oli vielä vaaleansininen neule, koska minä palelin jo silloin. Hiukset on todennäköisesti kiharrettu lämpörullilla lauantaisaunan jälkeen ja ehkä  Mary Quantin meikkejä sivellessä kuuntelin Nuorten sävellahjaa. Olen lähdössä edelleen hyvän ystäväni Annen kanssa Lapuan nuorisoseuran talolle, joka oli meidän vakiopaikka viikonloppuisin. Noin 30 kilometrin matka tehtiin tietenkin liftaten, kuten meillä oli tapana. Edessä oli monella tapaa hyvin merkittävä ilta. Ensinnäkin täyttäisin vuorokauden vaihtuessa 16 vuotta ja illan bändi oli Hurriganes. Lisäksi perillä odotti uuden karhea poikaystävä Heikki. Minä juhlimassa 200-vuotiasta Amerikkaa Tuosta vuodesta kehkeytyi monella tapaa erityinen. Seuraavassa kuussa Heikki vaihtui Markkuun, jonka

En ole pakkastyttö, vaikka olenkin syntynyt tammikuussa. Elimistöni on suunniteltu Suomea lämpimämpään ilmanalaan. Eikö ääreisverenkiertoni olisi parempi, jos minut olisi tarkoitettu pakkasiin? Olen jo nuoresta saakka tykännyt pukeutua lämpimästi ja pidän kesälläkin villasukkia. Silti palelen koko ajan käsistä, jaloista, nenästä jne.  Rakastan talvea ja kaikkia vuodenaikoja, mutta pakkasilla mieluiten ikkunan takaa. Eilenkin oli mökillä ihan superkaunista, kun aurinko paistoi ja puut olivat lumen hunnuttamia. Ja minä istun sisällä villavaatteissa shaaliin kietoutuneena ja huokailin ikkunassa kauniita maisemia. Brasiliassa asuessa opin arvostamaan eri vuodenaikoja. Ne ovat Suomen iso rikkaus. Silti voisin jättää väliin pimeän marraskuun ja paukkuvat pakkaset. Kevään yöpakkaset ja päivät, jolloin aurinko jo lämmittää, ovat sen sijaan huippua. Nykyinen sydämenikään ei tykkää pakkasesta. Sydämen työkuorma kasvaa jopa 17 prosenttia pakkasella. Siihen pieni viima lisää ja ulkona lii

Olin aamulla joogassa ja heti alussa opettaja sanoi täydellisen itsemyötätunnon lauseen; anna jumeille huomiota ja rakkautta. Hienosti sanottu. Olen viime päivinä kuunnellut äänikirjana Kiira Korven kirjaa Ehjäksi särkynyt. Uskomattoman hieno kasvutarina, jossa täydellisyyden tavoittelija, ylisuorittaja lopulta joutuu taipumaan useiden vammojen jälkeen. Ehkä keho yritti uupumuksen ja vammojen kautta kertoa, että tarvitsee lepoa, mutta palo menestymiseen oli aina suurempi. Uran lopettamisen jälkeen hän on selvästi löytänyt itsemyötätunnon ja armollisuuden, mutta tien täytyy olla pitkä ja haasteellinen. Mieli kestää pidempään kuin kroppa. Yritän suhtautua kehooni armollisemmin.  Kiittää esimerkiksi kipeää selkääni siitä, että se on näinkin hyvin jaksanut kaikki vuodet,  jotka olen sitä pahoinpidellyt pakottamalla mieleni sulkemaan heikkouden pois  ja varastoimalla sitä osittain kehooni. Mun rakas pieni vasen akillesjänne ja pohjekin  ovat joutuneet niin koville ja  nyt ne

- Nyt, kun olen ollut pitkään flunssassa ja syönyt vähän miten sattuu, huomaan moittivani itseäni peilin edessä. Saan heti itseäni soimaavia ja piiskaavia ajatuksia.  Janni Hussi, Me Naiset 17.1.2019 Kuulostaa niin eräältä tutulta henkilöltä, joka asustaa vartalossani. Käsi tarttuu helposti vyötärön jenkkakahvaan ja irvistän pikkuisen inhosta. Todellisuudessa minulla ei pitäisi olla huolta, koska olen normaalipainoinen ja syön keskimääräistä terveellisemmin ja liikun. Totuus on kuitenkin toinen. Olen närkästynyt itselleni, kun söin herkullisen päiväpullan tai aktiivisuusmittarin toteuma ei ole yli 100 % tai askeleita ei ole kertynyt tarpeeksi. Kuuntelin joskus ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin luentoa ja hän puhui paljon siitä, kuinka paljon syömisen ajattelu syö energiaa. Tunnemme pitkään huonoa omaatuntoa vääristä suupaloista. Hän toivoi kaikkien olevan armollisia itselleen ja syövän hyvillä mielin. Rentous auttaa painon pudotuksessa, tiukkuus tekee siitä toivotonta, ikävää

Ennen tämä oli tyypillisin kommentti, kun oltiin viihteellä. Nyt kysyin tätä aamulla vesijuoksussa. Menin tällä kertaa juoksemaan yksin ja ilahduin, kun tapasin siellä tutun pariskunnan. 40 minuuttia kului kuin siivillä. Vesijuoksu on supertehokasta (350 kcal 40 minuutissa), mutta myös supertylsää, kun en jaksaisi olla niin pitkään vain omien ajatusten kanssa. Mäkelänrinteessä oli aamupäivän hetkenä valehtelematta 50 henkilöä juoksemassa yhtä aikaa. Tosi hieno juttu. Tuli niin hyvä fiilis siitä, että ihmiset reippailevat. Se on paras panostus omaan terveyteen. Aloitin aamun pienellä ohjatulla meditaatiolla, joka meni ihan läskiksi. Ohjauksessa pyydettiin palauttamaan mieleen joku juuri ollut hetki tai tapahtuma. Sitä piti 'maistella' ja miettiä sen esiin nostamia tunteita. Sitten siitä päästettiin irti. No, minä en ollut aamulla tehnyt muuta kuin täyttänyt pyykkikoneen. Nyt on siitäkin päästy henkisesti irti ja ladattu uusi koneellinen. Tämä lyhyt meditaatiohetki olisi kyllä

Nyt kysyn itseltäni, mitä vielä on.  Minkä kanssa voi vielä herätä ja mihin uskoa.  Jossakin vaiheessa on lakipiste.  Siihen saakka kaikki on uutta. Ja sen jälkeen vaan menettää.  Siihen väistämättömään alastuloon olisin valinnut erilaisen ihmisen. Joku, jonka kanssa on hyvä olla, kun maa lähestyy. Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin Kirjan päähenkilö on nuori, sukupuolen korjausleikkausta odottava Peetu. Samaan aikaan isä kipuilee avioliittonsa kanssa. Isän ajatukset kolahtivat sopivasti tässä kolmannen iän alkutaipaleella. Vuorta on kiivetty kiivaasti ja elämää ahmien. Laelle päästessä tajuaa, että edessä on vain alamäki, pelkkää luopumista. Ja ei ole todellakaan itsestään selvää, että rinnalla on ja pysyy henkilö, joka tukee ja jarruttelee sopivasti alamäessä, pitää liukkaalla kiinni käsivarresta. Tekisi niin mieli kirjoittaa tässä kohtaa jotain henkilökohtaista, mutta meillä asuva henkilö ei varmaan halua julkista tunnustusta, vaikka sen ansaitseekin. On hy

Olen monta päivää aikonut kirjoittaa päivityksen ja sopivia aiheitakin on vilistänyt päässä. Nyt sitten skippasin aamujoogan ja päätin tarttua toimeen. Ja mitä, pää lyö ihan tyhjää. Tuntuu, että minulle ei ole tapahtunut mitään merkittävää ja ei ole käsillä mitään elämää suurempaa oivallusta. Tällaista se eläkeläisen arki taitaa ollakin. Viihdyn nyt elämässäni. Oli kiva aloittaa tammikuu, kun kalenteri ammotti tyhjyyttään. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun se ei edes ahdistanut. Päivä kerrallaan sinne on täyttynyt tekemistä. Minulla on periaate, että joka päivä on ohjelmassa jotain mukavaa ja mielellään sosiaalista ja/tai kuntoa kohottavaa. Nämä yhdessä toteutuivatkin maanantaina, kun olin ystäväni kanssa vesijuoksemassa. Aika kului siivillä höpöttäessä ja hitaampia mummoja ohitellen. Olemme molemmat entisiä suorittajia ja ehkä hiukan kilpailuhenkisiä. Vesijuoksussakaan ei voi jäädä jonon jatkoksi. Tarinaa riitti vielä pari tuntia kahvilassakin. Vesijuoksu on minulle ihan huippua, k