Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.

Iloinen biokemia

Jos sinulla ei ole aikaa liikkua, syödä, ajatella ja levätä, on oltava aikaa sairastaa myöhemmin. Maria Veitola: Veitola Eikö olekin hieno ajatus. Vähän samaa kuin, että haudassa on aikaa levätä, kun tietoisesti polttaa kynttilää molemmista päistä. Tuosta listasta puuttuu aivotutkijoiden mukaan tärkein; nukkuminen. Tämän päivityksen teema ei kuitenkaan ole itsensä tietoinen kiusaaminen, vaan asioiden hyväksyminen, sopeutuminen. Kuuntelin Hararin loistavan Ihmisen lyhyt historia -kirjan. Se oli niin sivistävä ja ajatuksia uudelleen muokkaava. Siinä oli kappale onnellisuudesta ja mehän täällä Suomessa olemme sen asiantuntijoita tummissa toppatakeissa, käsivälin päässä toisista ihmisistä. Kirjassa puhuttiin sairastumisen vaikutuksesta onnellisuuteen. Jos ihminen sairastuu krooniseen sairauteen, laskee hänen onnellisuutensa vain väliaikaisesti. Sitten ihminen sopeutuu ajatukseen ja onnellisuuden taso palaa omalle yksilölliselle tasolle, joka vaihtelee kunkin biokemian mukaan.

#kuudespelaaja

Äiti sulkee auton takaluukun. Hän pidättelee kyyneleitä, sillä hän tietää että jos hän päästää yhdenkin kyyneleen, itku ei lopu koskaan. Olivat lapsemme sitten kuinka vanhoja tahansa, emme halua itkeä heidän edessään. Teemme heidän puolestaan aivan mitä tahansa, mutta he eivät milloinkaan edes tiedä sitä, koska he eivät voi käsittää niin suuren ehdottomuuden määrää. Fredrik Backman: Me vastaan te Jo kirjan alku kosketti jotain minussa, mutta tunteiden kielet soivat koko kirjan ajan. Backman onnistui luomaan niin hienoja, liikuttavia hahmoja. Kirjan teema on pikkukaupungin jääkiekkojoukkue, joka sekä yhdistää että erottaa. Se kertoo yhteisön voimasta, joka voi olla yhtä aikaa yhdistävää että erottavaa. Se kertoo parisuhteesta, ystävyydestä, erilaisuudesta, tragedioista selviämisestä ja yhteisön kantavuudesta. Se myös johdatti minut, urheiluhullun pikkukaupungin kasvatin, muistoihin ja vahvoihin tunteisiin, joita urheilu on minulle aina tarjonnut. Viimeksi viime torstaina sain oll

Palautetaan eläneenä

Vanhapiika esitti viimeisenä toivomuksenaan, että hänen hautakiveensä laitetaan siveyttä korostava teksti 'Palautetaan avaamattomana'.  Tämä vitsi, tai ehkä se onkin tositarina, tuli mieleeni tänään korvalääkärissä. Olen pitkän flunssan jälkeen kärsinyt kuukauden verran toisen korvan tinnityksenä ja päätin nyt selvittää, onko kyse ohimenevästä oireesta vai elänkö nöyränä sen kanssa koko elämäni, kuten noin 10% suomalaisista. Kuva: Pixabay Ihmettelin, miten paljon lääkäri sai minusta selville aikansa tutkittuaan. Tärykalvon himmeistä kohdista hän näki, että minulla on lapsena ollut useita korvatulehduksia. Lääkäri näki myös heti, että käytän korvapuikkoja puhdistukseen. Ai, ai. Äänihuulissani näkyy jo hiukan atrofiaa, joka on tyypillistä ikääntyvillä. Korvakäytävässä oli hiukan vaikun muruja, mutta muuta selittävää syytä tinnitykselle ei löytynyt ja nyt jatketaan kuulotutkimuksella. Korvalääkäri sanoi, että hänellä on nyt kovasti influenssapotilaita ja kysyin, että on

Muumimammana Naantalissa

Onkohan elämässäni sattunut koskaan yhtä paljon asioita kuin ikävuosieni 26 - 36 välillä? Kymmenen vuotta aiemmin oli Brasiliassa naimisissa ja yhden tytön äiti. Kymmenen vuotta myöhemmin löysin itseni Naantalista äitiyslomalta ja viisihenkisen uusperheen äitinä. Brasilian aikana sain vielä toisen alkuvaiheen keskenmenon ollessani Suomessa lomalla. Sairaalasta sanottiin, että riittää, jos tulen seuraavana päivänä kaavintaan. Niin lähdin sitten illalla sovitusti teatteriin Cats-musikaalia katsomaan. Sen tunnusmusiikki tuo edelleen mieleen kohdun jälkisupistukset. Aamulla menin sitten Kätilöopistolle kaavintaan, joka tehtiin minulle viimeisenä, myöhäisenä iltapäivänä. Yritin kovasti sanoa, että minun pitäisi seuraavana päivänä lentää 24 tuntia Brasiliaan. Tämän jälkeen tulin kuitenkin onnekkaasti raskaaksi ja toinen tytär syntyi Suomeen päästyämme. Ehdin jopa tehdä töitä hiukan ennen äitiyslomaa. Avioliitto on pelkkää kurjaa taistelua ja olisi pitänyt ymmärtää viheltää peli poikki j

Hauskaa ja huoletonta

Ai, kun ihania! Iloista porukkaa, ihania muistoja. Ai, ihania. Mikä porukka ja taas niin iloista sakkia. Nämä olivat ystäväni kommentit, kun laitoin hänelle muutamia kuvamuistoja vuosien varrelta. Ne saivat minut havahtumaan, että eikö meillä enää ole hauskaa. Ja oli pakko todeta, että hauskojen ja huolettomien aikojen jälkeen on tullut aika, jolloin on pääsääntöisesti tyyntä ja rauhaisaa. Olemme onnellisia siitä, kun ei tapahdu mitään, koska tapahtumat ovat useammin jotain ikävää. Minä olen viime aikoina käynyt läpi paljon valokuviamme, kun havahduin siihen, että dc-levyt eivät ehkä olekaan paras tapa säilyttää rakkaita muistoja. Taloudessamme on enää yksi, vanha kannettava, jossa on cd-asema. Olenkin nyt siirtämässä kaikki kuvat niiltä pilveen ja kiinteään muistiin. Näihin kuviin ja muistoihin uppoutuessa olen täysin samaa mieltä ystäväni kanssa. Ainakin kuvissa elämä on niin täynnä hyvää energiaa ja elämässä oli paljon tapahtumia yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Olemme

Sairaalamatkailua

Olipa reissu. Ajelin maanantaina Seinäjoelle äitini luo. Meillä oli mukavia suunnitelmia ajanvietteeksi, mutta osittain ne raukesivat, kun löysin itseni Keskussairaalan päivystyksestä. Edellisenä iltana alkoi koko vatsaa polttelemaan ja epäilin jo syöneeni siskotreffeillä ihanassa konditoriossa liikaa kakkua. Kipu jatkui koko yön ja lopulta se parkkeerasi alavatsan oikealle puolelle. Yöllä valvoessa googlailin oireet, paikalliset hoitolaitokset ja mietin, että kutsutaankohan tällaisissa tilanteissa yleensä ambulanssi. Aina sitä jotenkin yrittää sinnitellä ja tulee vähäteltyä oireitaan.  Soitin kiirepäivystykseen ja ulkopaikkakuntalaisena sain kutsun tulla suoraan päivystykseen. Siellä pääsin heti tutkimuksiin. Olin varautunut Meilahden päivystyksen kaltaisiin ruuhkiin ja pitkiin odotusaikoihin, mutta olinkin aamusella hetken ainoa asiakas. Lääkäri epäili vahvasti umpisuolen tulehdusta ja lähetti minut päivystysosastolle odottamaan leikkausta. Se tehtiin päiväleikkausten jälkeen
Barcelonan aurinko on nyt jäänyt taakse, mutta kyllä sen säteillä jaksaa taas muutaman räntäsateen. Reissu meni loistavasti ja kiinnostavia kohteita jäi vielä seuraavaan kertaan. Saldona on kahdeksan kirkkoa, pari taidenäyttelyä ja hyvää ruokaa. Viime aikoina on paljon puhuttu turistien liiallisesta määrästä mm. Barcelonassa. Nyt oli vielä low season, jos sellaista on siellä koskaan, mutta aasialaisia turisteja oli varmaan tuhansia. Erityisen vaikuttunut olin Meren katedraalin, Santa Maria del Mar, kirkosta. Vaikka se onkin pääosissa kuvitteellisissa 1300-luvulta kertovissa Falconesin kirjoissa, tuntui se niin todelliselta. Etsin kovasti sitä päähenkilölle hymyilevää Neitsyt Mariaa. Helmetin lukuhaasteessa on yksi kohta: Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisin halunnut elää. Voisiko se olla 1300-luvun Katalonia? Ehkä kurkistus riittää, koska naisen elämä oli tuolloin aika ankeaa miesten, uskonnon, kulkutautien ja väkivaltaisuuksien armoilla.  Kävin vihdoin myös Sagrada Famil

Nuori äiti Brasiliassa

Kymmenen vuotta myöhemmin, 26-vuotiaana, löysin itseni Brasiliasta. Minut, joka koskaan ei edes haaveillut Seinäjoelta lähdöstä. Ajatuksissa oli ollut korkeintaan elämä Kauhajoella. Tosin se ei ajatuksena houkutellut muuten kuin poikaystävän tähden. Kymmenessä vuodessa oli tapahtunut paljon, kuten nuoruuteen ja varhaiseen aikuisikään kuuluukin. Markku oli vaihtunut Mikkoon ja hän taas Miikkaan. M taisi olla minulle tärkeä kirjain, kun isäkin oli Markus. 26-vuotiaana olin opiskellut pari ammattia, mennyt naimisiin, muuttanut Tampereen kautta Helsinkiin ja tullut äidiksi. Vuonna 1985 tuli mahdollisuus lähteä kolmeksi vuodeksi Brasiliaan ja edelleen ihmettelen, että sille reissulle uskalsin lähteä. Minä, joka en ole seikkailija ja tykkään tutusta ja turvalliselta. Jälkikäteen ajateltuna se oli elämäni kovin korkeakoulu, samalla sekä antoisa että hyvin raskas. Odotin sinne muutettaessa toista lasta ja tietenkin siellä synnyttäminen jännitti. Synnytyksen sijaan jouduin synnyttämään