Siirry pääsisältöön

Sairaalamatkailua

Olipa reissu. Ajelin maanantaina Seinäjoelle äitini luo. Meillä oli mukavia suunnitelmia ajanvietteeksi, mutta osittain ne raukesivat, kun löysin itseni Keskussairaalan päivystyksestä. Edellisenä iltana alkoi koko vatsaa polttelemaan ja epäilin jo syöneeni siskotreffeillä ihanassa konditoriossa liikaa kakkua. Kipu jatkui koko yön ja lopulta se parkkeerasi alavatsan oikealle puolelle. Yöllä valvoessa googlailin oireet, paikalliset hoitolaitokset ja mietin, että kutsutaankohan tällaisissa tilanteissa yleensä ambulanssi. Aina sitä jotenkin yrittää sinnitellä ja tulee vähäteltyä oireitaan. 
Soitin kiirepäivystykseen ja ulkopaikkakuntalaisena sain kutsun tulla suoraan päivystykseen. Siellä pääsin heti tutkimuksiin. Olin varautunut Meilahden päivystyksen kaltaisiin ruuhkiin ja pitkiin odotusaikoihin, mutta olinkin aamusella hetken ainoa asiakas. Lääkäri epäili vahvasti umpisuolen tulehdusta ja lähetti minut päivystysosastolle odottamaan leikkausta. Se tehtiin päiväleikkausten jälkeen vasta seitsemän aikaan illalla ja takaisin osastolla olin vasta puolen yön jälkeen kolme reikää vatsassani ja umpilisäkettä kevyempänä. Kevenin ehkä muutenkin, kun olin 29 tuntia ravinnotta. 

Nyt on sekin koettu. Kaiken kaikkiaan oikein kiinnostava kokemus. Seinäjoen Keskussairaala oli oikein moderni ja hoito ystävällistä ja laadukasta. Pisteitä tuli myös hoidosta omalla murteella. Oli kiinnostavaa nähdä, miten hyvin kaikki toimii myös kehä kolmosen ulkopuolella. Olin onnellinen siitä, että tulehdus tuli nyt eikä viikko aiemmin Barcelonassa. Siinä olisi ollut ehkä liikaa kielikylpyä. 

Umpilisäketulehdus eli appendisiitti alkaa useimmiten siksi, että umpilisäkkeen sisäontelon aukko ahtautuu ja umpipussiin jäävät bakteerit tulehduttavat umpilisäkkeen. Suomessa tehdään vuosittain 10 000 umpilisäkkeen poistoa tulehduksen tai sen epäilyn vuoksi. Umpilisäke on poistettu elämänsä aikana 12 prosentilla miehistä ja 20 prosentilla naisista. Umpilisäke on lyijykynän paksuinen ja 5 - 15 cm pitkä.

Ehdin kuitenkin saada tartutettua 82-vuotiaaseen äitiini kuntosalikärpäsen. Hän käy jumpassa ja vesivoimistelussa, mutta kuntosaliharjoittelu olisi myös hyödyllistä. Pohjalaiset sanovat aina ensin ei, mutta olin tiukkana ja sitten lähdettiin urheilutalon salille. Lopputulos oli se, että hänet piti melkein repiä jalkaprässistä, kun se tuntui niin hyvältä. Ja selän jumitkin aukesivat, kun kokeilimme kaikki laitteet. Toivotaan, että uskallusta riittää nyt käydä siellä myös yksin tai kavereiden kanssa. Erityisesti jalkalihasten treenaaminen on tärkeää toimintakyvyn ja tasapainon takia. Tehtiin muuten melkein kaikki samoilla painoilla. Siskonpoika epäilikin, että riittääkö siellä salilla teräsmuorille raudat.
Nyt olemme jo ajelleet mökille viikonlopun viettoon. Mieheni piti muuttaa suunnitelmiaan ja junailla eilen Seinäjoelle hakemaan minut, koiran ja auton. Minä liikun kuin hidastetussa filmissä, kun pitää varoa melko pinkeää vatsaa. Kipulääkkeitä en ole enää tarvinnut.  Mökillä odotti vioittunut lämminvesivaraaja ja parin metrin kinokset rappusilla, kun katon loputkin lumet olivat tulleet alas. Tästä elämä taas jatkuu yhtä kokemusta rikkaampana. Tosin minä toivon välillä muutakin kuin näitä sairaalakokemuksia.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita kriitiko

Sinä pieni urhea nainen

                                                                           Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun. Eeva Kilpi Kylläpä on kulunut pitkä aika, yli kaksi kuukautta, kun olen viimeksi kirjoittanut mitään. Olen jo saanut huolestuneita kyselyitä voinnistani. Älkää olko huolissanne. Kaikki on oikein hyvin. Jostain syystä yleinen innostukseni kirjoittamiseen on ollut kateissa.  Joulu sujui varsin perinteisesti mökillä, mutta aiottua pienemmällä kokoonpanolla. Uusi vuosi vietettiin tuttavien luona Rukalla ja sieltä ajeltiin Lapin maisemia ihaillen Äkäslompoloon. Viikko tarjosi vaihtelevia säitä, kuten usein tammikuussa. Olen käynyt Ylläksellä 44 vuotta ja oli varmaan ensimmäinen kerta, kun tunturin huipulla oli tyyntä. Alkuviikosta inversio oli voimakas ja se aiheutti suuret lämpötilan vaihtelut.

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan