Vive el momento

Ja kun myrsky on ohi, et enää muistakaan, kuinka olet läpäissyt sen ja selvinnyt siitä. Et ole edes ihan varma, onko se ohikaan.  Yksi asia on sen sijaan varma. Kun tulet ulos myrsk ystä, et ole enää sama kuin olit siihen astuessasi.  Siitä myrskystä on kysymys. Haruki Murakami, Kafka rannalla Näillä sanoilla alkoi Ulrika Björkstamin kirja Nouse nyt - Kuinka selvisin vakavasta onnettomuudesta. Hänen elämänsä päättyminen on sekunnin tai metrin päässä, kun Mexico Cityssä lentokone putosi hänen päälleen. Siitä alkoi uskomaton taistelu kädet ja kasvot pahasti palaneina. Tarina kuljettaa Mexicosta, Dallasin ja Helsingin palovammayksiköiden kautta Turkuun. Kirja tempaisee niin mukaansa, että sen laskee käsistään vain hakeakseen Nessut. Ainakin minua se kosketti todella paljon. Siinä oli niin paljon omakohtaisesti kokemaani ajattelua ja asennetta, vaikka syy taisteluihimme ovatkin erilaiset. Molemmilta lähti kuitenkin hiukset ja elämää rytmitti lääkärit ja hoidot. Om

Miten voikin tulla niin voittajafiilis siitä, että kiertää järvellä pienen ringin? Minulla on ollut periaate, että niin kauan kuin pystyn, hiihdän edes kerran kesässä. Sitten olen vanha, kun se ei enää onnistu. Lapsuudessa ja nuoruudessa hiihdettiin paljon. Erityisesti sinä kesänä, jonka vietin Minnesotassa. Kotiin palatessa ei enää farkut mahtuneet reisistä jalkaan. En tiedä johtuiko se päivittäisestä hiihtämisestä vai galloneista jäätelöä. Jännitin hiihtämistä kovasti ja olin superiloinen, kun pääsin ensimmäisellä ylös ja tein kierroksen kaatumatta, vaikkakin kahdella suksella. Ja toki lisäiloa toi se, että tein sen lastenlasten katsellessa. Ehkä se on kuin pyörällä ajo; sujuu vanhasta muistista ja en ole turhaan käynyt salilla jalkatreeneissä. Seuraavana päivänä kokeilin vihdoinkin suppausta ja se vasta kivaa olikin. Oli ihan täydellinen, aurinkoinen ja tyyni sää. Olen iloinen, että löytyi taas laji, jota pystyy harrastamaan sydämen vajaatoiminnasta huolimatta, koska siinä ei hen

Istuin tallinnalaisessa kahvilassa ja pyöriskelin hetkisen itsesäälissä. Hellettä riitti edelleen liki 30 astetta ja reilun tunnin shoppailu romahdutti voimat totaalisesti. Tajusin kirkkaasti, että tällaista tulee olemaan loppuelämäni. En kestä hellettä, en pakkasta. Ja koko ajan pitää skarpata, mitä jaksaa ja mitä ei. Samana aamuna katsoin katua lakaisevaa vanhaa naista, jonka liikkeet olivat hyvin hitaat. Mietin, että tuolta se vanhuus tuntuu, kun tahti hiljenee. Enää ei luuta tai harava heilu samaan rivakkaan tahtiin. Näin se on itsellänikin ja se on edelleen vaikeaa hyväksyä. Minusta ei ole enää Alpeille vaeltajaksi tai kiipeämään Kiinan muurille. Onneksi maailmassa on edelleen paljon paikkoja, joissa selviää heikommallakin kunnolla omat rajoitteet ymmärtäen ja hyväksyen. Teimme parin yön lomamatkan Pärnuun ja se oli oikein onnistunut. Sen verran maltoimme olla pois mökiltä. Kesällä ei ole mitään tarvetta lähteä ulkomaille, mutta pieni ympäristönvaihdos piristää aina. Olimme mol

Minä rakastan lämpöä, mutta sydämeni ei. Olen aina tykännyt ottaa aurinkoa ja päivettynyt helposti palamatta. Tämän kaiken olen perinyt äidiltäni. Meillä on tytärten mukaan ihan sama auringosta nauttimisen asentomme. On ollut onni, että olen voinut olla mökillä vilvoittavan veden äärellä ja talo pysyy ilmalämpöpumpun avulla viileänä. Helle ottaa myös voimille ja olen ollut tavallista hengästyneempi. Luin juuri, että sydänsairaille rasittavaa on jo yli 15 asteen lämpötila. Aamulla oli yllätys puntarissa, kun painoa oli pari kiloa normaalia enemmän. Nestetasapainon säilyttäminen on nyt haasteellista. Pitää juoda tarpeeksi, mutta ei liikaa. Kahvia ja alkoholia pitää välttää, koska molemmat kuivattavat elimistöä. Sitten pitäisi saada suoloja, mutta ei liikaa. Yhtä hankalaa kuin ruoka-aineiden valitseminen. Meille kuluttajille on sysätty liikaa vastuuta ja huonon omatunnon saa nyt jo jopa avokadon syönnistä. En myöskään enää voi ostaa Äkäslompolosta Jounin kaupasta banaaneja h

Sain vähän aikaa sitten poimia kymmenien kuvakorttien joukosta kolme, jotka kuvaavat tunteitani ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Olen kerran aiemminkin kokeillut tätä fasilitaattorikoulutuksessa ja se on hätkähdyttävää, miten nopeasti tulee intuitio joistain kuvista. Niin nytkin. Ja erityisen mielenkiintoista on, miten paljon niissä oli symboliikkaa. Ennen-kuva on tuo uintikuva. Ajattelen, että minut on heitetty viisi, kuusi vuotta sitten kylmään veteen ja siitä oli vain selvittävä. Onneksi osaan uida ja läheiset ovat antaneet minulle vielä snorkkelinkin. En ole jäänyt kelluttelemaan, vaan tavoite on ollut mennä eteenpäin kohti rantaa. Nyt-kuvassa hyppään katolta toiselle portaikon yli. Lähtöpaikassa on ihmisiä kannustamassa, mutta hypyn kohteesta ei näy muuta kuin tukeva alastulopaikka. Ilmalento on korkea ja jopa hiukan riemuisa. Tulevaisuus-kuvassa on etualalla poltettu, vielä hiukan lämmin nuotiopaikka. Veden toisella puolella on kesämökki, jonka laiturilla on iloisen näköisiä ih

By Pixabay Olen hämmentynyt, häkeltynyt ja hiukan eksyksissä. Ja tämä kaikki vain siitä syystä, että ystäväni johdatti minut tunnelukkojen maailmaan. Olen aina pitänyt itseäni varsin tasapainoisena, ahkerana ja helppona ihmisenä. Yht'äkkiä onkin kyseenalaistettava kaikki, mitä olen ollut niin monta vuosikymmentä. Ahkeruus ei olekaan hyve, vaan Vaativuuden tunnelukko. Helppous ei olekaan hyvä asia, vaan saattaa olla merkki alistuneisuudesta tai hyväksynnän hausta. Hillitty käytökseni ei olekaan pelkkää korrektisuutta ja hyvää kasvatusta, vaan ehkä emotionaalista estyneisyyttä. Matkustin viikonloppuna lakeuksille rippijuhliin ja kuuntelin automatkat Kimmo Takasen Tunne lukkosi - Vapaudu tunteiden vallasta -äänikirjaa. Ja se sai aikaan oikein tunteiden sekametelisopan. Ymmärsin niin paljon ja toisaalta mieleen nousi enemmän avaamattomia lukkoja kuin avaimia. Tajusin, että olen vain osa sukupolvien ketjussa ja noudatan samoja käyttäytymisen kaavoja kuin ovat jo ehkä isovanhempani