Nouse nyt

Ja kun myrsky on ohi, et enää muistakaan,

kuinka olet läpäissyt sen ja selvinnyt siitä.

Et ole edes ihan varma, onko se ohikaan. 

Yksi asia on sen sijaan varma.

Kun tulet ulos myrskystä, et ole enää sama

kuin olit siihen astuessasi. 

Siitä myrskystä on kysymys.

Haruki Murakami, Kafka rannalla

Näillä sanoilla alkoi Ulrika Björkstamin kirja Nouse nyt - Kuinka selvisin vakavasta onnettomuudesta. Hänen elämänsä päättyminen on sekunnin tai metrin päässä, kun Mexico Cityssä lentokone putosi hänen päälleen. Siitä alkoi uskomaton taistelu kädet ja kasvot pahasti palaneina. Tarina kuljettaa Mexicosta, Dallasin ja Helsingin palovammayksiköiden kautta Turkuun. Kirja tempaisee niin mukaansa, että sen laskee käsistään vain hakeakseen Nessut. Ainakin minua se kosketti todella paljon. Siinä oli niin paljon omakohtaisesti kokemaani ajattelua ja asennetta, vaikka syy taisteluihimme ovatkin erilaiset. Molemmilta lähti kuitenkin hiukset ja elämää rytmitti lääkärit ja hoidot.

Oma reilut kolme viikkoa eristyksessä oli pientä sen rinnalla, kun Ulrika vietti sairaalassa kuukausia ja kaikki hoitotoimenpiteet aiheuttivat kipuja. Hänellä oli kuitenkin asenne, että jos on pakko olla hoidettavana, tehdään se oma osuus toipumisesta mahdollisimman hyvin ja ollaan meitä auttaville hoitohenkilökunnalle ystävällisiä ja positiivisia. Se kaikki hyvä tulee takaisin. Itsekin muista parhaiten sairaala-ajalta osaston henkilökunnan. Kaikki olivat niin ihania. Ehkä metsä huutaa niin kuin sinne huudetaan.

"Olen kaiken positiivisen tsempin kustannuksella unohtanut, 

että saan myös surra.

Se, että annan itselleni luvan suruun, on askel eteenpäin.

Suru tekee tilaa jollekin uudelle.

Muiden edessä minun voi olla joskus vaikea antaa itselleni tähän lupaa,

sillä en halua olla heille taakka."

Ulrika Björkstam - Nouse nyt

Miten joku voi kirjoittaa ja tunnistaa juuri minun ajatukseni? Ehkä itse olisin voinut havahtua tuohon totuuteen aikaisemmin. On hetket, jolloin positiivisuus vie eteenpäin, mutta on myös hetket, jolloin voi kieriskellä surussa. Ainakin itseltä sairaus on vienyt paljon, osan terveyttä ja työkyvyn, ja tilalle on tullut aika vähän. Silti pitää osata olla kiitollinen kaikesta siitä, mitä vielä on jäljellä kaikesta huolimatta. Yksi ovi sulkeutuu ja toinen avautuu. Siihen on syytä uskoa. Opi eilisestä, elä tänään, unelmoi huomisesta.

"... tulevaisuus on illuusio. Se on vain minun ajatukseni, toiveeni, kuvitelmani.

Sitä ei ole olemassa, on vain tämä hetki.

Haluan toki ajatella tulevaisuutta, haluan nähdä siellä jotain,

minkä vuoksi minun kannattaa rämpiä tämän kaiken läpi."

Ulrika Björkstam - Nouse nyt

Ulrikalla, minulla ja kaikilla jonkun trauman kohdanneitten kannattaa harvoin märehtiä mennyttä. Miksi minä? Miksi en minä? Mitä olisin voinut tehdä toisin? Tapahtunutta ei voi muuttaa. Se on oman vaikutuskehämme ulkopuolella, kuten nämä superhelteet. Sen sijaan voimme vaikuttaa, miten siihen suhtaudumme ja tehdä kaikki se, mikä on meidän hallinnassamme. Ja positiivisin mielin, apua tarvittaessa pyytäen. 

Yhteinen kesälomamme mökillä on taittunut viimeiseen viikkoon ja oma tulevaisuus on täynnä kysymysmerkkejä. Tiedän vain, että torstaina mennään Haminaan kuuntelemaan sotilasmusiikkia ja perjantaina syödään taas rapuja. Vähän jännittää, mitä elokuu ja syksy tuovat tullessaan, mutta yritän nyt vain nauttia tästä päivästä. Tuuli puhaltaa virkistävästi laiturille ja korissa odottaa monta hyvää kirjaa.

Eilen huomasin kaupassa pari rouvaa, jotka olivat menettäneet hiuksensa. Sillä hetkellä tajusin, että olipa minulla viime kesänä onni, kun viileät päivät mahdollistivat trikoopipon käytön ja peruukki ei hikoiluttanut. Tsemppiä kaikille, jotka tänä kesänä eivät ole yhtä onnekkaita. Oma kiharavuoteni näyttää loppuneen ja uusi hiuskasvu on yhtä silkkisen suoraa kuin ennen kantasolusiirtoakin. Ihan sama.