Vive el momento

  Elämänäni on ollut viimeiset kolme päivää pysähdyksissä, pausella, tai ainakin siltä tuntuu. Odottelin nimittäin kiltisti kotosalla liki terveenä koronatestin tulosta. Vihdoinkin tänään 51 tuntia näytteenotosta tuli tulos, negatiivinen. Kyllä tuntui aika pitkältä, vaikka maalasin yhden pöydän ja tein monta online-joogaa ja -pilatesta.  Olin keskiviikkona synttäreillä, joilla oli kymmenisen henkilöä. Kotiin palattuani alkoi kurkku karhennella ja oli väsynyt ja viluinen olo. Yön kävin jaakobin painia ja mietin, mitä jos minulla onkin korona ja kaikki synttäreillä ja fysioterapialaitoksessa ovat altistuneet. Kävin läpi kaikki mahdolliset altistumispaikat ja ei niitä ollut kuin Heinolan metsät ja alkuviikosta vierailleet LVI-asentajat.  Mietin kovasti syyllisyyttä, jota tartunnan saaneet ja muita altistaneet väistämättä tuntevat. Varsinkin, kun useimmat ovat altistaessaan olleet itse oireettomia. Miltä tuntuu, kun oman joukkueen ottelut peruutetaan, koululuokka laitetaan karanteeniin, ra

Otin toiveikkaana lukuun kirjan Äiti tytär, aina äiti: aikuisen naisen suhde äitiin.  Suhde omaan äitiin kun on yksi naisen elämän keskeisimpiä ihmissuhteita. Se askarruttaa ja vaikuttaa elämään, vaikka joskus tahtoisimme muuta väittää. Sitä lukiessa tunsin vahvasti olevani osa sukupolvien ketjua, hyvässä ja pahassa. Jokainen meistä on syntynyt erilaiseen naisen elämään, johon ovat vaikuttaneet eletty vuosikymmen, taloudellinen tilanne, parisuhde ja  oma yhteisö. Meistä jokainen on varmasti yrittänyt tehdä parhaansa omassa tilanteessaan olla äiti ja tytär.  Kirjaa lukiessa tuli pääosin vain syyllinen ja epävarma olo. Olenko katsonut omaa vauvaani aina hyväksyvästi ja vastannut tarpeisiin? Olenko itse saanut tarpeeksi syliä ja huomiota. Onko suorittaminen ollutkin hyväksynnän hakemista? Entä silloin, kun olin nuori äiti ja taistelin selviytyäkseni avioliiton ongelmista ja sitä seuranneesta erosta. Olinko silloin poissaoleva ja en pystynyt tarjoamaan lapsille tarvittavaa tukea, kun itse

Apulannan Sipe Santapukki esitteli kotipaikkaansa Heinolaa ja kertoi, että siellä on aina Sanaton terapeutti lähellä. Olen ihastunut kovasti Sipen suureen humaanisuuteen ja viisauteen Voice of Finland tuomarina ja tämä lause vahvisti tätä.  Isäni sanoi, että metsä on hänen kirkkonsa ja olen aina pitänyt siitä ajatuksesta. Tämä, Sanaton terapeuttini on vielä parempi. Mikä onkaan parempi paikka rauhoittua ja laittaa päässä vilistävät ajatukset taas järjestykseen, kuin luonto. Viime vuosina siitä on tullut entistä tärkeämpi osa elämääni ja erityisesti tänä keväänä ja kesänä, kun olen jaksanut kävellä ja kiivetä kauempienkin elämysten ääreen.   Viime tiistaina oli kiinnostava hetki, kun sain olla mukana Sydänliiton webinaarissa aiheesta Sairaus ja tunteet. Jo valmistautuminen oli inspiroivaa, ja luulen itse luennonkin tai oikeammin haastattelun sujuneen hyvin. Ainakin saamani palaute on ollut hyvää. Ehkä se meni myös tunteisiin, kun tilaisuuden moderaattori pakeni vessaan itkemään lähetyks