Otsikkoni on tyypillistä klikkijuornalismia, jolla saadaan heti reaktio aikaan lukijassa. Omalla kohdallani tuo otsikko ei olisi mikään ihme, koska diagnoosilistani on keskivertoa pidempi. Tällä kertaa kyse on itse tekemästäni diagnoosista ja oikein hämmästyin, kun ominaisuutena pitämäni piirre saikin hienon nimen; misofonia. Olen ehkä jo aiemmin kirjoittanut, että olen herkkä äänille, ärsyttäville äänille. Ja sellaisia ovat mm. syömisen äänet, kellon tikitys tai mikä tahansa poikkeava toistuva ääni. Lapin mökillä ja äitini keittiössä minun on pakko poistaa kovaa naksuttavista kelloista patteri. Kukaan muu tuskin edes kiinnittää asiaan huomiota. Minulta se vie kaiken huomion. Minulle pahin kidutuskeino voisi olla tippuva vesihana. Myös kovat äänet ja melumaisema saavat sykkeen kohoamaan. Misofoniassa aivojen etulohkossa tapahtuu muutos ja kuuloaistimus yhdistyy tunteeseen. En tiedä misofonian perinnöllisyydestä, mutta tiedän ainakin 2/3 tyttäristäni olevan ääniherkkiä. Sorry, tytöt.