Otsikkoni on tyypillistä klikkijuornalismia, jolla saadaan heti reaktio aikaan lukijassa. Omalla kohdallani tuo otsikko ei olisi mikään ihme, koska diagnoosilistani on keskivertoa pidempi. Tällä kertaa kyse on itse tekemästäni diagnoosista ja oikein hämmästyin, kun ominaisuutena pitämäni piirre saikin hienon nimen; misofonia.
Olen ehkä jo aiemmin kirjoittanut, että olen herkkä äänille, ärsyttäville äänille. Ja sellaisia ovat mm. syömisen äänet, kellon tikitys tai mikä tahansa poikkeava toistuva ääni. Lapin mökillä ja äitini keittiössä minun on pakko poistaa kovaa naksuttavista kelloista patteri. Kukaan muu tuskin edes kiinnittää asiaan huomiota. Minulta se vie kaiken huomion. Minulle pahin kidutuskeino voisi olla tippuva vesihana. Myös kovat äänet ja melumaisema saavat sykkeen kohoamaan. Misofoniassa aivojen etulohkossa tapahtuu muutos ja kuuloaistimus yhdistyy tunteeseen. En tiedä misofonian perinnöllisyydestä, mutta tiedän ainakin 2/3 tyttäristäni olevan ääniherkkiä. Sorry, tytöt.
Toisaalta tykkään, kun minulla on radio päällä tai kuuntelen paljon äänikirjoja. Niitä on tullutkin kuunneltua jo 48 tänä vuonna. Perinteisiä kirjoja olen kahlannut 30. Kuuntelen lenkillä, pihapuuhissa, autolla ajaessa ja ruokaa laittaessa. Ehkä olen kyllästynyt omiin ajatuksiini ja täytän ajatukset mieluummin muiden tarinoilla.
Olen rakastunut kansallispuistoihin ja luontopolkuihin. Oikein meinaa sydän pakahtua, kun saan taivaltaa koiran kanssa pitkin metsäisiä maisemia. Viime viikolla lähdin Repovedelle ja päätin kokeilla uutta reittiä. Ihmettelin jossain vaiheessa, että kylläpä on kehnosti näkyvä polku, joka sitten kohta hävisi kokonaan. Onneksi oli kauniit maisemat, voimia, google maps ja paljon mustikoita. Taivalsin polutonta metsää reilun tunnin sadan hirvikärpäsen kanssa. Lopulta löysin reitille ja leiripaikalle. Oli voittafiilis, kun vielä sahasin ja hakkasin polttopuut nuotioon, että sain yhden makkaran paistettua.
Viime viikonloppuna ajelimme veneellä tutustumaan Päijänteen kansallispuistoon. Rantauduimme Kelventeen saarelle hienolle hiekkarannalle. Söimme eväät ja teimme pienen kävelylenkin. Saari on kapea ja ehkä 9 kilometriä pitkä. Paikka paikoin on hienoja hiekkarantoja ja saaren keskellä kulkee hyvin merkitty luontopolku. Huomenna lähden tutustumaan Leivonmäen kansallispuistoon Jyväskylän lähellä. Syyskuun alkua maltan tuskin odottaa. Silloin lähden kolmen kaverini kanssa Äkäslompoloon.
Niin se on, että jotain pitää menettää, että sitä osaa arvostaa. Ehkä siksi nautin niin kovasti, kun nyt jaksan kiivetä jyrkkiäkin mäkiä ja loivemmat portaat menevät sujuvasti. Toki matkat ovat minun jaksamiseni mukaisia 4 - 9 kilometriä. Teimme retken Repovedelle myös 2,5 vuotiaan tyttärentyttären kanssa. Hän käveli superreippaasti kolmisen kilometriä. Loppumatka meni rinkassa laulaen Elefantti-laulua.
Kommentit
Lähetä kommentti