No, terroristin kanssa voi neuvotella.
Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita.
Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena. Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?".
Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan tule mitään. Ystäväpiirissä on naisia, joiden koko elämää ohjaa tahto näyttää isälleen pärjäävänsä. On myös niitä, joille isän kannustus on ollut vahva selkänoja ja tuonut myötätuulta elämään.
Entä oma isäni? Hän oli ehkä tyypillinen pohjalainen, joka ei niin tunteista puhunut tai niitä näyttänyt. Hän oli toiminnan mies, jolla oli loistava huumorintaju. Kaikkiin ehdotuksiin tuli ensin kielteinen vastaus, mutta parin päivän päästä hän oli pannut toimeksi. Liikuttavin muisto oli, kun hän erotessani oli hankkinut minulle pienen auton, että pärjään tyttöjen kanssa. Siihen mustaan Nissaan Micraan kiteytyi paljon. Eromuuttoa varten hän ajeli aamutuimaan Helsinkiin ja toi mukanaan pesukoneen, joka 25 vuoden jälkeen toimii edelleen. Teot puhukoon puolestaan.
Isäni oli yrittäjä, kauppias, kuten Pohjanmaalla on tapana. Hänellä oli pienestä kasvatettuja menestyviä kodinkone- ja urheiluliikkeitä. Miksi minusta ei sitten tullut yrittäjää, jolla voisi olla Seinäjoella menestyvä urheiluliike? Isän mielestä yrittäminen olisi naiselle liian kovaa ja hänestä paras työpaikka naiselle oli pankki. Se olikin ensimmäinen kesätyöpaikkani ja monien mutkien kautta olen taas pankissa. Tosin osuustoiminnallinen pankki ei varmasti ollut isäni mielessä. Nuorena piti Sokoksellakin käydä salaa.
Sanotaan, että nainen valitsee miehen, joka muistuttaa omasta isästään. Allekirjoitan. Aktiivisuus, halu vaikuttaa laajasti vapaaehtoistoiminnassa, urheilullisuus ja tietenkin välittämisen näyttäminen tekojen kautta.
Pohjalaiset naiset ovat kuulemma ihan oma rotunsa ja meitä leimaa vahva yksin pärjäämisen tarve. Se ehkä juontaa juurensa jo monen sukupolven takaa. Tunnistan tämän piirteen itsessäni ja myös tyttärissäni. Hiukan sellaista Minä itte -meininkiä. Pahimmillaan se aiheutti liki aviokriisin, kun päätin nuorimman tyttären kanssa kaataa mökillä muutaman kuusen ja olimme niin superylpeiä, kun kuusi isoa kuusta oli kaadettu katkottu ja oksittu. Aviomies ei ollut naisenergiaa tihkuneesta tempauksesta yhtä innostunut.
Pitäisikö kirjoittaa tasa-arvosta, naisten epäreilusta kohtelusta työelämässä tai lasikatosta? Henkilökohtaisesti en ole tällaista kokenut ja olen onnellinen kaikista hienoista mahdollisuuksista työelämässä. Pidän kuitenkin tärkeänä, että kaikissa vaikuttamisen paikoissa olisi vahva naisedustus. Siksi periaatteenani on aina äänestää naista, koska aina vaaleissa on tarjolla päteviä naisia.
Tällaista tällä kertaa elämästä naisena, tyttärenä ja vaimona.
Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita.
Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena. Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?".
Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan tule mitään. Ystäväpiirissä on naisia, joiden koko elämää ohjaa tahto näyttää isälleen pärjäävänsä. On myös niitä, joille isän kannustus on ollut vahva selkänoja ja tuonut myötätuulta elämään.
Entä oma isäni? Hän oli ehkä tyypillinen pohjalainen, joka ei niin tunteista puhunut tai niitä näyttänyt. Hän oli toiminnan mies, jolla oli loistava huumorintaju. Kaikkiin ehdotuksiin tuli ensin kielteinen vastaus, mutta parin päivän päästä hän oli pannut toimeksi. Liikuttavin muisto oli, kun hän erotessani oli hankkinut minulle pienen auton, että pärjään tyttöjen kanssa. Siihen mustaan Nissaan Micraan kiteytyi paljon. Eromuuttoa varten hän ajeli aamutuimaan Helsinkiin ja toi mukanaan pesukoneen, joka 25 vuoden jälkeen toimii edelleen. Teot puhukoon puolestaan.
Isäni oli yrittäjä, kauppias, kuten Pohjanmaalla on tapana. Hänellä oli pienestä kasvatettuja menestyviä kodinkone- ja urheiluliikkeitä. Miksi minusta ei sitten tullut yrittäjää, jolla voisi olla Seinäjoella menestyvä urheiluliike? Isän mielestä yrittäminen olisi naiselle liian kovaa ja hänestä paras työpaikka naiselle oli pankki. Se olikin ensimmäinen kesätyöpaikkani ja monien mutkien kautta olen taas pankissa. Tosin osuustoiminnallinen pankki ei varmasti ollut isäni mielessä. Nuorena piti Sokoksellakin käydä salaa.
Sanotaan, että nainen valitsee miehen, joka muistuttaa omasta isästään. Allekirjoitan. Aktiivisuus, halu vaikuttaa laajasti vapaaehtoistoiminnassa, urheilullisuus ja tietenkin välittämisen näyttäminen tekojen kautta.
Pohjalaiset naiset ovat kuulemma ihan oma rotunsa ja meitä leimaa vahva yksin pärjäämisen tarve. Se ehkä juontaa juurensa jo monen sukupolven takaa. Tunnistan tämän piirteen itsessäni ja myös tyttärissäni. Hiukan sellaista Minä itte -meininkiä. Pahimmillaan se aiheutti liki aviokriisin, kun päätin nuorimman tyttären kanssa kaataa mökillä muutaman kuusen ja olimme niin superylpeiä, kun kuusi isoa kuusta oli kaadettu katkottu ja oksittu. Aviomies ei ollut naisenergiaa tihkuneesta tempauksesta yhtä innostunut.
Pitäisikö kirjoittaa tasa-arvosta, naisten epäreilusta kohtelusta työelämässä tai lasikatosta? Henkilökohtaisesti en ole tällaista kokenut ja olen onnellinen kaikista hienoista mahdollisuuksista työelämässä. Pidän kuitenkin tärkeänä, että kaikissa vaikuttamisen paikoissa olisi vahva naisedustus. Siksi periaatteenani on aina äänestää naista, koska aina vaaleissa on tarjolla päteviä naisia.
Tällaista tällä kertaa elämästä naisena, tyttärenä ja vaimona.
Kommentit
Lähetä kommentti