Hyväksyn - En hyväksy

Istuin tallinnalaisessa kahvilassa ja pyöriskelin hetkisen itsesäälissä. Hellettä riitti edelleen liki 30 astetta ja reilun tunnin shoppailu romahdutti voimat totaalisesti. Tajusin kirkkaasti, että tällaista tulee olemaan loppuelämäni. En kestä hellettä, en pakkasta. Ja koko ajan pitää skarpata, mitä jaksaa ja mitä ei. Samana aamuna katsoin katua lakaisevaa vanhaa naista, jonka liikkeet olivat hyvin hitaat. Mietin, että tuolta se vanhuus tuntuu, kun tahti hiljenee. Enää ei luuta tai harava heilu samaan rivakkaan tahtiin. Näin se on itsellänikin ja se on edelleen vaikeaa hyväksyä. Minusta ei ole enää Alpeille vaeltajaksi tai kiipeämään Kiinan muurille. Onneksi maailmassa on edelleen paljon paikkoja, joissa selviää heikommallakin kunnolla omat rajoitteet ymmärtäen ja hyväksyen.

Teimme parin yön lomamatkan Pärnuun ja se oli oikein onnistunut. Sen verran maltoimme olla pois mökiltä. Kesällä ei ole mitään tarvetta lähteä ulkomaille, mutta pieni ympäristönvaihdos piristää aina. Olimme molemmat Pärnussa ensimmäisen kerran ja tykkäsimme kovasti. Hotellissamme oli oikein kiva kylpylä kahdeksan erilaisen saunan kera. Hauskin oli suolasauna, jossa ensin levitettiin merisuolaa iholle ennen lauteille menoa. Kävin myös pari kertaa hieronnassa, joista toinen oli taivaallinen koko vartalon mutahieronta. Pärnussa oli huikeat hiekkarannat ja ihan Naantalimainen tunnelma. Mies vuokrasi meille tandem-pyörän, joka oli siellä mainio menopeli. Löydettiin myös pari todella hyvää ravintolaa.

Nyt nautitaan taas pari viikkoa mökkielämästä ilman mitään aikatauluja. On aikaa ajatuksille ja lukemista odottaa monta kiinnostavaa kirjaa. Olen pitänyt vähän taukoa  self knowledge -kirjoista. Välillä pitää pureksia luettua ja tunnistaa tunteita. Joskus mietin, että miksi edes olen lähtenyt tälle itseni tutkiskelun matkalle, koska ennen oli helppoa vain painaa vauhdilla menemään. Kroppa ja mieli olivat kuitenkin eri mieltä. Tunteiden tunnistaminen, niiden mutustelu ja syrjään laitto käyvät ihan työstä. On henkisesti mielenkiintoista, kun yrittää ymmärtää oman pään sisällä käytäviä keskusteluita. Siellä sisäinen lapsi, vaativa vanhempi ja ja vastuullinen aikuinen yrittävät käydä rakentavaa dialogiaa. Olen onnellinen jokaisesta liikutuksen tunteesta. Se tarkoittaa, että taistelussa hyvin piiloutuneet tunteet alkavat pilkistellä, kun on aikaa ajatuksille. Muistan aiemmilta kesiltä, kun muutama päivä loman alkamisen jälkeen adrenaliinitaso laski ja tunteet saivat vallan. Kerran aloin automatkalla yllättäen itkeä jo vuosia sitten kuollutta isääni. Arjen kiireessä on niin helppoa sysätä tunteet syrjään.

Tänään aamulla luin helpottavan tiedon: kaikki vanhemmat epäonnistuvat. Tämä on sääntö, ei poikkeus. ”Onnellinen on se lapsi, jonka vanhempi tietää ja myöntää epäonnistuneensa” kirjoittaa Takanen Murra tunnelukkosi -kirjassa. Oli myös helpottavaa ymmärtää, että meidän vanhempien ja isovanhempien elämässä kaikki arvostus haettiin työn kautta ja ahkeruus oli suurin hyve. Sillä raivattiin pellot ja maksettiin sotakorvaukset ja rakkauden osoitukseksi ajateltiin riittävän katto pään päällä, ruokaa pöydässä ja puhtaat vaatteet. Ehkä siksi erityisesti miehet ovat tottuneet näyttämään rakkautensa tekoina. Tuoreemmat sukupolvet taas ymmärtävät vapaa-ajan ja läsnäolon merkityksen. Toisaalta nykypäivänä paineet ovat erilaiset ja siitä osoituksena on suorituspaineiden alla uupuvat nuoret aikuiset, jotka mittaavat omaa elämäänsä sosiaalisen median luomassa ihannemaailmassa. Tässä sukupolvien välissä sitä taiteillaan ja yritetään ymmärtää, että nuoriso ei ole yhtä innostunut haravoinnin hienouksista, kuten minä ja äitini ja ehkä isoäitinikin. Hyvä niin.