Itsemyötätunto

- Nyt, kun olen ollut pitkään flunssassa ja syönyt vähän miten sattuu, huomaan moittivani itseäni peilin edessä. Saan heti itseäni soimaavia ja piiskaavia ajatuksia. 

Janni Hussi, Me Naiset 17.1.2019

Kuulostaa niin eräältä tutulta henkilöltä, joka asustaa vartalossani. Käsi tarttuu helposti vyötärön jenkkakahvaan ja irvistän pikkuisen inhosta. Todellisuudessa minulla ei pitäisi olla huolta, koska olen normaalipainoinen ja syön keskimääräistä terveellisemmin ja liikun. Totuus on kuitenkin toinen. Olen närkästynyt itselleni, kun söin herkullisen päiväpullan tai aktiivisuusmittarin toteuma ei ole yli 100 % tai askeleita ei ole kertynyt tarpeeksi. Kuuntelin joskus ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin luentoa ja hän puhui paljon siitä, kuinka paljon syömisen ajattelu syö energiaa. Tunnemme pitkään huonoa omaatuntoa vääristä suupaloista. Hän toivoi kaikkien olevan armollisia itselleen ja syövän hyvillä mielin. Rentous auttaa painon pudotuksessa, tiukkuus tekee siitä toivotonta, ikävää taivallusta.

Viime aikojen muotitermi on ollut itsemyötätunto ja pakko myöntää, että olen siinä aika huono. Luulin jo olevani siinä paljon parempi ja kehittyneempi. Itsemyötätunto on ystävällistä ja lämminhenkistä suhtautumista itseensä. Käytännössä tämä tarkoittaa samanlaista suhtautumista, jonka soisit hyvälle ystävälle sekä myötä- että vastoinkäymisten hetkellä. En minä ole kaverillenikaan vihainen, jos hän jättää lenkin väliin. Itseltäni sen sijaan vaadin paljon ja koen olevani laiska ihminen, kun sohvalta ei jaksakaan pudottautua alas matolle venyttelemään. Tyttärenikin sanoi tällä viikolla, että hän ja minä emme sitten saa puhua omasta vartalostamme negatiivisesti tyttärentyttäreni aikana. Yritetään olla kehopositiivisia.

Olin eilen kardiologilla ja kaikki oli ihan kunnossa. Mitään muutoksia lääkitykseen ei tarvinnut tehdä. Hän korosti, että minun sydämeni hyvinvoinnissa on vain pieni ikkuna, jossa se voi hyvin. Ikkunan karmeissa on toisella puolella liikaa nestettä ja toisessa liian vähän. Lääkäriltä palattuani ajattelin, että en taida olla vieläkään sinut tämän sairaan kroppani kanssa. Minä olen sairas ja toimintakykyni on pysyvästi alentunut. Piste. Se ei tule kuntoon kovallakaan yrittämisellä. Minulla vain on haavekuva, että voisin treenaamalla saada itseni paljon parempaan kuntoon. Toki se on osittain tottakin, koska hyvä kunto vaikuttaa aina positiivisesti jaksamiseen. Minun pitäisi silti olla realistisempi ja hyväksyä epämiellyttävä hengästyminen ja hitaasti kiiruhtaminen.

Itsemyötätunnossa pitäisi olla kiltti itselle ja jokainen kolotus on vain hyväksyttävä osa minua. Jossakin kehotetaan antamaan sairaudelle joku lempinimi. Sinä Lempi olet tänään nyt vähän väsynyt, mutta se on ok. Tällainen armollisuus itseä kohtaan on yksi joogankin perusajatus. Tänään sinä teit parhaasi ja se riittää. Kiitä itseäsi, että tänään teit harjoituksen. Ehkä minä tänään keksin sydämelleni lempinimen ja kiitän sitä, että se silti jaksaa edelleen paukuttaa rinnassa, vaikka sillä ei olekaan ihan helppoa paksuuden ja jäykkyyden vuoksi. Se tekee kuitenkin ihan parhaansa.