Nyt ja vuosi sitten

Tänään on minulla taas merkkipäivä ja otin sen kunniaksi pienen pullon kuoharia. Ihan vaan, koska voin ja kunnioitan niin kovasti sitä, että tänään olo on ihan eri kuin vuosi sitten. Tasan vuosi sitten kotiuduin kolmen viikon eristyksestä autologisen kantasolusiirron jälkeen. Tulin heti mökille, kun täällä oli niin helppo olla ja vaaralliset pöpöt kaukana. Äitini ja kuopukseni tulivat vuorotellen hoitamaan  minua, kun olo oli vielä niin hutera ja pahoinvointi yllätti aika ajoin, kun halusin päästä väsyttävistä pahoinvointilääkkeistä eroon.

Pixabay

Muistan tuosta ajasta ehkä parhaiten sen, kun tyttären kanssa istuttiin yhdessä sohvalla ja itkettiin. Muuten ehkä jaksoinkin ihan hyvin, mutta pahoinvointikohtaukset saivat koko maailman tuntumaan niin kurjalta, varmaan myös sivulliselle. Oli ihan voittajafiilis, kun jaksoin joka päivä kävellä hiukan pidemmän matkan, jopa tontin ympäri. Tytär oli kekseliäs ja laittoi minut kiinni koiran valjaisiin ja sain hiukan vetoapua.

Oi, niitä aikoja. Puutarhamyymälässä kuljin maskin kanssa ja sormet syyhysivät koko kesän kiellettyihin puutarhahommiin. Ruoka alkoi maistua pikku hiljaa, mutta aluksi söin vain itse puristettua appelsiinituoremehua ja pastaa. Onneksi minulla ei ollut kovia rajoituksia, kuten monen muun sairaalan hoidossa olleilla. Rajoitukset olivat enemmänkin omassa päässä.

Edelleen tuo aika tulee mieleen  joka kerta, kun pesen hampaita. Sain vielä monta kuukautta oksennusrefleksin, kun pesin takahampaita. Oli myös aika kokemus elää kesä kaljuna. Onneksi oli viileä kesä ja kukaan ei ihmetellyt trikoopipoani.

Oikeasti tuo aika meni kuitenkin hienosti ja selvisin siirrosta aika vähillä ongelmilla. Ja onhan palkinto kaiken pienen kärsimyksen arvoinen, kun siirto on onnistunut. Nyt taas osaa arvostaa montaa pientä asiaa, joka silloin ei ollut sallittu tai onnistunut. En olisi edes pystynyt juomaan tuota pientä piccolo pulloa cavaa.