Siirry pääsisältöön

Nyt ja vuosi sitten

Tänään on minulla taas merkkipäivä ja otin sen kunniaksi pienen pullon kuoharia. Ihan vaan, koska voin ja kunnioitan niin kovasti sitä, että tänään olo on ihan eri kuin vuosi sitten. Tasan vuosi sitten kotiuduin kolmen viikon eristyksestä autologisen kantasolusiirron jälkeen. Tulin heti mökille, kun täällä oli niin helppo olla ja vaaralliset pöpöt kaukana. Äitini ja kuopukseni tulivat vuorotellen hoitamaan  minua, kun olo oli vielä niin hutera ja pahoinvointi yllätti aika ajoin, kun halusin päästä väsyttävistä pahoinvointilääkkeistä eroon.
Pixabay
Muistan tuosta ajasta ehkä parhaiten sen, kun tyttären kanssa istuttiin yhdessä sohvalla ja itkettiin. Muuten ehkä jaksoinkin ihan hyvin, mutta pahoinvointikohtaukset saivat koko maailman tuntumaan niin kurjalta, varmaan myös sivulliselle. Oli ihan voittajafiilis, kun jaksoin joka päivä kävellä hiukan pidemmän matkan, jopa tontin ympäri. Tytär oli kekseliäs ja laittoi minut kiinni koiran valjaisiin ja sain hiukan vetoapua.

Oi, niitä aikoja. Puutarhamyymälässä kuljin maskin kanssa ja sormet syyhysivät koko kesän kiellettyihin puutarhahommiin. Ruoka alkoi maistua pikku hiljaa, mutta aluksi söin vain itse puristettua appelsiinituoremehua ja pastaa. Onneksi minulla ei ollut kovia rajoituksia, kuten monen muun sairaalan hoidossa olleilla. Rajoitukset olivat enemmänkin omassa päässä.

Edelleen tuo aika tulee mieleen  joka kerta, kun pesen hampaita. Sain vielä monta kuukautta oksennusrefleksin, kun pesin takahampaita. Oli myös aika kokemus elää kesä kaljuna. Onneksi oli viileä kesä ja kukaan ei ihmetellyt trikoopipoani.

Oikeasti tuo aika meni kuitenkin hienosti ja selvisin siirrosta aika vähillä ongelmilla. Ja onhan palkinto kaiken pienen kärsimyksen arvoinen, kun siirto on onnistunut. Nyt taas osaa arvostaa montaa pientä asiaa, joka silloin ei ollut sallittu tai onnistunut. En olisi edes pystynyt juomaan tuota pientä piccolo pulloa cavaa.

Kommentit

  1. Nostan maljan kanssasi <3 Kiitos, kun kirjoittelet ajatuksiasi. Niitä on mielenkiintoista lueskella, kun tuo terveyspuoli ja ihmismieli kiinnostavat. Aurinkoista viikonloppua ihana Tiina <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita...

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan...

Vihdoinkin hyviäkin uutisia

Lääkäri soitti aamulla eilisistä labroista ja hoito näyttää jo vaikuttaneen positiivisesti arvoihin ja hoitoja jatketaan huomenna suunnitelman mukaan.  Olen henkisesti varautunut, että helppoa ei tule olemaan jatkossakaan. Nyt kuitenkin tietää, että eteenpäin mennään. Nyt keskityn leffaan What Maisie Knew hyvien karkkien kera.