Siirry pääsisältöön

Riittävän hyvä

Vapaapäivän aamu valkeni mökillä aurinkoisena. Kevään ensimmäisten kirkkaiden päivien kääntöpuoli on se, että ikkunat paljastavat asuvansa kynttiläfriikin kotona. Yöpakkasten lauhtumista odotellessa päätin tyypittää uuden ikkunanpesulaitteeni.






Mietin siinä pestessä, miten tyttäreni reagoivat kuullessaan urakastani. Todennäköisesti siten, että eikö ole tarkoitus levätä eikä suorittaa. Minusta ikkunanpesu on ikkunanpesua, mutta siihen saa kyllä ujutettua suorittamisen negatiivisia piirteitä. Ikkunat pitää pestä, kun ne ovat likaiset. Samoin kuin töitä pitää tehdä. Kyse on siitä, miten sen tekee. Äitini pesee ikkunat vähintään kaksi kertaa vuodessa ja minä yleensä keväisin. Seuraava sukupolvikin taitaa taas puolittaa tämän perinteen.


Suorittaminen on sanana vähän kuin uusi musta. Se on saanut ylleen hyvin negatiivisen peitteen, vaikka pääosin suorittaminen on vain asioiden tekemistä. Suorittamisen skaala on laaja alisuorittamisesta ylisuorittamiseen. Nykykielessä suorittamisen sana tulkitaan heti ylisuorittamiseksi. Palataan ikkunanpesuun ja milloin siitä tulee ylisuorittamista. Ensin on laatuvaatimukset. Mikä on riittävän hyvää ja puhdasta? Itse pyrin aina hyvään ja ehkä hinkkaan liikaakin. Sama juttu esimerkiksi ppt-esitystenn kanssa. Nyt päätin, että riittävän hyvä on ok. Saa jäädä raitoja. Toinen tekijä on määrä. Päätin tavoitteellisena ihmisenä, että pesen viisi ikkunaa (tykkään laskea). Aiemmin olisin ehkä pessyt ja pessyt, vaikka väsyttäisi.


Laskin, että minun ikkunapesu-urakkani on kahdessa osoitteessa 50 ikkunaa x 4. Onneksi tykkään siitä, kun näkee työnsä jäljen ja ikkunan takana hyppivät punatulkutkin ovat kirkkaamman punaisia.  Nyt laitan ulkoiluvaatteet ylle ja nastat alle. Lähdemme karvaisen kaverini kanssa jäälle ulkoilemaan. Linnut laulavat, aurinko paistaa ja mittari näyttää +10. Ehkä tänään näen ja kuulen taas joutsenten ylilennon,.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita...

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan...

Vihdoinkin hyviäkin uutisia

Lääkäri soitti aamulla eilisistä labroista ja hoito näyttää jo vaikuttaneen positiivisesti arvoihin ja hoitoja jatketaan huomenna suunnitelman mukaan.  Olen henkisesti varautunut, että helppoa ei tule olemaan jatkossakaan. Nyt kuitenkin tietää, että eteenpäin mennään. Nyt keskityn leffaan What Maisie Knew hyvien karkkien kera.