Vielä eilen tekstini olisi ollut erilainen, positiivisempi. Olen ollut nyt liki viikon mökillä vapaaehtoisessa karanteenissa. Täällä tosin olisin ollut muutenkin ensi viikosta lähtien, koska rakastan kevään saapumisen seuraamista. Muu perhe on Ylläksellä, jonne minunkin piti lähteä, mutta en uskaltanut lentää. Ja hyvä niin. Sunnuntaina kävin kirkonkylän apteekissa ja tuli lievä paniikki, kun sinne tuli viisi muutakin asiakasta. Mietin ensimmäisen kerran presidentin sanoja siitä, että meidän pitää antaa kaikki tuki niille, jotka työskentelevät välttämättömillä aloilla ja ovat koko ajan kontaktissa ihmisten kanssa. En tiedä pelkäsikö farmaseutti, mutta sanoi, että heidän pitää panna lappu luukulle, jos joku heistä kolmesta sairastuu. Ja kymmenet kontaktit sairaiden kanssa ei varmaan pienennä todennäköisyyttä.
Miksi tänään on ollut henkisesti vaikeampaa? Ehkä siksi, kun tilannekuva alkaa kaikessa kaameudessaan kirkastua. Olen seurannut uutisointia tiiviisti ja ihaillut hallituksen naisten jämäkkää tiedottamista. Sitten tulee aina hetki, kun on pakko vaihtaa kanavaa viihteen puolelle, kun koronaa puskee jo korvistakin.
Olin juuri pienellä piristykseksi tarkoitetulla retkellä ja pakkasin oikein eväätkin mukaan. Instassa komeilee tuo tunnelmallinen kuva kuksaa pitelevästä kädestä, mutta totuus on ihan toinen. Suuntasin kauniiseen niemenkärkeen saaremme toisella puolella. Maisemat olivat kauniit, mutta kävely kulki taas masentavan huonosti ja jouduin hengähtelemään vähän väliä. Kahvikin maistui oudolta ja eväätkin toin koskemattomina takaisin, kun alkoi sataa. Näin se some saattaa näyttää ihan eri todellisuuden.
Viihdyn yksin. Se ei ole onneksi ollut minulle ongelma ja mökkinaapurit ovat piipahtaneet ja tarjonneet apua. Ehkä kaikki on psykologista, kun kaikesta tuleekin pakko. Äitinikin on yleensä pääosin yksin kotona, mutta nyt on viikon kohokohdat jumpat peruttu ja se on kova paikka. Hän on näitä vähän kurittomia yli 70-vuotiaita ja karkailee edes kauppaan. Itselläni on periaate, että keksin joka päivälle jonkun mukavan menon. Yleensä joogan, kuntosalin, ystävän tapaamisen tai jonkun kulttuuririennon. Nyt tuo mukava tapahtuma on ulkona risujen poltto, päivätanssit haravan kanssa tai hurjimmillaan metsäretki. No on minulla yksi tosi mukava puuha tiedossa. Ostin vanhan ikkunan 1800-luvulta ja aion tehdä siitä vitriinin.
Samaistan itseni yli 70-vuotiaisiin koronan suhteen ja minun on syytä olla oikeasti todella varovainen. Tajusin kauhukseni, että se tarkoittaa myös sitä, että en voi olla mieheni kanssa samassa asunnossa. Hän onkin luvannut mökille tullessaan yöpyä saunakamarissa. Ehkä se ei häntä muuten haittaa, mutta kaikki fasiliteetit ovat minun asuttamassa talossa. Ja kevät mökillä on hänellekin ihan yhtä nautittavaa, kun pääsee taas kalastamaan.
Kommentit
Lähetä kommentti