1v. synttärit

Eilen tuli tasan vuosi siitä, kun sain takaisin omat, pakastetut soluni. Tuntuu, että siitä on ihan hirvittävän pitkä aika. Piti oikein lukea omat tekstit vuoden takaa ja huomasin, että olen autuaasti unohtanut kaikki ikävät asiat, kuten posliinin jatkuvan syleilyn. Tasan vuosi sitten jouduin valvontaosastolle, kun keho keräsi niin paljon nestettä.

Minulla oli maanantaina hematologin kontrollikäynti ja viimeiset rokotukset. Pekka-lääkäri oli erittäin tyytyväinen. Kaikki on mennyt niin hienosti ja en voi kuin laittaa kädet ristiin ja lähettää kiitokset jonnekin. Sydän jatkaa vielä toipumistaan todennäköisesti seuraavan vuoden ja sen edelleen korkeat arvot ovat pieni pettymys. Sitten en ehkä kehtaa enää edes kirjoittaa tätä, mutta olen taas kuumeessa. Ehkä se yksi päivä vain 19 asteen lämmössä vilustutti. Onneksi vain pientä lämpöä ja kurkkukipua. Taitaa olla ainakin viides, jopa kuudes flunssa. Vastustuskykyä merkkaava labra-arvo oli jo reippaasti yli normaalin, joten parempaan päin pitäisi olla menossa.

Kerroin lääkärille, että olen myös ruvennut nukkumaan paljon paremmin. Olisi pitänyt koputtaa puuta, kun sen jälkeen olen hyörinyt ja pyörinyt sängyssä ja uni ei meinaa tulla, vaikka olen ollut fyysisesti kuinka väsynyt. Perusjaksaminen ei ole vieläkään normaalilla tasolla ja väsyminen vaanii aina iltapäivisin nurkan takana. Sen huomaa myös siitä, että keskittymiskykyni ei ole paras mahdollinen. Eilen unohdin taas avaimet ja kännykän kotiin, kun lähdin vielä ennen aamujoogaa ulkoiluttamaan koiraa. Joogan ajan suhailin sitten ympäri Helsinkiä avaimia etsien.

Eilen tulin mökille keskimmäisen tyttäreni ja 7 kk vauvelin kanssa. Olipa ihanaa viettää pari päivää ihmettelemässä, miten isoin harppauksin tuon ikäinen kehittyy. Omien lasten ajoista isoin muutos on ruokailu. Tytär on perehtynyt sormiruokailun saloihin ja oli mielenkiintoista nähdä, miten se käytännössä sujui. Hämmästyttävää, miten jopa puuron syöminen sujuu pienillä käsillä. Koiramme oli erityisen innostunut, kun sai pitää lattian puhtaana.