Eilen käräytin itseni saunatuvassa taas miettimässä isoa joukko Pitäisi-asioita. Pitäisi pestä vielä sieltä ikkunat, pitäisi maalata tuo yksi lauta. Niin pitäisi vai pitäisikö? Viime kesä meni vähän kevyemmällä otteella ja todennäköisesti kukaan ei huomannut mitään. Olen aina haravoinut tunnollisesti koko tontin. Eilen huomasin, että muutamista paikoista oli luonto hoitanut jo hommat ja kasvattanut lehtien päälle kauniita lemmikkejä.
Eilen pohdin lisää Pitäisi-asiaa, kun mies totesi aamupäivällä puhdetyöt tehdyksi sen päivän osalta. Onko päivä ollut arvokas ja eletty kunnolla, jos ei olekaan saanut mitään aikaiseksi? Minun hiukan vinksahtaneessa ajattelussani en ole vielä päässyt tuohon pisteeseen. Tämä päivä on kunnon päivä vasta, kun olen istuttanut vielä muutaman ruukullisen kukkia ja leiponut raparperipiirakan. Sitten pitäisi avata uusin opiskelukirja ja kirjoittaa siitä essee ennen laina-ajan loppua. Matka Pitäisi-maailmasta on siis edelleen kesken.
Nenän tukkeuttavan ja voimat vieneen flunssan vuoksi olen ottanut aika rennosti ja keskittynyt paikallisten puutarhamyymälöiden yrittäjien tukemiseen. Kukkahulluus taitaa olla monelle tuttu ja mieluinen mielentila. Aiemmin hyödynsin Tokmannin edullisia taimia, mutta nyt ajelen mieluummin Kaijansinkon puutarhalle tai torille Valteen kukkapisteelle. Yrittäjän tyttärenä peukutan yrittäjiä ja arvostan laatua. Kukkien istutuksessa apuna oli tytär. Tänä vuonna olisin toki pystynyt itsekin koskemaan multaan, mutta yritän istuttaa tyttäreen puutarhahulluutta. Hyvin se onkin jo oraalla, koska hän on tuore siirtolapuutarhamökin omistaja, jolle pidin opetustunnin perennoista.
Otsikossa on toinenkin sana: Pitäisikö. Se tuli esiin, kun keskusteltiin tyttären kanssa lasten kasvatuksesta. Todettiin, että moni kasvattaja käyttää runsaasti verbin konditionaalista muotoa, joka ilmaisee tekemisen epävarmana tai ehdollisena. Pitäisiköhän sinun nyt mennä pissalle? Pitäisiköhän nyt mennä jo nukkumaan? Ja samat lauseet muutaman kerran. Miksi ei vain todeta, että nyt pissalle ja nyt nukkumaan silloin, kun halutaan, että se myös tapahtuu. Juteltiin myös siitä, miten helposti luomme lapselle ennakkokäsityksen jostain tekemisestä tai ruuasta. Tykkääköhän vauva ananaksesta, kun se on vähän karvas?
Tämä tänään isoäidin kasvatusnurkassa, koska tässä iässä on niin helppo unohtaa omat virheet kasvattajana. Ainakin se meidän 'pöydästä ei nousta ennen kuin lautanen on tyhjä' tai kaikki ruokia on maistettava, on tänä päivänä tyrmätty. Ne luovat syömisestä negatiivisen tapahtuman. Tänään katson myös itseäni kieroon, kun annoin esikoisen elää kaakaolla tai kuopuksen ruokailla telkkarin edessä katsoen Teletappeja.
Huomenna on jännä päivä, kun tapaan työterveyslääkärin ja pohditaan, mikä minusta tulee isona ja terveenä. Pakko myöntää, että itsenäni tämä välitila koettelee aika paljon ja uskon se rassaa myös työyhteisöä. Oma mielikin vaihtelee päivittäin ja välillä jopa tunneittain. Asiaa ei tee helpommaksi se, että vastausta ei löydy edes lääkäriltä. Hän sanoo minun olevan tilanteeni paras asiantuntija. Olisi niin helppoa, jos työkyvyn voisikin katsoa vaikka ranteeni aktiivisuusmittarista tai labratuloksista. No, toisaalta labratulokset kertovat sydämen edelleen kestävän huonosti rasitusta ja se on tilanteessani se isoin haaste.
Nenän tukkeuttavan ja voimat vieneen flunssan vuoksi olen ottanut aika rennosti ja keskittynyt paikallisten puutarhamyymälöiden yrittäjien tukemiseen. Kukkahulluus taitaa olla monelle tuttu ja mieluinen mielentila. Aiemmin hyödynsin Tokmannin edullisia taimia, mutta nyt ajelen mieluummin Kaijansinkon puutarhalle tai torille Valteen kukkapisteelle. Yrittäjän tyttärenä peukutan yrittäjiä ja arvostan laatua. Kukkien istutuksessa apuna oli tytär. Tänä vuonna olisin toki pystynyt itsekin koskemaan multaan, mutta yritän istuttaa tyttäreen puutarhahulluutta. Hyvin se onkin jo oraalla, koska hän on tuore siirtolapuutarhamökin omistaja, jolle pidin opetustunnin perennoista.
Otsikossa on toinenkin sana: Pitäisikö. Se tuli esiin, kun keskusteltiin tyttären kanssa lasten kasvatuksesta. Todettiin, että moni kasvattaja käyttää runsaasti verbin konditionaalista muotoa, joka ilmaisee tekemisen epävarmana tai ehdollisena. Pitäisiköhän sinun nyt mennä pissalle? Pitäisiköhän nyt mennä jo nukkumaan? Ja samat lauseet muutaman kerran. Miksi ei vain todeta, että nyt pissalle ja nyt nukkumaan silloin, kun halutaan, että se myös tapahtuu. Juteltiin myös siitä, miten helposti luomme lapselle ennakkokäsityksen jostain tekemisestä tai ruuasta. Tykkääköhän vauva ananaksesta, kun se on vähän karvas?
Tämä tänään isoäidin kasvatusnurkassa, koska tässä iässä on niin helppo unohtaa omat virheet kasvattajana. Ainakin se meidän 'pöydästä ei nousta ennen kuin lautanen on tyhjä' tai kaikki ruokia on maistettava, on tänä päivänä tyrmätty. Ne luovat syömisestä negatiivisen tapahtuman. Tänään katson myös itseäni kieroon, kun annoin esikoisen elää kaakaolla tai kuopuksen ruokailla telkkarin edessä katsoen Teletappeja.
Huomenna on jännä päivä, kun tapaan työterveyslääkärin ja pohditaan, mikä minusta tulee isona ja terveenä. Pakko myöntää, että itsenäni tämä välitila koettelee aika paljon ja uskon se rassaa myös työyhteisöä. Oma mielikin vaihtelee päivittäin ja välillä jopa tunneittain. Asiaa ei tee helpommaksi se, että vastausta ei löydy edes lääkäriltä. Hän sanoo minun olevan tilanteeni paras asiantuntija. Olisi niin helppoa, jos työkyvyn voisikin katsoa vaikka ranteeni aktiivisuusmittarista tai labratuloksista. No, toisaalta labratulokset kertovat sydämen edelleen kestävän huonosti rasitusta ja se on tilanteessani se isoin haaste.
Kommentit
Lähetä kommentti