Maanantaina sain syklini toisen piikin ja on ollut yllättävän hyvä olo. Viime yönä tuli kyllä taas valvottua muutama tunti, mutta siinä ne meni horroksessa hyvillä ajatuksilla. Kamalinta on yövalvominen silloin, kun ajatukset pyörivät vain ikävissä ajatuksissa.
Mukavia ajatuksia ovat nyt kaikki kokkailuun ja sisustamiseen liittyvät. Valitettavasti kotimme ei ole vielä käynyt kaupaksi ja vielä en pääse sisustamaan uutta kotia. Tyttäreni sulhasineen sitä vastoin teki eilen hyvät asuntokaupat ja äitinä en millään malta olla osallistumatta (vävyehdokkaan mielestä varmaan sekaantumatta :)) sisustamiseen. Yritän kyllä parhaani.
Hirvipataa Reinin lihan tapaan
Päivän kokkailujen suunnittelu kuului viime yön ajatteluihin. Tiinan koekeittiössä syntyi tänään illalliseksi hirvipataa Reinin lihan reseptillä. Hirven palat paistetaan kevyesti voissa ja laitetaan pataan yhden lihafondikuution, smetanan ja Rasilaisen hapankaalin kera. Pata saa hautua uunissa miedossa lämmössä muutaman tunnin ja maukasta tuli.
Suolaista ja makea
Tänään alkaa uusi sarja Koko Suomi leipoo ja odotan sitä innolla. Olisi kyllä pitänyt ilmoittaa siskoni kilpailuun. Hän on mielestäni Suomen paras kakkuleipuri. Itse otin ennakkoa ja leivoin parit piirakat. Sain sunnuntaina ystävältäni punaposkisia puolukoita ja sieniä. Kehittelin niistä sitten piirakoita pikkuvuokiin. Suolaiset piirakat ovat kantarelli-quicheja ja makeat ovat Mummon helppo marjapiirakka reseptillä tehtyjä, runsaalla vaniljalla maustettuja, puolukkapiirakoita.
Nyt koputan puuta ja toivon, että olo jatkuu edelleen hyvänä.
Avun otamme vastaan enemmän kuin mielellämme! Varsinkin keittiön suunnittelussa :)
VastaaPoistaKuulostaa superhyvältä tuo hirvikaali! Kaikki missä on smetanaa, on pakko olla hyvää!
- oona
Tarkoitit varmaan sitä toista siskoa, sillä ohjelman innoittamana pojat toivoivat tiikerikakkua ja se meni ihan pipariksi:(. Kun olin saanut taikinan raidoitettua hienosti vuokaan, niin hoksasin että kananmunat olivat unohtuneet tyystin...ei siis tullut tiikerikakkua eikä mitään muutakaan kakkua. Olen kyllä sitä mieltä, että taikinaterapia on ihan loistava terapiamuoto. Leipominen on niin mukavaa ja siinä saa ajatukset nollattua. Leivo ja kokkaa siis niin paljon kuin voimat antavat myöten:). Innokkaita syöjiä varmasti on! Ihanaa, jos nuoripari on saanut solmittua asuntokaupat.
VastaaPoista