Elämä on tällä hetkellä varsin hyvää, mutta välillä aika puuduttavaa. Parin viikon kohokohdat ovat olleet ystävän luona vierailu sekä puutarhamyymälässä ja hieronnassa käynnit. Puutarhamyymälässä käynti on aina kevään parhaita asioita, erityisesti poikkeusaikana. Kolme vuotta sitten olin kantasolusiirrossa ja sen jälkeen oli kuukausien kielto olla kosketuksissa mullan kanssa. Eristyksestä mökille päästyäni piti melkein heti päästä ostamaan kesäkukat. Asioin myymälässä kasvomaskin kanssa ja nyt oli vähän deja-vu fiilis, kun tein sen nyt. Tällä kertaa minua ei ehkä katsottu enää niin ihmetellen. Tosin kyllä täällä Heinolassa kasvomaski on edelleen harvinaisuus.
Hierontaan menoa pohdin pitkään, mutta kivulias tenniskyynärpää peukutti ajan varaamisen puolesta. Olen löytänyt täältä uuden, hyvän hierojan. Hän on koulutukseltaan myös leikkaussalihoitaja, joten uskon hygieniasta huolehtimisen olevan selkäytimessä. Kyllä teki hyvää ja tuli tarpeeseen. Kaikki puuhani ovat nyt käsissä tuntuvia. Paljon hiiren kanssa näpsyttelyä ja maan kaivamista.
Aikani ei ole käynyt kertaakaan pitkäksi, mutta kyllä kaipaan jo enemmän rentoa yhdessäoloa ihmisten kanssa, kaupassa käyntiä ja jopa matkustelua uusiin maisemiin tai kulttuuririentoihin. On kuin kävisin tyhjäkäynnillä ja elämästä puuttuu jokin, josta nyt voisi innostua tai haastaa itsensä. Oma elämä pyörii nyt pienissä ympyröissä ja pelkään sen aiheuttavan henkistä hyytymistä ja sosiaalisten taitojen katoamista.
Äitienpäivänä oli ihanaa, kun näin pitkästä aikaa yhden tyttären ja tyttärentyttären. Kävimme retkellä paistamassa makkarat ja tutustutimme pikkuisen pitkospuihin. Huomasin, että kyllä ne turvavälit ja varovaisuus väkisinkin unohtuvat touhutessa. Olen kovasti miettinyt, että olenko liiankin varovainen. Toki tiedän, että ei minun tarvitse kohdata kuin se yksi tautia kantava ja siihen päättyisi tämä tarina.
Kuntoni on ollut varsin hyvä, vaikka vielä pitää (pitäisi) varoa vasenta kättä. Sain sairaalasta varsin puutteelliset ohjeet: käden rasitusta pitää välttää 2-4 viikkoa. Googlailin asiaa ja muut sairaalat antavat tarkat venyttelyohjeet sekä suosituksen välttää yli kilon painoisia taakkoja. Kättä ei myöskään saisi nostaa kuukauteen yli hartiatason. Käytin omaa järkeä ja olen tehnyt liikeratoja ylläpitäviä venytyksiä ja taakkoja kannan tuntemusten mukaan. Tiistaina minulla on tahdistimen kontrolli ja jännä nähdä onko sydämessä edelleen lepatusta. Oma veikkaukseni on, että ei ole. Jos se vielä todetaan, tehdään todennäköisesti uusi rytminsiirto.
Olen pystynyt kävelemään joka aamu 2-3 kilometrin lenkin ja se on hyvä kunnon mittari. Joka päivä se sujuu reippaammin ja vähemmillä pysähdyksillä. Jos tämä on minun loppuelämäni kunto tahdistimen kera, olen enemmän kuin tyytyväinen.
Aikani ei ole käynyt kertaakaan pitkäksi, mutta kyllä kaipaan jo enemmän rentoa yhdessäoloa ihmisten kanssa, kaupassa käyntiä ja jopa matkustelua uusiin maisemiin tai kulttuuririentoihin. On kuin kävisin tyhjäkäynnillä ja elämästä puuttuu jokin, josta nyt voisi innostua tai haastaa itsensä. Oma elämä pyörii nyt pienissä ympyröissä ja pelkään sen aiheuttavan henkistä hyytymistä ja sosiaalisten taitojen katoamista.
Äitienpäivänä oli ihanaa, kun näin pitkästä aikaa yhden tyttären ja tyttärentyttären. Kävimme retkellä paistamassa makkarat ja tutustutimme pikkuisen pitkospuihin. Huomasin, että kyllä ne turvavälit ja varovaisuus väkisinkin unohtuvat touhutessa. Olen kovasti miettinyt, että olenko liiankin varovainen. Toki tiedän, että ei minun tarvitse kohdata kuin se yksi tautia kantava ja siihen päättyisi tämä tarina.
Kuntoni on ollut varsin hyvä, vaikka vielä pitää (pitäisi) varoa vasenta kättä. Sain sairaalasta varsin puutteelliset ohjeet: käden rasitusta pitää välttää 2-4 viikkoa. Googlailin asiaa ja muut sairaalat antavat tarkat venyttelyohjeet sekä suosituksen välttää yli kilon painoisia taakkoja. Kättä ei myöskään saisi nostaa kuukauteen yli hartiatason. Käytin omaa järkeä ja olen tehnyt liikeratoja ylläpitäviä venytyksiä ja taakkoja kannan tuntemusten mukaan. Tiistaina minulla on tahdistimen kontrolli ja jännä nähdä onko sydämessä edelleen lepatusta. Oma veikkaukseni on, että ei ole. Jos se vielä todetaan, tehdään todennäköisesti uusi rytminsiirto.
Olen pystynyt kävelemään joka aamu 2-3 kilometrin lenkin ja se on hyvä kunnon mittari. Joka päivä se sujuu reippaammin ja vähemmillä pysähdyksillä. Jos tämä on minun loppuelämäni kunto tahdistimen kera, olen enemmän kuin tyytyväinen.
Kommentit
Lähetä kommentti