Siirry pääsisältöön

Päiväni murmelina

Elämä on tällä hetkellä varsin hyvää, mutta välillä aika puuduttavaa. Parin viikon kohokohdat ovat olleet ystävän luona vierailu sekä puutarhamyymälässä ja hieronnassa käynnit. Puutarhamyymälässä käynti on aina kevään parhaita asioita, erityisesti poikkeusaikana. Kolme vuotta sitten olin kantasolusiirrossa ja sen jälkeen oli kuukausien kielto olla kosketuksissa mullan kanssa. Eristyksestä mökille päästyäni piti melkein heti päästä ostamaan kesäkukat. Asioin myymälässä kasvomaskin kanssa ja nyt oli vähän deja-vu fiilis, kun tein sen nyt. Tällä kertaa minua ei ehkä katsottu enää niin ihmetellen. Tosin kyllä täällä Heinolassa kasvomaski on edelleen harvinaisuus.
Hierontaan menoa pohdin pitkään, mutta kivulias tenniskyynärpää peukutti ajan varaamisen puolesta. Olen löytänyt täältä uuden, hyvän hierojan. Hän on koulutukseltaan myös leikkaussalihoitaja, joten uskon hygieniasta huolehtimisen olevan selkäytimessä. Kyllä teki hyvää ja tuli tarpeeseen. Kaikki puuhani ovat nyt käsissä tuntuvia. Paljon hiiren kanssa näpsyttelyä ja maan kaivamista.

Aikani ei ole käynyt kertaakaan pitkäksi, mutta kyllä kaipaan jo enemmän rentoa yhdessäoloa ihmisten kanssa, kaupassa käyntiä ja jopa matkustelua uusiin maisemiin tai kulttuuririentoihin. On kuin kävisin tyhjäkäynnillä ja elämästä puuttuu jokin, josta nyt voisi innostua tai haastaa itsensä. Oma elämä pyörii nyt pienissä ympyröissä ja pelkään sen aiheuttavan henkistä hyytymistä ja sosiaalisten taitojen katoamista.

Äitienpäivänä oli ihanaa, kun näin pitkästä aikaa yhden tyttären ja tyttärentyttären. Kävimme retkellä paistamassa makkarat ja tutustutimme pikkuisen pitkospuihin. Huomasin, että kyllä ne turvavälit ja varovaisuus väkisinkin unohtuvat touhutessa. Olen kovasti miettinyt, että olenko liiankin varovainen. Toki tiedän, että ei minun tarvitse kohdata kuin se yksi tautia kantava ja siihen päättyisi tämä tarina.

Kuntoni on ollut varsin hyvä, vaikka vielä pitää (pitäisi) varoa vasenta kättä. Sain sairaalasta varsin puutteelliset ohjeet: käden rasitusta pitää välttää 2-4 viikkoa. Googlailin asiaa ja muut sairaalat antavat tarkat venyttelyohjeet sekä suosituksen välttää yli kilon painoisia taakkoja. Kättä ei myöskään saisi nostaa kuukauteen yli hartiatason. Käytin omaa järkeä ja olen tehnyt liikeratoja ylläpitäviä venytyksiä ja taakkoja kannan tuntemusten mukaan. Tiistaina minulla on tahdistimen kontrolli ja jännä nähdä onko sydämessä edelleen lepatusta. Oma veikkaukseni on, että ei ole. Jos se vielä todetaan, tehdään todennäköisesti uusi rytminsiirto.

Olen pystynyt kävelemään joka aamu 2-3 kilometrin lenkin ja se on hyvä kunnon mittari. Joka päivä se sujuu reippaammin ja vähemmillä pysähdyksillä. Jos tämä on minun loppuelämäni kunto tahdistimen kera, olen enemmän kuin tyytyväinen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita...

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan...

Vihdoinkin hyviäkin uutisia

Lääkäri soitti aamulla eilisistä labroista ja hoito näyttää jo vaikuttaneen positiivisesti arvoihin ja hoitoja jatketaan huomenna suunnitelman mukaan.  Olen henkisesti varautunut, että helppoa ei tule olemaan jatkossakaan. Nyt kuitenkin tietää, että eteenpäin mennään. Nyt keskityn leffaan What Maisie Knew hyvien karkkien kera.