Olin eilen varmoissa käsissä, kun kardiologi kertoi asentaneensa noin 2500 tahdistinta. Sanoin, että hänellä on hieno ammatti, kun pääsee päivittäin suoraan naisten sydämeen. Olen kyllä tavannut hellempiäkin miehiä. Vaijereitten uittaminen sydämeen oli sen verran ronskia touhua. Ihan kuin hän olisi runnonut rystysillä solisluun. Ei se sattunut, mutta tuntui ajoittain epämiellyttävältä. Piti ottaa vähän rauhoittavaa joogahengitystä.
Oli ihme, että en jännittänyt toimenpidettä etukäteen yhtään. Luotin, että kaikki menee hyvin. En halua murehtia sitä häviävän pientä prosenttia, jos joku menee pieleen. Tosin sydämeni oli koko tunnin operaation ajan eteislepatuksessa ja minulle tehdäänkin kuukauden kuluttua uudelleen rytminsiirto.
Tahdistimen tekniikka on kyllä hämmästyttävä. Minulle asennettiin siis vasemman solisluun ja rintalihaksen alle tulitikkurasian kokoinen litteä tahdistin, josta lähti kaksi vaijeria, eteiseen ja kammioon. Se on päällä koko ajan ja säädettiin sykealueelle 70 - 135. En tiedä, voiko se mennä yli tai ali noiden arvojen. Jännä nähdä huomenna kävelylenkillä. Se voidaan etälukea ja siitä lähtee hälytys Hyksiin, jos tulee vakava rytmihäiriö tai laitteessa on jotain vikaa. Etänä ei voi kuitenkaan tehdä säätöjä, koska laki kieltää sen. Tekniikka sen sallisi, mutta kyllä olisi vähän pelottavaa, jos joku Helsingissä vääntäisikin nappulaa vähän liikaa. Patterin pitäisi kestää 7-10 vuotta.
Enää en sitten voi käyttää ampuma-aseita enkä käsiporaa. Siihen loppui siis puutyöni. Ohjeissa oli myös, että ei saisi käyttää induktioliettä. Se hämmästyttää. Kännykkää ei saa enää pitää vasemmassa rintataskussa. Muuten saan tehdä kaikkea, kun ensin maltan 2-4 viikkoa välttää vasemman käden rasittamista. Nyt se on kyllä niin kipeä, että ei tulisi mieleenkään tehdä sillä yhtään mitään. Piimäpurkkikin putosi kädestä, kun tuli niin kova kipu. Lääkäri varoitti, että leikkausalue on sitten kipeä ensimmäisenä yönä. Ja sitä se on ollut koko ajan. Täydet särkylääkkeet ja silti paineside haavan päällä tuikkii kovaa kipua.
Ajelin tänään yhdellä kädellä takaisin Heinolaan. Täällä odotti melkein bikinikelit ja nautin lueskelusta terassilla.
Oli ihme, että en jännittänyt toimenpidettä etukäteen yhtään. Luotin, että kaikki menee hyvin. En halua murehtia sitä häviävän pientä prosenttia, jos joku menee pieleen. Tosin sydämeni oli koko tunnin operaation ajan eteislepatuksessa ja minulle tehdäänkin kuukauden kuluttua uudelleen rytminsiirto.
Tahdistimen tekniikka on kyllä hämmästyttävä. Minulle asennettiin siis vasemman solisluun ja rintalihaksen alle tulitikkurasian kokoinen litteä tahdistin, josta lähti kaksi vaijeria, eteiseen ja kammioon. Se on päällä koko ajan ja säädettiin sykealueelle 70 - 135. En tiedä, voiko se mennä yli tai ali noiden arvojen. Jännä nähdä huomenna kävelylenkillä. Se voidaan etälukea ja siitä lähtee hälytys Hyksiin, jos tulee vakava rytmihäiriö tai laitteessa on jotain vikaa. Etänä ei voi kuitenkaan tehdä säätöjä, koska laki kieltää sen. Tekniikka sen sallisi, mutta kyllä olisi vähän pelottavaa, jos joku Helsingissä vääntäisikin nappulaa vähän liikaa. Patterin pitäisi kestää 7-10 vuotta.
Enää en sitten voi käyttää ampuma-aseita enkä käsiporaa. Siihen loppui siis puutyöni. Ohjeissa oli myös, että ei saisi käyttää induktioliettä. Se hämmästyttää. Kännykkää ei saa enää pitää vasemmassa rintataskussa. Muuten saan tehdä kaikkea, kun ensin maltan 2-4 viikkoa välttää vasemman käden rasittamista. Nyt se on kyllä niin kipeä, että ei tulisi mieleenkään tehdä sillä yhtään mitään. Piimäpurkkikin putosi kädestä, kun tuli niin kova kipu. Lääkäri varoitti, että leikkausalue on sitten kipeä ensimmäisenä yönä. Ja sitä se on ollut koko ajan. Täydet särkylääkkeet ja silti paineside haavan päällä tuikkii kovaa kipua.
Ajelin tänään yhdellä kädellä takaisin Heinolaan. Täällä odotti melkein bikinikelit ja nautin lueskelusta terassilla.
Kommentit
Lähetä kommentti