Myrskyn jälkeen on poutasää

Näin väittää Kari Tapio. Mitä, jos sitä poutaa ei olekaan näköpiirissä? Mistä laulusta sitä sitten hakee voimaa? Nämä ajatukset eivät onneksi ole minun omaan tilanteeseeni liittyviä, vaikka totuuden nimessä fyysinen kuntoni ei tule tästä enää juuri tämän kummemmaksi. Yritän kyllä kovasti kuntoilla ja uhmata sinnikkäästi sekä ikääntymistä että sairauttani.

Ajatukset tulivat, kun luin pari koskettavaa kirjaa. Ensimmäinen oli fiktiivinen Cilkan tarina, joka kertoi nuoresta naisesta ensin keskitysleirillä ja sen jälkeen vielä Siperian työleirillä. Toinen oli Jari Mönkkösestä kertova Viimeinen hyppy. Erityisesti Jarin tarina kosketti kovasti. Olin solujen keräämisessä saanut kevyen maistiaisen siitä, miltä tuntuu olla neliraajahalvaantunut. Minun piti olla neljä tuntia liikkumatta ja nenänkin kutinaan piti pyytää hoitajan apua.

Jari Mönkkösen tarinaa sanotaan selviytymistarinaksi. En tiedä onko se sitä silloin, kun ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Päiviäänkään ei pysty päättämään. Miten henkilö, jonka koko elämä on perustunut fyysiseen suorittamiseen ja armottomaan harjoitteluun, voi kestää. Kaikki entinen on perhettä lukuunottamatta viety ja paraolympialaisiin voisi päästä enää puhallustikassa. Kaikki voitava on vain henkisessä jaksamisessa, kropan kipujen sietämisessä ja muiden avun tarpeessa olemisen hyväksymisessä. Ei ihme, että välillä masentaa.

Aina sanotaan, että oma olo helpottaa, kun tajuaa muilla olevan vielä huonommin. Ehkä niinkin, mutta enemmän kyse on siitä, että osaa olla omasta tilanteesta kiitollinen. Minä pystyn liikkumaan ja minulla ei ole kipuja, vähän vaan hengästyttää. Ja jos hyvin käy, oma elämä päättyy nopeasti jossain mukavassa ponnistelussa vasta vuosien päästä.

Kuva:  https://espoonteatteri.fi/esitykset/voi-luoja/

Olin eilen Espoon kaupunginteatterissa katsomassa Voi luoja -näytelmää. Se oli kyllä huikea. Tarina oli niin oivallinen, tragikoominen. Siinä Jumala tulee psykologin vastaanotolle, kun häntä ahdistaa. Siinä käydään koko luomiskertomus läpi ja jotenkin inhimillistettiin Jumalan yksinäisyys. Pääroolissa Jumalana oli Martti Suosalo ja hän oli yksinkertaisesti käsittämätön.