Tänään on aika palata arkeen ja edessä on harvinaisen tyhjä kalenteri. Hyvä niin. Viimeinen kuukausi on ollut niin intensiivinen, että harvinaista kyllä, en ahdistu tyhjästä kalenterista. Syy siihen on ylihuomenna tehtävä rytminsiirto. Sen jälkeen pitää ottaa muutama päivä iisisti.
Ehkä viimeisen kuukauden terveydelliset koettelemukset ovat opettaneet, että ei kannata niin suunnitella. Tämä saattaa kuulostaa periksi antamiselta (tai realistiselta). On tunne, että jokainen varattu matka/kurssi/konsertti on riski. Oikeasti en halua ajatella niin, ja toivon osaavani edelleen luottaa tulevaan ja tehdä suunnitelmia. Toisaalta haluan nyt olla muutaman kuukauden rauhallisemmin, kun syksyllä reissasin niin paljon.
Tällaiset ajatukset korostuvat, koska rakas Cara-koiramme sairastui juuri ennen Rooman matkaamme ja edellisenä iltana olimme eläinlääkärissä punakan ja oksentelevan koiran kanssa, jonka silmät turposivat hurjasti puolessa tunnissa. Kyseessä oli selittämätön allerginen reaktio, joka parissa päivässä saatiin rauhoittumaan. Oli kyllä alavireinen olo kentälle lähtiessä, kun piti jättää sairas koira huolestuneen tyttären kanssa. Lisäksi oli vielä syntymäpäiväni ja mieheni oli pistänyt parastaan tehdäkseen matkasta mukavan.
Oli kyllä ihanaa mittailla Rooman katuja kauniissa auringonpaisteessa. Asuimme tuttumme luona, joka oli parempi Rooman opas kuin yksikään kirja. Miten joku voi tietää jokaisen kirkon, palatsin ja muistomerkin nimen, rakentajan ja vuosiluvun? Minä muistan vain kaikkien perusnähtävyyksien nimet. Viimeisenä päivänä sain sitten lievän kuumeisen vatsataudin ja AS Roman jalkapallo-ottelu jäi minulta väliin. Onneksi pystyin matkustamaan seuraavana päivänä, mutta sitten pari seuraavaa menikin taas lepäillessä.
Jännitin kovasti, että toivun viime viikonlopun juhliini. Mietin, että ehkä joku naruista vetelevä tuntee minut niin hyvin, että järjesti eteislepatuksen takia pieniä, rauhoittavia sairauksia. En pääse rasittamaan itseäni ennen rytminsiirtoa, kun on selkä jumissa, flunssa tai vatsatauti. Kiitos, ymmärrän vinkin. Onneksi en ollut. Viikonloppu oli ihan täydellinen. Juuri sellainen kuin toivonkin ja nyt sulattelen sitä kaikkea ihanuutta.
Olin jo pitkään toivonut, että voisin koota parhaat ystäväni saman pöydän ääreen. Omat tyttäret, siskot, lapsuuden- ja nuoruuden ystävät sekä kaikki elämän varrella matkaani osallistuneet. Halusin nimenomaan naisten juhlat, kunnon kälätystä. Toisekseen halusin viettää yhteistä aikaa kiireettömästi ja tehdä jotain kivaa yhdessä. Paikkakin oli katsottuna; ystävieni ihana Calliola Raaseporissa.
Meitä oli koolla 16 upeaa naista ja nautin itse joka minuutista. En tykkää olla juhlinnan keskipiste, mutta nyt ammensin ahnaasti heidän energiaansa ja rakkautta. Aloitimme lauantaina parin tunnin kevyellä jooga-pilates-salsa-venyttely-rentoutus -sessiolla. Sitten osa saunoi ja halukkaat tekivät itselleen unelma-kartat. Illallinen oli tunnelmallisessa boat-housessa, jossa koin yllätyksen toisensa jälkeen. Aamulla nautimme kiireettömän aamiaisen ja kotiin lähti väsyneitä, mutta selvästi tyytyväisiä juhlijoita. Minusta puhumattakaan.
Ehkä viimeisen kuukauden terveydelliset koettelemukset ovat opettaneet, että ei kannata niin suunnitella. Tämä saattaa kuulostaa periksi antamiselta (tai realistiselta). On tunne, että jokainen varattu matka/kurssi/konsertti on riski. Oikeasti en halua ajatella niin, ja toivon osaavani edelleen luottaa tulevaan ja tehdä suunnitelmia. Toisaalta haluan nyt olla muutaman kuukauden rauhallisemmin, kun syksyllä reissasin niin paljon.
Oli kyllä ihanaa mittailla Rooman katuja kauniissa auringonpaisteessa. Asuimme tuttumme luona, joka oli parempi Rooman opas kuin yksikään kirja. Miten joku voi tietää jokaisen kirkon, palatsin ja muistomerkin nimen, rakentajan ja vuosiluvun? Minä muistan vain kaikkien perusnähtävyyksien nimet. Viimeisenä päivänä sain sitten lievän kuumeisen vatsataudin ja AS Roman jalkapallo-ottelu jäi minulta väliin. Onneksi pystyin matkustamaan seuraavana päivänä, mutta sitten pari seuraavaa menikin taas lepäillessä.
Jännitin kovasti, että toivun viime viikonlopun juhliini. Mietin, että ehkä joku naruista vetelevä tuntee minut niin hyvin, että järjesti eteislepatuksen takia pieniä, rauhoittavia sairauksia. En pääse rasittamaan itseäni ennen rytminsiirtoa, kun on selkä jumissa, flunssa tai vatsatauti. Kiitos, ymmärrän vinkin. Onneksi en ollut. Viikonloppu oli ihan täydellinen. Juuri sellainen kuin toivonkin ja nyt sulattelen sitä kaikkea ihanuutta.
Meitä oli koolla 16 upeaa naista ja nautin itse joka minuutista. En tykkää olla juhlinnan keskipiste, mutta nyt ammensin ahnaasti heidän energiaansa ja rakkautta. Aloitimme lauantaina parin tunnin kevyellä jooga-pilates-salsa-venyttely-rentoutus -sessiolla. Sitten osa saunoi ja halukkaat tekivät itselleen unelma-kartat. Illallinen oli tunnelmallisessa boat-housessa, jossa koin yllätyksen toisensa jälkeen. Aamulla nautimme kiireettömän aamiaisen ja kotiin lähti väsyneitä, mutta selvästi tyytyväisiä juhlijoita. Minusta puhumattakaan.
Kommentit
Lähetä kommentti