Olin viime viikolla 83-vuotiaan äitini luona pari yötä. Viime aikoina olen vienyt hänet aina kuntosalille. Taas hän yritti hangoitella vastaan sanomalle, että "Pitääkö meidän nyt sinne lähteä". Vastasin, että me molemmat olemme etuoikeutettuja, kun saamme ja pystymme menemään kuntosalille. Koin tämän sen niin vahvasti, kun pari viikkoa oli mennyt vetäessä lonkkaa sohvalla.
Ei ole todellakaan itsestään selvyys, että me kaksi olimme kuntosalilla ja teimme tosi hyvän tunnin treenin. Äitini osaa teknisesti tehdä harjoittelun kaikilla laitteilla oikein hyvin ja painotkin olivat meillä melkein yhtä suuret. Kuntosaliharjoittelu on ikäihmiselle todella tärkeää lihaskunnon ylläpitäjä. Äitinikin asuu ensimmäisessä kerroksessa ilman hissiä, joten reisistä täytyy löytyä jerkkua rappusten kiipeämiseen. Lisäksi se on mukava sosiaalinen juttu, kun siellä on aika paljon treenaavia pappoja. Kuntosaliharjoittelu selvästikin kannattaa, kun kuntosalin kassa kysyi häneltä eläkekorttia!
Kävimme äidin kanssa läpi suvun vanhoja kirjeitä ja valokuvia. Muisteltiin myös isääni. Äiti sanoi, ettei isäni koskaan osannut vain olla. Aina piti olla jotain tekemistä ja arvaa, kuka on tullut häneen. Tunnustan. Läheiset yrittävät toppuutella, kun olen taas ihan uudella innolla päässyt liikkumaan. Tosin pitää seurata sykkeen pysymistä kohtuudessa. Ehkä aktiivisuus ja liikkuminen ovat minun elämänlankani. Ilman sitä pelkään valuvani sairauden puolelle. Elämällä normaalia elämää näytän pitkää nenää sairauksille ja nautin, kun kerran pystyn. Tein jopa lapsenlapseni päiväkodissa muutaman kuperkeikan, koska minä saan ja voin.
Huomenna vetäydymme mökin rauhaan viettämään Joulua ja Uutta vuotta. Tulkoon seuraavasta vuodesta vielä parempi!
Ei ole todellakaan itsestään selvyys, että me kaksi olimme kuntosalilla ja teimme tosi hyvän tunnin treenin. Äitini osaa teknisesti tehdä harjoittelun kaikilla laitteilla oikein hyvin ja painotkin olivat meillä melkein yhtä suuret. Kuntosaliharjoittelu on ikäihmiselle todella tärkeää lihaskunnon ylläpitäjä. Äitinikin asuu ensimmäisessä kerroksessa ilman hissiä, joten reisistä täytyy löytyä jerkkua rappusten kiipeämiseen. Lisäksi se on mukava sosiaalinen juttu, kun siellä on aika paljon treenaavia pappoja. Kuntosaliharjoittelu selvästikin kannattaa, kun kuntosalin kassa kysyi häneltä eläkekorttia!
Kävimme äidin kanssa läpi suvun vanhoja kirjeitä ja valokuvia. Muisteltiin myös isääni. Äiti sanoi, ettei isäni koskaan osannut vain olla. Aina piti olla jotain tekemistä ja arvaa, kuka on tullut häneen. Tunnustan. Läheiset yrittävät toppuutella, kun olen taas ihan uudella innolla päässyt liikkumaan. Tosin pitää seurata sykkeen pysymistä kohtuudessa. Ehkä aktiivisuus ja liikkuminen ovat minun elämänlankani. Ilman sitä pelkään valuvani sairauden puolelle. Elämällä normaalia elämää näytän pitkää nenää sairauksille ja nautin, kun kerran pystyn. Tein jopa lapsenlapseni päiväkodissa muutaman kuperkeikan, koska minä saan ja voin.
Huomenna vetäydymme mökin rauhaan viettämään Joulua ja Uutta vuotta. Tulkoon seuraavasta vuodesta vielä parempi!
Kommentit
Lähetä kommentti