Harmaita sävyjä

On tämä ihmisen mieli ihmeellinen. Yhtenä päivänä kaikki on mahdollista ja olo on positiivinen ja energinen. Toisena päivänä kaikki tuntuu hankaavalta kuin karhea vaate iholla. Eilen oli juuri sellainen päivä ja oli melkein olin jo avaamassa Positiivareitten joulukalenterista luukkuja vähän ennakkoon.

Alaselkäni on jämähtänyt ja eilen se teki todellisen topin. Muutaman päivän olen sinnitellyt lääkkeillä ja yrittänyt panna peliin kaikki venyttelykikat ja yrttilaastarit. No, en ole kyllä ole ollut sille tarpeeksi armollinen, vaan käynyt juhlissa seisomassa korkkareissa ja istunut Juha Tapion konsertissa kolme tuntia. Tosin konsertti oli niin hyvä, että oli pakko olla koko ajan pienessä liikkeessä ja jopa unohdin selkäjumini.

Eilen olin sitten melkein liikuntakyvytön. Lääkkeiden avulla pääsin HYKS:iin kardiologin puolivuosittaiseen kontrolliin. Oli vähän noloa pyytää lääkärin apua päästäkseni ylös hoitopöydältä. Kaikki arvot olivat ok ja sydänarvot jopa laskeneet, kuten olooni verraten odotinkin. Myös ultraäänitutkimus osoitti tilanteen olevan ennallaan. Sitten kurkattiin vielä EKG-tutkimuksen tulos ja maailma synkkeni hetkeksi. Siinä näkyi ensimmäisen kerran eteisvärinä, joka toki on tyypillinen sydämen vajaatoiminnassa. Sen riski on hyytymät, jotka saattavat aiheuttaa infarktin.

Lääkäri passitti uuteen EKG-tutkimukseen ja huomasin itsekin sen pienen ikävän kohouman käyrässä. Tänään hän soitti ja kertoi keskustelleensa rytmi-kardiologin kanssa. He olivat päättäneet kokeilla kolmen viikon päästä sähköistä rytminsiirtoa. Siihen saakka, ja varmaan sen jälkeenkin, popsin verenohennuslääkettä. Sähköinen rytminsiirto tehdään päivätoimenpiteenä ja kevyessä narkoosissa. Jos siirto ei tuo toivottua tulosta, sen annetaan olla ja luotetaan lääkkeiden ennaltaehkäisevään vaikutukseen.

Olen tietenkin henkisesti valmistautunut, että joskus sydämeen tulee lisää häikkää, mutta juuri eilen se tuntui raskaalta uutiselta. Ehkä se olisi ollut kevyempi uutinen ilman viiltävää selkäkipua. Kärsin 13 vuotta sitten kroonisesta selkäkivusta ja söin kolmiolääkkeitä 2,5 vuotta kuin leipää. Silloin ei ollut yhtään kivutonta päivää. Nyt ihmettelen, miten ihmeessä kestin sen silloin. Jälkikäteen tiedän, että kestin sen siksi, että en tiennyt sen kestävän niin kauan. Selkäkipu on niin kokonaisvaltainen kehon ja mielen kiusaaja, että se hallitsee kaikkea. Onneksi pääsin tänään ihanan kiropraktikkoni Jussin käsittelyyn ja luulen selän taas asettuvan, jos maltan olla sille lempeä ja armollinen. Siksi kirjoitus loppuu nyt tähän ja siirryn lattialle psoas-asentoon katsomaan Netflixiä.