Hyväksy ja paranna

Hyväksy tapahtunut ,

paranna tapahtuvaa.

Frank Martela HS 25.9.2019

Olipa taas hieno kirjoitus Frankilta. Hän toi hyvän näkökulman ympäristöaktivisti Greta Thunbergin kamppailuun. Tekisi mieli sanoa vanhoillisia setiä vastaan. On käsittämätöntä, miten aikuiset miehet teilaavat neurologisen diagnoosin mielisairaudeksi ja arvostelevat hänen sitoutumistaan ja aktivistiaan vasemmistolaisten touhuksi ja vanhempien agitaattoriksi. Sedät varmaan vaan pelkäävät, kun nuori ja nainen uskaltaa. Heidän kannattaisi lukea Gretan äidin kirjoittama kirja Sydämen asioita - Perhe ja planeetta kriisissä. Sen luettuani ei voi kuin hämmästellä, miten Greta uskaltaa ja pystyy. Muutama vuosi sitten hän kärsi anoreksiasta ja söi kuutta pientä gnocchia 2,5 tuntia, eikä pystynyt puhumaan kuin perheen jäsenille. Setien pitäisi perehtyä Aspergreniin ja ymmärtää, että kiinnostus asioihin on totaalista. Ei perhe painostanut, vaan yritti jopa jarruttaa, kun Greta päätti aloittaa koululakon. Suuri respect.

Tuo Frankin kiteytys elämästä toimii minunkin henkilökohtaiseen elämään. En voi muuttaa sitä, mikä on tapahtunut. Elämässä vaan sattuu hyviä ja huonoja korttien jakoja. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme vaikeuksiin ja miten rakennamme omaa elämäämme parhaimmaksi mahdolliseksi omilla vahvuuksillamme ja voimavaroilla, lähipiirin tuella.

Itsensä kanssa on käytävä surutyö; minulle nyt kävi näin. On sallittava ja kohdattava kielteisetkin tunteet silmästä silmään. Kaikilla meillä on katkeamispiste ja sitten pitää vaan myöntää tarvitsevansa apua. Suruun ja toivottomuuteen ei kuitenkaan saa jäädä makaamaan. Haluan ajatella, että ikävät tunteet ovat kuin juna, se tulee kohdalle ja sitten se menee ohi. Ja seuraava juna voikin olla jo vaikka sirkusvaunu.

Nyt tuli ehkä liikaa päivän paatosta. Kyseiset asiat ovat vain päivän aikana tulleet useasti vastaan eri teksteistä ja päätin vuodattaa ne 'paperille'.

 Päivän toinen kiinnostava juttu päivän Hesarissa koski lentomatkustamista. Se sai entistä vakuuttuneemmin hakeutumaan junan kyytiin. Olen nyt parilla reissulla todennut junamatkustamisen paljon, paljon leppoisammaksi tavaksi liikkua. Juna kulkeen keskustasta keskustaan. Ei hässäkkää matkatavaroiden punnituksen ym. kanssa. Junassa voi liikkua ja näkee maisemat. Minä valitsen junan juuri maisemien vuoksi.

Lentäminen on minulle, sydänvaivaiselle, aina riski. Ja siksi se joka kerta pelottaa. Pelko vielä tuplaantuu pidemmillä reissuilla ja artikkelinkin mukaan raja kulkee neljässä tunnissa. Ilmanala koneessa vastaa oleilua 2000 kilometrin korkeudessa ja siksi sydän lyö tiheämmin. Yritän toteuttaa ohjetta ja nousen ylös kerran tunnissa, pyörittelen ja pumppaan neuroottisesti nilkkoja ja ahdan itseni lentosukkiin.

Tänään luovutin ja varasin maanantaille ajan luottokiropraktikolleni. Kun lantio jämähtää kieroon, saan ainoastaan Jussi sen auki. Olen käynyt hierojalla, tehnyt kaikki spagaattiliikkeet joka päivä ja ahminut Sirdaludia. Tuo kaikki auttaa vain kestämään kipua, mutta ei poista sen aiheuttajaa. Maanantai & Jussi.