Muistelemisen taito

Miten koemme sen, mitä meille on tapahtunut? Moni ajattelee, että hyvässä elämässä painopisteen tulee olla tulevaisuudessa. Samaan aikaan mennyt kuitenkin määrittää suurimman osan siitä, millaisia olemme ja millaisina näemme elämämme. Olemmeko tyytyväisiä vai tyytymättömiä? Luottavaisia ja innostuneita vai käpertyneitä ja katkeria? 

On tärkeää ymmärtää, miksi jokin asia tapahtui. Ei kannata yrittää unohtaa tapahtunutta, ei kannata kieltää tapahtunutta, ei kannata yrittää päästä eroon. Kannattaa yrittää hyväksyä tapahtunut ja nähdä siinä jotain hyvää ja jatkaa matkaa. Jos näin ei tee, katkeroituu. Ei myöskään kannata unohtaa hienoja asioita. Tunnista ne ja tunne niistä kiitollisuutta. 

Nämä ovat vapaasti irroitettuja otteita Saku Tuomisen kirjasta Hyvä elämä, lyhyt oppimäärä

Olen viime aikoina pohtinut kovasti mennyttä ymmärtääkseni nykyisyyttä. Olen yrittänyt pinnistellä muistoja lapsuudesta. Ovatko ne tosia, sensuroituja vai väritettyjä? Olen pyrkinyt hyppäämään takaisin pienen minäni pinkkikeltaiseen mekkoon. Miten me siskoksetkin olemme kokeneet asiat niin eri tavalla. Ja erityisesti, mitä ja miten me ne muistamme. Kimmo Takanen kirjoittaa Tunne lukkosi -kirjassa, että jokainen meistä sisaruksista syntyy eri perheeseen, koska tilanne on aina erilainen. Siihen vaikuttaa sosioekonominen tilanne, kasvuympäristö, vanhempien suhde ym.

Voisimme joka ilta käydä läpi päivän tapahtumat, hyvän ja pahan. Käsittelisimme asiat, jotka eivät menneet suunnitelmien mukaan ja ottaisimme opiksi. Olisimme innostuneita kaikesta hyvästä, joka on tapahtunut ja kertoisimme sen muille. Lähettäisimme yhden myönteisen sähköpostin, soittaisimme yhden kiitos-puhelun tai sanoisimme jotain innostavaa kasvotusten. 

Pohjanmaalla ei ole koskaan ollut vahvaa myönteisen ja kannustavan palautteen kulttuuria. Aina kehun jälkeen tulee se Mutta. Ettei nyt vain ylpistytä ja luulla ittestänsä liikoja. Tyypillisiä sanontoja on Mitähän tuokin oikein...? Olemme sen sijaan hyviä unelmien murskaajina ja näin vallalle pääsee itsensä epäilemisen kulttuuri. Ihmiset ympärillämme kertovat meille, mihin pystymme ja alamme itsekin uskoa siihen. Surullista. Ehkä kärjistetty näkemys, mutta totta toinen puoli. 

Seinäjoki - Avaruuden pääkaupunki, tilaa kaikelle hyvälle
 Yrittäjä-patsas ja Tilaa rakkaudelle -teema

Olin mukavalla lounaalla nuorten, pohjalaisten urheilijanuorukaisten kanssa ja puhuimme valmentajista. Erityisesti niistä, jotka eivät koskaan kehu ja anna hyvää palautetta. Nuorten mielestä kehuminen ei kehitä, vaan se palaute. Olin ja olen edelleen eri mieltä. Uskon, että hyvä palaute saa yrittämään entistä paremmin ja uskaltamaan kokeilla omia rajojaan. Parhaissa työyhteisöissä ja joukkueissa uskalletaan myös mokata. Kyllä jokainen tietää itse, milloin ei kaikki mennyt ihan putkeen. Mutta yrittänyttä ei saa nitistää, vaan auttaa pystyyn ja kohti uusia onnistumisia.

Vaikka nyt tulikin vähän moitittua pohjalaisuutta, on sitä myös pakko kehua. Harvassa kaupungissa on kesällä niin paljon tapahtumia, jotka keräävät puoli miljoonaa kävijää. On Provinssi, Itä-Länsi, Tangomarkkinat, Vauhtiajot ja Solarsound. Kävin muuten ensimmäistä kertaa, mutta en viimeistä, Provinssirockissa. Tapahtumahan on muuttunut paljon ja nykyisin minunlaiseni mummo ei ole ollenkaan poikkeus. Olipa mukavaa. Loistavat esiintyjät ja minulla aamulla keskivartalo ihan kipeänä heilumisesta. 

Kesä on muuten mennyt hyvin, hyvin rauhallisesti. Pari viikkoa ilman mitään erityistä ohjelmaa. Lomalaiselleni se on tarpeen, ei ehkä niinkään minulle. Kaipaan jo vähän säpinää ja kirkastavaa aurinkoa. On ollut liikaa aikaa vain olla ja miettiä. En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että joskus voin tuntea noinkin.  Olo on ollut parisen viikkoa oikein mainio ja yritän reagoida aina heti väsymykseen ja kehon kohonneeseen nestetasapainoon. Tänään paistaa aurinko ja puutarhahommien jälkeen olin suppaamassa. Melkein meinasi Allit hyytyä meloessa yllättäen nousseessa aallokossa. Ehkä illalla muistan kiittää, että pystyin suppaamaan reippaan lenkin ja taistelin itseni vielä rantaankin.