Siirry pääsisältöön

Ruuhkavuodet vai täydet vuodet?

Nousin aamulla sängystä ja huomasin käveleväni vinoon. Vasen jalkaterä ei noussutkaan portaalle ja käsi oli kumman kömpelö. Olin 46-vuotias ja tajusin, että minulla oli aivoverenkierron häiriö, ehkä TIA-kohtaus. Silti toimin ihan typerästi. Tein normaalit aamutoimet ja lähdin ajelemaan töihin ja viemään kuopusta kouluun. Matkalla soitin työterveyshuoltoon ja aviomiehelleni, että minulla taitaa olla aivoinfarkti. Hetken kuluttua miehen työpaikan ylilääkäri, neurologi, soitti minulle ja käski ajaa suoraan HYKS:n päivystykseen. Silti ajoin työpaikan kautta ja sain sieltä lähetteen. Päivystyksestä pääsin neurologiselle osastolle ja minulla todettiin lievä aivoinfarkti. Onneksi oireet palautuivat melko nopeasti ilman mitään liuotushoitoja. Myöhemmin tehdyssä magneettikuvauksessa oikealta aivoista löytyi pieni, nuppineulan pään kokoinen hyytymä. Ei sen tarvitse olla iso vika, kun se on päässä. Sen jälkeen oli pitkään ihmisten nimet kateissa.

Miksi sain aivoinfarktin? Todennäköisesti siksi, että stressipisteeni olivat olleet niin pitkään korkealla. Lisäksi altistavana tekijänä oli korkea veranpaine, johon minulla oli lääkitys. Tein silloin paljon töitä kahdessa isossa projektissa. Työpaikkani oli myyty edellisenä vuonna ja päällä oli YT-neuvottelut. Työt toki jatkuivat, mutta koko ajan mietittiin, miten tehdään ja missä organisaatiossa. Suurin henkinen tekijä oli kuitenkin puolitoista vuotta kestänyt krooninen selkäkipu. En elänyt päivääkään ilman kourallista kipulääkkeitä ja en pystynyt istumaan ilman tuskaa. Olin kuitenkin niin korvaamaton, että sinnittelin töissä. Välillä oli pakko hengähtää muutama päivä, kun ei pää vain kestänyt sitä kipua. 
Tuon kokemuksen jälkeen olen päässyt hyvään tasapainoon selkäni kanssa ja yritän pitää siitä hyvää huolta. Kiitos joogan, jota selkäni rakastaa. Joskus olen saanut noidannuolen alaselkään ja tuo kipu palauttaa kamalat fiilikset mieleen. Ehkä selkä yritti koko ajan kertoa, että höllää hyvä ihminen. Kahden vuoden jälkeen pääsin Kelan selkäkuntoutukseen, mutta ratkaiseva tekijä oli Ortonissa tehty lämpöpuudutus. Nyt ymmärrän reagoida heti selän jumeihin; lepo, lihasrelaksantit ja kiropraktikko.

Ilman tuota selkäepisodia nuo edeltävät kymmenen vuotta Naantalin jälkeen olivat hienoja. Joku voisi kutsua niitä ruuhkavuosiksi, mutta minusta se on negatiivinen termi. Eikö voisi puhua täysistä tai täydellisistä vuosista. Elimme hyvin aktiivista elämää viiden lapsen uusperheessä. Harrastimme kaikki paljon ja matkustelimme kaksin ja perheenä. Nyt katselen lentokentillä lasten kanssa matkustavia ja ihmettelen, miten se ei aikoinaan tuntunut ollenkaan ihmeelliseltä. Viisi lasta autoon ja nokka kohti Äkäslompoloa. En myöskään muista kovaa kiirettä. Ehkä aika kultaa muistot. Parisuhdekin voi hyvin ja riitelimme ainoastaan siitä, kumpi ehtii ripustamaan pyykit. 

Työelämässä noina kymmenenä vuotena tapahtui paljon. Kiitos ison työnantajan ja muutaman minuun uskovan esimiehen. Naantalista ja äitiyslomalta palatessa piti astua ihan uuteen toimenkuvaan. Siitä ajauduin markkinointiin ja lopulta verkkopalveluiden kehittämistehtäviin. Kun tuli kymmenen vuotta täyteen, päätin käydä katsomassa, onko ruoho vihreämpää toisessa isossa yrityksessä. Pari vuotta työskentelin siellä ja sain huikeasti kokemusta ihan uudelta toimialalta. Sitten veri veti takaisin entiselle työnantajalle, joka jäi myös viimeiseksi. Kuulostaa ehkä tylsältä, jos on saman työnantajan palveluksessa liki kolmekymmentä vuotta, mutta se oli kaikkea muuta. Sain mahdollisuuden kehittyä ja tehdä hienoja juttuja. Silloinen työyhteisömme oli myös ihan huikea ja meillä oli paljon hyviä juhlia. 
Samoihin aikoihin, kun vaihdon työnantajaa, teimme elämämme parhaimman päätöksen ja hankimme vapaa-ajan mökin. Siitä on tullut meille todella tärkeä paikka ja vietämme siellä talvisinkin viikonloppuja sekä kaikki joulut, pääsiäiset, vaput jne. Mökki on tuonut elämäämme valtavasti elämänlaatua, henkireiän, rauhaa ja uusia ystäviä. Tykkään touhuta ulkona ja aina pitää olla joku projekti käynnissä. Mieheni taas rakastaa kalastamisesta ja ravustamista. 

Tuo vuosi 2006 oli muutosten vuosi. Työpaikkani vaihtui meidät ostaneeseen yhtiöön, ja siirryin töihin vakuutusten parista pankkiin. Se onkin sitten ihan oma tarinansa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nouse nyt

Ja kun myrsky on ohi, et enää muistakaan, kuinka olet läpäissyt sen ja selvinnyt siitä. Et ole edes ihan varma, onko se ohikaan.  Yksi asia on sen sijaan varma. Kun tulet ulos myrskystä, et ole enää sama kuin olit siihen astuessasi.  Siitä myrskystä on kysymys.
Haruki Murakami, Kafka rannalla
Näillä sanoilla alkoi Ulrika Björkstamin kirja Nouse nyt - Kuinka selvisin vakavasta onnettomuudesta. Hänen elämänsä päättyminen on sekunnin tai metrin päässä, kun Mexico Cityssä lentokone putosi hänen päälleen. Siitä alkoi uskomaton taistelu kädet ja kasvot pahasti palaneina. Tarina kuljettaa Mexicosta, Dallasin ja Helsingin palovammayksiköiden kautta Turkuun. Kirja tempaisee niin mukaansa, että sen laskee käsistään vain hakeakseen Nessut. Ainakin minua se kosketti todella paljon. Siinä oli niin paljon omakohtaisesti kokemaani ajattelua ja asennetta, vaikka syy taisteluihimme ovatkin erilaiset. Molemmilta lähti kuitenkin hiukset ja elämää rytmitti lääkärit ja hoidot.
Oma reilut kolme viikkoa eristykse…

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemusPerheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani. 

Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille. 
Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita kriitikoilt…

Iivo ja unelmat

Kyllä urheilu vaan antaa meille upeita tunteita. Tänäänkin oli oikein tunteiden kavalkadi, kun seurattiin Iivon upeaa hiihtoa. Kyyneleet virtasivat, kun Porilaisten marssi kajahti ja viimeistään, kun Iivon äitiä haastateltiin. Minulla on ollut ilo tavata Iivo pari kertaa ja hänestä huokuu se, että kaikki tekeminen on tähdännyt tänään saavutettuun unelmaan. Small talkit ja patsastelu eivät ole hänen juttunsa.


 Itse on aina ollut innokas urheilija ja nykyään erityisesti penkkiurheilija. Voin siis vain kuvitella niitä uhrauksia, mitä urheilija tekee. Muistan, kun Iivo kertoi, että ennen kisoja hän ei käy missään julkisissa paikoissa, kuten kaupassa. Treenit, ruokailu, lepo, treenit jne. Tuli mieleen, että me toipujat olemme samanlaisia pöpöpelkoisua kuin urheilijat. Ja omat unelmamme on meilläkin. Iivolla olympiakulta 50 kilometrillä ja minulla kuusi kilometriä järven jäällä.


Kyllä suomalainen ja pohjalainenkin mies osaa olla herkkä. Pekka Koskelan ja Hannu Mannisen haastattelut pitkän u…