Ihmiskokeen välitilinpäätös

Olipa ihanaa saada aviopuoliso tänne pitkäksi viikonlopuksi. Olisin pitänyt häntä toki pidempääkin, mutta leipätyöt kutsuivat. Vietimme aktiiviset kolme päivää ja ehdimme tehdä kaikki, mitä olin suunnitellutkin. Meillä oli auto käytössä ja se mahdollisti tutustumisen uusiin paikkoihin. Koko viikonlopuksi oli luvattu vesisadetta, mutta säiden haltija piti lupauksistaan kiinni vain sunnuntaina.

Perjantaina tutustuttiin rannikon muihin kohteisiin, kuten Estapona ja Puerto Banukseen. Ajoimme myös ylös vuorelle viehättävään valkoiseen kaupunkiin nimeltään Istan. Näitä valkoisia kaupunkeja on vuoristossa useita ja ihmettelin kovasti,  miksi niitä on sinne rakennettu, miten ja millä ihmiset siellä elävät. Siellä ne roikkuvat vuoren rinteissä ja eivät ole ylä- ja alamäkineen tällaisen sydänvaivaisen paikkoja. Kauniita katsella.

Lauantaina halusin esitellä miehelleni Malagan parhaat paikat. Jätettiin suosiolla museot, näyttelyt ja kirkot väliin. Oli niin mukavaa palata vanhoille kulmille ja tunsin ihan palaavani kotiin. Sunnuntaiksi olimme suunnitelleet automatkaa vuorilla 800 metrissä olevaan Rondan kaupunkiin. Jouduimme kuitenkin kääntymään takaisin jo alkumatkasta, kun vettä satoi ihan hirveästi ja edessä oli 40 kilometriä vuoristossa. Ajeltiin sitten ihmettelemään Gibraltaria ja se kukkulahan oli nopeasti nähty. Onneksi ei ollut passeja mukana, koska ei siellä ole kuulemma mitään näkemästä. Sade oli sillä välin tauonnut ja lähdimme nousemaan pari tuntia kohti Rondaa. Olipa huikeat maisemat ja reissu kannatti jo niiden takia.

 Löysimme jokaiselle illalle hyviä herkuttelupaikkoja vanhasta kaupungista. Kiitos taas Tripadvisorille hyvistä suosituksista. Kaikki olivat tunnelmallisia ja palvelu oli loistavaa. Eivät olleet tarjoilijat käyneet Perhon 'Älä huomaa asiakasta' -kurssia. Voin suositella Momo Old Townia, Casa Eladiota ja Temporaa.

Kyllä oli taas tyhjä olo herätä uuteen maanantaihin, kun aviomies oli lähtenyt aamuyöstä ajelemaan lentokentälle. Päivä oli harmaa ja todella tuulinen. En edes lähtenyt samalla innolla joogaan ja salille. Kotimatkalla kävin syömässä täydellisen spagetin; alio, olio ja pecorino. Puskin tuulen ja sateen läpi kämpille suihkuun ja ajattelin lähteä shopping certeriin. En löytänyt lompakkoani mistään ja tietenkin iski pieni paniikki. Lähdin kävelemään kilometrin päähän lounaspaikkaan niin kovaa kuin minä tässä kunnossa pystyn. Onneksi olivat ottaneet sen talteen. Olin kuitenkin niin poikki, että päätin jättää shoppailut väliin. Päästessäni hotelliin huomasin, että oveni oli ihan auki käytävään. Olin lähtenyt vähän kiireellä. Että sellainen päivä.

Huomenna siirryn viimeiseen kohteeseen, Fuengirolaan. Tytär tulee sinne seurakseni torstaina ja tuskin maltan odottaa. Pelkään, että tylsistyksissäni eksyn katsomaan huutokauppakeisaria, jonka ohjelmaa kuvataan hotellini lähellä. Siellä menee taas hetken, kunnes kotiutuu ja löytää omat paikat. Siellä on yksi hyvältä vaikuttava joogasali, jossa ajattelin käydä. 

Rehellisesti sanottuna olisin jo valmis lähtemään kotiin, vaikka kaikki pelottelevatkin pimeydellä ja harmaudella. Tännekin on luvattu koko viikoksi melko sateista, toki valoisaa. Haluaisin omaan sänkyyn, tehdä kotiruokaa, rapsuttaa koiraa ja miestä, ihmetellä lapsenlapsia ja viettää mökillä kynttilän valossa hämäränhyssyä. Ehkä kuukauden reissu on minulle liikaa, vaikka kaikki on mennytkin oikein mukavasti. Onnistuin hotellivalinnoissa, ainakin toistaiseksi, melko täydellisesti. Molempien sijainti on ollut optimaalinen. Oli myös ihan paras idea vaihtaa välillä maisemaa. Olen niin vaihtelunhaluinen, että en jaksa olla samassa paikassa hirveän pitkään ja pelkkä oleminen ei ole minun juttuni. Voin jatkossakin matkustaa yksin, mutta en kyllä näin pitkäksi aikaa. Viikko kaksi kerralla riittää. 

Yksin matkustamisessa on paljon hyvää, mutta kyllä ihminen kaipaa yhteisöä ja sosiaalista kanssakäymistä. Jotain minne kuuluu ja ihmisiä, joille on merkityksellinen. Osaan jotenkin samaistua hyvin rantabulevardilla piraattilaukkuja myyviin Madagaskarilaisiin. He varmaan tuntevat olonsa yhtä orvoksi ja ulkopuolisiksi. Olen vain yksi turisti muiden joukossa ja harva kysyy edes muodon vuoksi, mitä kuuluu. Kommunikointi muiden kanssa rajoittuu tilaamiseen ravintoloissa, lipun ostamiseen bussissa ja kaupan kassan kiittämiseen. Kielitaito on kyllä kehittynyt. Ymmärrän jo melko hyvin espanjaa ja pystyn jopa tekemään itseni ymmärretyksi. Yritän aina puhua espanjaa, mutta usein he vaihtavat englantiin, jota kaikki palveluammateissa osaavat hyvin.

Huomenna kamat kasaan ja Uberillä kohti uusia seikkailuja.