Voi, kun sataisi

Eilen ilahduin siitä, että aamupäiväksi luvattiin kunnon sadetta. Ihanaa sisäpäivä. Tänään sitten vähän ripsautteli, mutta pian aurinko oli jo kirkastamassa kaunista järvimaisemaa ja silloinhan on synti olla sisällä. En tiedä voiko sitä kutsua FOMO:ksi (Fear of Missing Out), mutta minulla on liki pakkomielle viettää aikaa ulkona, kun kerrankin paistaa. Ja sitähän se on tehnyt jo 61 päivää. On muuten hassua, että puhumme sääennustuksen lupaavan meille jotain, oli se sitten sadetta tai aurinkoa. Eli Ilmatieteen laitos lupasi minulle kunnon sateet aamupäiväksi ja petti tämän lupauksen. Olen myös kyllästynyt hikoiluun ja tähän vaatteet päälle ja pois ruljanssiin.

Olisi niin paljon sisäjuttuja ja mm. koneella istumista ihan rauhassa. Tein eläkepäätöksen jälkeen radikaalin (omasta mielestäni) päätöksen ja ostin lentoliput Malagaan koko marraskuuksi. Eli minulla on nyt lentoliput, mutta ei vielä tietoakaan asunnosta. Minulle koko Aurinkorannikko on ihme kyllä ihan tuntematon paikka ja minulla ei ole aavistustakaan mikä siellä on ns. kiva paikka asua. Fuengirolassa on kiva joogasali, jonka mm. beachjoogaa seurailen Instagramissa. Se on toki aika köykäinen syy asuinpaikan valintaan, mutta olisi yksi juttu, mitä siellä haluan tehdä enemmänkin kuukauden aikana. Olen siellä siis yksin kuukauden ja kokeilen millaista olisi elää osa vuotta valoisammassa paikassa kuin Suomen säkkipimeydessä.

Mieleni on nyt asettunut valoisammalle puolelle sen eläkepäätöksen suhteen. Vielä viime maanantaina olo oli vähän alavireinen. Olin yksin mökillä ja ehtinyt puuhailla kaikki päiväksi suunnitellut asiat yhteen mennessä. Ensimmäisen kerran yli vuoteen tuli aika pitkäksi ja mietin, että tätäkö tämä sitten on. Sitten lähdinkin kaupunkiin, jonne olin järkännyt kaikenlaista ohjelmaa. Keskiviikon aloitin joogalla ja siellä maatessa ajattelin sittenkin olevani etuoikeutettu, kun voin maata siellä muiden ollessa töissä. Päivän aikana ehdin vielä käydä keskustelutuokiossa, kirjastossa ja taidenäyttelyssä. Illalla tapasin ystäviä illallisen ja elokuvaillan merkeissä. Seuraavana päivänä olin kälyn kanssa vesijuoksemassa pitkästä aikaa ja se täytyy ehdottomasti ottaa kuntoiluohjelmaan. Päivä huipentui, kun sain olla vielä hoitamassa illan lapsenlastani. Eli ei tämä eläkeläisen elämä ole sittenkään hassumpaa. Jos muuten haluatte kepeyttä ja hyvää tuulta elämäänne parin tunnin ajaksi, menkää katsomaan uusi Mamma Mia! Itsellä oli hymy huulilla koko elokuvan ajan ja vain kerran tarvitsin Nessua.

Vaati hiukan ponnistelua, että uskalsin joogassa ensimmäisen kerran kysyä erikoishintaa eläkeläisille. Tietenkin jonossa seuraava kummasteli heti suureen ääneen, että 'Et sinä voi vielä olla eläkkeellä'. Ostin jo ensimmäisen eläkeläishintaisen lipun syksyn kulttuuririentoihin ja ilahduin, miten paljon halvemmalla pääsen uimahalliin. Pitää ottaa ilo irti pienistä asioista, kuten siitä, ettei tarvitse enää ajaa työmatkoja ruuhkissa.

Hematologi soitteli perjantaina kontrollilabrojen tuloksista ja kysyi olenko syönyt paljon rapuja. P-Uraat arvot olivat koholla ja syy todellakin on varmaan kolmissa rapujuhlissa. Muuten kaikki oli hyvin, ja jopa sydänarvot olivat ensimmäisen kerran lähteneet laskuun. Olo onkin ollut hiukan parempi hengityksen suhteen. Myös hemoglobiini oli (134) taas lähellä normaalilukuja, kun se on vuoden laahannut liian matalissa arvoissa. Silti olen ollut iltapäivisin tosi väsynyt. Se ehkä johtuu osittain tästä kuntoilun aktiivisemmasta aloittamisesta, jonka ajoiitan aina aamuiksi. Kuntosalilla on niin kiva käydä ja tiedän vesijuoksun olevan tosi loistavaa aineenvaihdunnalleni. Hengästymisen vuoksi moni muu pitkäkestoinen liikunta on epämiellyttävää.