Tabula rasa

Tunnen, että siirtyminen eläkkeelle on kuin tyhjä taulu - Tabula rasa. Käytännössä se on myös liki tyhjä kalenteri, jota täyttävät vain pakolliset kontrollit ja mukavat iltamenot. Aluksi se tuntui ahdistavalta, kun on tottunut täpötäyteen kalenteriin, jossa parhaita (=pahimpina) hetkinä oli monta merkintää päällekkäin. Tunnen suurta haikeutta ja kiitollisuutta noista ruuhkavuosista, mutta nyt on aika kääntää uusi sivu omassa kalenterissa ja täyttää se jollain uudella. Tyhjyys ei ole pelottavaa, sillä tyhjän tilan voi aina täyttää.

Bixabay

Kun muutoksen tuulet puhaltavat, jotkut kohottavat tuulensuojan, kun taas toiset rakentavat tuulimyllyjä, sanoo kiinalainen viisaus. Olen itse innokkaana nikkarina nyt rakentamassa tuulimyllyä, (kunhan ensin rakennan viinipullotelineen). Tuulimyllyn pohjana on kuitenkin jo kaikki jo koettu, omat kyvyt, sosiaalinen verkosto ja lukuisat kiinnostuksen kohteet. Mahdollisuuksia tyhjän taulun täyttämiseen on paljon. Luotan tässä alitajuntaan, tavoitteelliseen ajatteluun ja synkronismiin. Taskulamppu alkaa pikkuhiljaa valaisemaan hämäryydestä uusia asioita, toivottavasti yllättäviäkin.

Alitajunnasta voimme löytää uinuvia, käyttämättömiä mahdollisuuksia. Sitä täytyy vain kuunnella herkällä korvalla. Kesän aikana olen yrittänyt tavoittaa omaa alitajuntaa, että ymmärtäisin itseäni ja omaa käyttäytymistäni. Olen myös tavoitteellisesti ajatellut sitä, mitä haluan tulevaisuudessa olla. Sitten annan synkronismin hoitaa loput. Se tarkoittaa yhtäaikaisten, toisistaan riippumattomien tapahtumien ketjua, jotka synnyttävät jotain uutta. Sitä odotellessa pidän oven raollaan ja korvat ja silmät auki uusille mahdollisuuksille.

Konkreettinen lyhyen tähtäimen suunnitelma on ensin hoitaa työstä irtautuminen, joka teknisesti onkin kinkkinen eri etuuksien näkökulmasta. Sitten haluan nostaa fyysistä kuntoa vesijuoksulla, kuntosalilla, joogalla ja metsäretkillä. Syyskuussa lähden äitini kanssa Äkäslompolon mökille ihastelemaan ruskaa. Henkistä kuntoa kohotan ystävillä ja yksinololla, sekä mukavilla kulttuurinautinnoilla ja runsaalla lukemisella. Tänäänkin varasin extempore liput Varusmiessoittokunnan konserttiin. Ainakin viime vuonna meno oli ihan huikeaa.

Ajattelin, että voisin aloittaa myös hyvien kirjavinkkien jakamisen. Ensimmäisenä suosittelen Domenico Starnonen Solmut-kirjaa. Se on raadollinen kuvaus perheestä, jossa kukaan ei voi hyvin. Se valottaa loistavasti ihmissuhteita kunkin omasta näkökulmasta ja laittaa miettimään pitääkö perheinstituutiota ylläpitää hinnalla millä hyvänsä, vai voiko individualistisille tarpeille antaa oikeutus.