Kollega kuvasi hyvin huonoa päiväänsä: "Jos ketutukseen voisi kuolla, olisin jo kuollut". Hän tosin käytti hiukan värikkäämpää ilmaisua. Samalta minusta tuntui loppuviikosta, kun löysin taas itseni räpiköimässä mahallani hiekkakuopassa kuin golfkentällä aikanaan. Silloin tuli joskus istuttua bunkkerin laidalla ja päästellä pidätetyn raivon kyyneleitä. Ja se oli sentään vain peliä, leikkiä.
Nyt olin joutunut minulle harvinaisen korkeareunaisen bunkkerin pohjalle. Koko viikon oli peli ollut väsynyttä ja ponnetonta. Torstaina ajelin mökille töiden jälkeen niin väsyneenä, että olin nukahtaa rattiin. Olin maassa ja pettynyt. Mielihän ailahtelee fysiikan mukana ja tuntui aika rämpimiseltä. En ymmärtänyt väsymystäni ja olin jo varaamassa aikaa kardiologille.Ajattelin, että nyt lyön hanskat tiskiin ja lopetan yrittämisen. Taisi olla ensimmäinen kerta muutamaan vuoteen.
Onneksi bunkkerin pohjalle laskeutui kokenut ja rauhallinen single-pelaaja, aviomieheni. Hänelle sai taas vuodattaa tuskaansa ja kauniilla sanoilla ja tukevalla otteella hän työnsi minut sieltä ylös. Ja haravoi vielä sievästi kaikki jäljet. Miten muuten kolme sanaa oikealla hetkellä voi kirkastaa taivaan?
Tämä ei ole ehkä kivaa luettavaa minut tunteville. No, tämä on elämää ja siihen kuuluu aurinkoa ja kuurosateita. Perjantaina heräsin, kun kroppa painoi tonnin ja päätä särki. Kuumemittari kellotti 37.7. Se oli sekä helpottavaa että huolestuttavaa. Helpotti, että tämä on taas kerran flunssaa, nykypäivän kuukautiset. Toisaalta se oli osoitus vastustuskyvyn heikkoudesta. Pari päivää lepäsin ja tänään sunnuntaina aurinko paistoi jo aika kirkkaana Heinolan taivaalla.
Ehkä taas on yksi väylä pelattu. Tämä oli vaikea par 5. Kuten budhamainen golfari, ajattelin, että huomenna on taas uuden avauslyönnin paikka. En tavoittele paria. Silloin kun vielä pelasin, psyykkasin itseäni, että mitä enemmän lyön lyöntejä sitä enemmän tulee askeleita ja kuluu kaloreita. Todettakoon, että tälläkin on rajansa, joita tässä vielä haetaan.
Nyt olin joutunut minulle harvinaisen korkeareunaisen bunkkerin pohjalle. Koko viikon oli peli ollut väsynyttä ja ponnetonta. Torstaina ajelin mökille töiden jälkeen niin väsyneenä, että olin nukahtaa rattiin. Olin maassa ja pettynyt. Mielihän ailahtelee fysiikan mukana ja tuntui aika rämpimiseltä. En ymmärtänyt väsymystäni ja olin jo varaamassa aikaa kardiologille.Ajattelin, että nyt lyön hanskat tiskiin ja lopetan yrittämisen. Taisi olla ensimmäinen kerta muutamaan vuoteen.
Onneksi bunkkerin pohjalle laskeutui kokenut ja rauhallinen single-pelaaja, aviomieheni. Hänelle sai taas vuodattaa tuskaansa ja kauniilla sanoilla ja tukevalla otteella hän työnsi minut sieltä ylös. Ja haravoi vielä sievästi kaikki jäljet. Miten muuten kolme sanaa oikealla hetkellä voi kirkastaa taivaan?
Tämä ei ole ehkä kivaa luettavaa minut tunteville. No, tämä on elämää ja siihen kuuluu aurinkoa ja kuurosateita. Perjantaina heräsin, kun kroppa painoi tonnin ja päätä särki. Kuumemittari kellotti 37.7. Se oli sekä helpottavaa että huolestuttavaa. Helpotti, että tämä on taas kerran flunssaa, nykypäivän kuukautiset. Toisaalta se oli osoitus vastustuskyvyn heikkoudesta. Pari päivää lepäsin ja tänään sunnuntaina aurinko paistoi jo aika kirkkaana Heinolan taivaalla.
Kommentit
Lähetä kommentti