Istahdin hetkeksi sohvalle ja surffailin tv-kanavia. Yle1:ltä tuli Perjantai ja siinä tarina leukemiaa sairastavasta 17-vuotiaasta Vilmasta, jolle alkuvuonna tehtiin kantasolusiirto isän soluilla.
Huh, miten kyynelkanavat aukenivat. Vilma oli Hyksissä samanlaisessa huoneessa ja uudet solut saapuivat huoneeseen tutun hoitajan tuomina. Tuntui pahalta nähdä tippateline lukuisine pusseineen, kanyyli ja seurantalaitteet. Tuntui uskomattomalta, että tuossa minäkin olen maannut, ehkä jopa samassa sängyssä.
Vilma sanoi, että hän ei tykkää puheista, joiden mukaan pitää taistella ja omalla tsempillä ei ole niin isoa merkitystä. Kyse on pitkälti lääketieteestä. Ymmärsin pointin, että menehtyneet eivät sitten taistelleet.
Mielenkiintoista, miten sitä unohtaa. Ehkä se on hyväkin. Menneisyydestä pitää oppia, mutta ei siihen pidä jäädä rypemään. Eniten minua ehkä itketti tuttu, ihana hoitaja. Nämä loistavat hoitajat ovatkin se, mitä haluan muistaa ja nostaa pipoa kiitokseksi.
Huh, miten kyynelkanavat aukenivat. Vilma oli Hyksissä samanlaisessa huoneessa ja uudet solut saapuivat huoneeseen tutun hoitajan tuomina. Tuntui pahalta nähdä tippateline lukuisine pusseineen, kanyyli ja seurantalaitteet. Tuntui uskomattomalta, että tuossa minäkin olen maannut, ehkä jopa samassa sängyssä.
Vilma sanoi, että hän ei tykkää puheista, joiden mukaan pitää taistella ja omalla tsempillä ei ole niin isoa merkitystä. Kyse on pitkälti lääketieteestä. Ymmärsin pointin, että menehtyneet eivät sitten taistelleet.
Mielenkiintoista, miten sitä unohtaa. Ehkä se on hyväkin. Menneisyydestä pitää oppia, mutta ei siihen pidä jäädä rypemään. Eniten minua ehkä itketti tuttu, ihana hoitaja. Nämä loistavat hoitajat ovatkin se, mitä haluan muistaa ja nostaa pipoa kiitokseksi.
Kommentit
Lähetä kommentti