Ensimmäinen työviikko on takana ja se on tarjonnut sekä isoja innostuksen hetkiä että pientä kaaosfiillistäkin. Viivan alla on kuitenkin positiivinen tulos, jopa työtunneissa.
Olen viikon ajan yrittänyt saada kokonaiskuvaa meneillään olevista asioista, jotka muodostava noinkin isossa ryhmässä aika hämähäkin seitin. Vuoden aikana on tullut taas lisää uusi joukko oudolta kuulostavia kirjainyhdistelmiä ja huomaan, että laakereilla ei ole vuoden aikana levätty ja moni asia on edistynyt ja parantunut, erityisesti kehittämisessä.
Oma innostuksen ilmapalloni alkoi välillä jo täyttyä sen verran, että sen naru melkein piti sitoa pöydän jalkaan kiinni. Innostuksen huomasi myös siinä valitettavasti tavassani, että aamulla herää hiukan liian aikaisin ja alkaa jo prosessoida konsepteja ja miettiä niiden edistämisen tapoja.
Välillä on kyllä ollut jopa epätoivoinen olo, kun tuntuu, että pitäisi olla jo perillä lukuisista junassa tapahtuvista yksityiskohdista. Onneksi kollegani on pitänyt edelleen suvereenisti vastuun näistä asioista ja se on ihan mahtava juttu.
On ollut myös hiukan hämmentävää, kun tuntuu, että palataan taas uudelleen ja uudelleen samoihin teemoihin ja ideoihin, jotka ovat olleet pöydällä jo useita kertoja vuosien varrella. Ja nämä kaikki ovat melko monitahoisia asioita. Mietin, että kuinka jaksan vielä kerran niistä innostua ja panna paukkuja ja pitää innostuksen järkevissä rajoissa. Vastaanotto on ollut kyllä ihana ja on mukava huomata, kuinka sulavasti olen taas päässyt paikalleni (vaikka meillä ei ole paikkoja).
Miten olen sitten jaksanut? Ensimmäinen päivä oli uuvuttava. Olen pystynyt sopivasti pitämään aamupäivän tai iltapäivän vapaana. Etätyömahdollisuus on ihan oleellinen. Perjantainakin oli yksi tärkeä tilaisuus ja kuuntelin sen etänä ja pidin muuten päivän vapaata.
Sitten minulle kävi kuin lapsille tarhaan mennessä ja uusille alokkaille. Torstaina alkoi hiukan viluttaa ja eilen oli jo aika korkea kuume. Harmittaa vietävästi. Onneksi on viikonloppu ja ei ole mitään ohjelmaa. Istun mökillä ja harmittelen, kun en pääse hiihtämään järvelle naapurin vetämiä latuja pitkin.
Päällä on tuplamäärä vaatteita ja kupissa kuumaa juotavaa. Hyödynnän tämän pakollisen sisällä olon kirjoittamalla oppimistehtävää. Huomaan, kuinka olen kaivannut koneella kirjoittamista. On ihanaa miettiä lauserakenteita ja juoksuttaa sormia villisti näppäimistöllä.
Olen viikon ajan yrittänyt saada kokonaiskuvaa meneillään olevista asioista, jotka muodostava noinkin isossa ryhmässä aika hämähäkin seitin. Vuoden aikana on tullut taas lisää uusi joukko oudolta kuulostavia kirjainyhdistelmiä ja huomaan, että laakereilla ei ole vuoden aikana levätty ja moni asia on edistynyt ja parantunut, erityisesti kehittämisessä.
Oma innostuksen ilmapalloni alkoi välillä jo täyttyä sen verran, että sen naru melkein piti sitoa pöydän jalkaan kiinni. Innostuksen huomasi myös siinä valitettavasti tavassani, että aamulla herää hiukan liian aikaisin ja alkaa jo prosessoida konsepteja ja miettiä niiden edistämisen tapoja.
Välillä on kyllä ollut jopa epätoivoinen olo, kun tuntuu, että pitäisi olla jo perillä lukuisista junassa tapahtuvista yksityiskohdista. Onneksi kollegani on pitänyt edelleen suvereenisti vastuun näistä asioista ja se on ihan mahtava juttu.
On ollut myös hiukan hämmentävää, kun tuntuu, että palataan taas uudelleen ja uudelleen samoihin teemoihin ja ideoihin, jotka ovat olleet pöydällä jo useita kertoja vuosien varrella. Ja nämä kaikki ovat melko monitahoisia asioita. Mietin, että kuinka jaksan vielä kerran niistä innostua ja panna paukkuja ja pitää innostuksen järkevissä rajoissa. Vastaanotto on ollut kyllä ihana ja on mukava huomata, kuinka sulavasti olen taas päässyt paikalleni (vaikka meillä ei ole paikkoja).
Miten olen sitten jaksanut? Ensimmäinen päivä oli uuvuttava. Olen pystynyt sopivasti pitämään aamupäivän tai iltapäivän vapaana. Etätyömahdollisuus on ihan oleellinen. Perjantainakin oli yksi tärkeä tilaisuus ja kuuntelin sen etänä ja pidin muuten päivän vapaata.
Sitten minulle kävi kuin lapsille tarhaan mennessä ja uusille alokkaille. Torstaina alkoi hiukan viluttaa ja eilen oli jo aika korkea kuume. Harmittaa vietävästi. Onneksi on viikonloppu ja ei ole mitään ohjelmaa. Istun mökillä ja harmittelen, kun en pääse hiihtämään järvelle naapurin vetämiä latuja pitkin.
Päällä on tuplamäärä vaatteita ja kupissa kuumaa juotavaa. Hyödynnän tämän pakollisen sisällä olon kirjoittamalla oppimistehtävää. Huomaan, kuinka olen kaivannut koneella kirjoittamista. On ihanaa miettiä lauserakenteita ja juoksuttaa sormia villisti näppäimistöllä.
Kommentit
Lähetä kommentti